Kulttikirjailija Stewart Homen tuoreimmassa suomeksi käännetyssä kirjassa matkataan 1960-luvun kemiallisesta ja seksuaalisesta vallankumouksesta Thatcheriin ja kyyniseen väsymykseen

Yö ilman todistajia

Stewart Home

Suom: Juha Ahokas / Kovasana 2020, 336s.

1960-lukua voidaan pitää vuosikymmenenä jolloin monet kulttuurimuodot ja radikaalit poliittiset liikkeet kukoistivat yhdessä seksuaalisen ja kemiallisen vapautumisen kanssa. Tuolloin kukoistivat uuden aallon, underground, psykedelia, mustien ihmisoikeusliike, naisten vapautumiseen tähtäävä liike sekä radikaali opiskelijaliike. Kulttuurin piirissä on tullut tavaksi esittää tuon vuosikymmenen henki sen näkyvimpien ilmausten kautta: Pariisin mellakat, Prahan kevät, Kuuban ohjuskriisi, The Beatles, Vanhan valtaus, Martin Luther Kingin johtama marssi Washingtoniin sekä Woodstock. Tällaisesta tapahtumien kokonaisuudesta saamme melko värikkään kuvauksen vuosikymmenestä, jonka on katsottu lopulta johtaneen pettymysten ja väsymyksen kautta toisaalta puoluepolitisoitumiseen (kuten Suomessa) ja toisaalta jonkinlaiseen kyyniseen väsymykseen.

1960-luvun vaikutukset kestivät tietenkin pitkään (ja näkyvät yhä), mutta esimerkiksi Isossa-Britanniassa viimeistään Margaret Thatcherin johtamien konservatiivien vaalivoitto vuonna 1979 löi viimeisen naulan arkkuun 1960-luvun vallankumoukselliselle hengelle.

Tämän kaltaista tulkintaa 1960-luvusta tuntuu myös Stewart Homen teos Yö ilman todistajia tarjoavan. Home kertoo tarinan 1960-luvun eloisuuden latistumisesta. Homen teos kertoo Jilly O’Sullivanin, prostituoidun ja yhä syvemmälle heroiinin valtoihin punoutuvan narkomaanin elämäntarinan kuvitteellisista muistelmateoksen katkelmista ja ääninauhojen transkriptioista. Kirja koostuu pitkälti erilaisista episodeista päähenkilön elämän varrelta, joita yhdistävät vapauden, addiktion ja kaipuun teemat. Erityisesti naisten vapautumisen teema korostuu romaanissa kun konservatiivisen 1960-luvun alku rinnastuu ja kontrastoituu vuosikymmenen myöhemmän puoliskon vapautuneempaan ilmapiiriin.

Romaanin tarinan, mikäli sellaisesta voidaan ylipäätään vahvassa mielessä puhua (Home on itse kuvannut romaaniaan ”anti-romaaniksi”), punaisena lankana on Jillyn kaipuu poikaansa kohtaan, jonka hän on antanut adoptoitavaksi. Jillyn poika, Lloyd, toimii teoksen kehysluvuissa Jillyn muistelmien kokoajana ja ääninauhojen aukikirjoittajana. Tarinassa on muista Homen teoksista poiketen erikoista lämpöä, joka huokuu tekstistä etenkin kun Jilly pohdiskelee Lloydin mahdollisia kohtaloita. Yön ilman todistajia kerrotaan suomennoksen takakannessa perustuvan osittain Homen äidin omiin päiväkirjoihin, mikä varmasti osaltaan selittää tätä lämmintä sävyä tekstissä.

Homen teos ei etene 1960-luvun Suurten Tapahtumien kautta vaan näkökulma on tietyllä tavalla hyvinkin maanalainen. Tarinan keskiössä ovat radikaalit poliittiset toimijat, prostituoidut, narkomaanit ja muut yhteiskunnan syrjäisempien kujien asukit. Tämä on täysin linjassa Stewart Homen aiemman tuotannon kanssa, jossa näkökulma yhteiskuntaan on niin ikään hyvinkin vino ja jossa etenkään yhteiskunnan silmissä Tärkeille Henkilöille ei anneta korkeaa profiilia. Näin on myös Yössä ilman todistajaa. Mikäli romaanissa törmätään 1960-luvun merkkihenkilöihin, populaarikulttuurista tuntemiimme kulttijulkimoihin, esitetään heidätkin vinossa valossa. Kohtaamme esimerkiksi John Lennonin antautumassa happopäissään insestifantastisiin seksileikkeihin. Historian kulku esitetään tässäkin yhteiskunnan varjopuolen historiana. 1960-luku nähdään yön silmin.

Vaikka Homen teos pohjautuukin hänen äitinsä elämään, tuntuu kuin Jilly O’Sullivan olisi romaanissa eräänlainen lievästi parodinen hahmo, jonkinlainen maanalaisen elämän Forrest Gump. Aivan kuten Gump vain sattumalta törmäilee moniin aikakautensa merkkihenkilöihin, samalla tavalla Jilly törmää heihin – vaikkakin täysin totutunlaisesta poikkeavassa ympäristössä. Vaikka Homen teos perustuukin osittain kirjailijan oman äidin päiväkirjoihin, ei tämä koominen Gump-vaikutelma häviä aivan heti mielestä. Suurmiehet tiputetaan jalustaltaan.

1960-luku on teoksessa ylipäätään huumeiden käytön ja seksin kyllästämää jopa siihen pisteeseen asti, jossa lukija alkaa epäillä jatkuvan narkkaamisen ja panemisen kuvaamisen tarpeellisuutta. Voi olla, että taustalla on jonkinlainen bataillelainen tuhlauksen idea, mutta voi myös olla kyse siitä kuinka 1960-luvun seksuaalinen ja kemiallinen vapautuminen alkaa vuosien myötä saada toisteisen tylsää muotoa, jossa tämän vapautumisen alkuperäinen idea alkaa hävitä. Huumeetkin vaihtuvat tajuntaa laajentavasta LSD:stä narkoottiseen, tajuntaa sulkevaan heroiiniin. Teoksen loppupuolella Jilly O’Sullivan näyttäisi vihjaavan tähän suuntaan: ”Kuusikymmentaluku on todellakin kuollut ja kuopattu, avoin itsekkyys on tuhonnut solidaarisuuden tunteen, jota aikoinaan narkomaanien kesken esiintyi, ja pienestä maailmastamme on tullut yhä julmempi paikka” (s. 305).

Lyhyenä yhteenvetona voidaan todeta, että Yö ilman todistajia on ristiriitaisia tuntemuksia herättävä teos, joka samanaikaisesti kykenee ilmaisemaan hämmentävää lämpöä kuin matalamielistä huumeseksitykittelyäkin. Juha Ahokkaan kääntämä teos on kielellisesti vankkaa jälkeä, mikä on tietenkin odotettavissa kääntäjältä, jolla on pitkä historia Stewart Homen teosten kääntäjänä. Yö ilman todistajia on romaani, jota ei sen varsin ronskin huumorin vuoksi voi suositella aivan kaikille. Homesta jo innostuneille (kuten itselleni) teos kuitenkin tarjoaa uusia, hieman yllättäviäkin sävyjä.

Kommentoi Facebookissa
Avatar
  • 8.5.2020