Dokumentti Roy Anderssonista piirtää muotokuvan omankin elämänsä absurdin traagisuuden aistivasta taitelijasta

Roy Anderssonin Kohti ääretöntä ei ole mikään hilpeä huumorileffa. Pappi menettää uskonsa ja tarttuu pulloon, psykiatri ja hammaslääkäri rääkkäävät potilaitaan, sotavangit marssivat ankarissa oloissa kohden Siperiaa, Hitler odottaa loppuaan bunkkerissa ja isä itkee lohduttomasti surmattuaan tyttärensä oletetun perhekunnian tähden.

Kohti ääretöntä jatkaa muodoltaan Anderssonin Toisen kerroksen lauluja (2000), Sinä elävä (2007) ja Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014) muodostaman trilogian linjoilla. Kaikissa näissä käsitellään ihmisen eksistentiaalista haurautta, ruotsalaisen kansankodin tekopyhyyttä ja elämän olemuksen pohjimmaista tragediaa maalauksellisesti pysäytettyjen ja absurdin surrealististen kohtausten ketjuna.

Uusimmassa elokuvassaan Andersson on kuitenkin tarkistanut tragikomediallista peruskurssiaan monta piirua yhdyssanan vasemmalle puolelle.

Tämä nousee päällimmäisenä esiin Fred Scottin tuoreessa dokumentissa Roy Andersson: ihmisenä olemisesta. Siinä uusimman elokuvan ennakkokatselun jälkeen Andersson on vilpittömästi ymmällään  saamastaan arviosta, että elokuva olisi ”humaanin komediallinen”. Hän kertoo itse ajatelleensa pikemminkin, että voiko sitä edes näyttää ihmisille synkkyytensä tähden.

Scottin dokumentti on kuvattu enimmäkseen juuri Kohti ääretöntä –elokuvan tekemisen lomassa Tukholman keskustassa sijaitsevan työ- ja asuntokompleksi Studio 24:n tiloissa. Se myös näyttää vilauksia teknisistä ratkaisuista, joilla studio-olosuhteissa on rakennettu Anderssonin elokuvien epätodellinen, mutta silti todenmakuinen maailma.

Ohjaajasta piirtyy kuva oikeudentuntoisesta ja loputtoman luovasta, mutta samalla äärimmäisen työkeskeisestä, perfektionismiin asti taiteellisesti kunnianhimoisesta sekä stressiä ja ahdistuksiaan alkoholismiin pakenevasta ihmisestä.

Dokumentti paljastaa, miten Kohti ääretöntä -elokuvan yleissävyä määrittää perustavalla tavalla tekijänsä käsitys siitä, että kyse on hänen viimeiseksi jäävästä elokuvasta ja jonkinlaisesta taiteellisesta ja elämänkatsomuksellisesta testamentista. Jo elokuva nimi viittaa siihen, miten taide on ihmisen – tai ainakin Anderssonin itsensä –  epätoivoinen keino yrittää kurottaa kohden äärettömyyttä ja ikuisuutta.

Scottin piirtämä muotokuva Anderssonista on tyylikäs ja kikkailematon, mutta samalla olennaiseen keskittyvä. Ohjaajan 2000-luvun tuotannon ydin määrittyy pohjimmiltaan hauraan ja yksinkertaisen ihmisen kamppailuksi itsetuntonsa säilyttämiseksi samalla kun elokuvien kertojankatseen vilpitön lämpö antaa tälle uurastukselle arvokkuutta.

Dokumentin kuvakieli vahvistaa myös taiteen kerrontaa. Pelkkää mainintaa paneutuneemmin näytetään, miten Anderssonin liikkumattoman kameran ja syväsommiteltujen kohtausten esteettinen malli löytyy nimenomaan maalaustaiteesta –  de Goyan ja Chagallin kaltaisten mestareiden teoksista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Toisaalta esimerkiksi kuva Anderssonista istumassa katuterassilla oluensa kanssa katsomassa ohikulkijoita limittyy sattuvasti siihen, miten uteliaisuus ihmistä kohtaan ja epätoivoinen taistelu elämän tylsyyden kokemusta vastaan ovat ohjaajan elämän määrääviä voimia.

Scott pääsee yllättävänkin avoimesti kuvaamaan  Anderssonin painia luopumisen tuskan, taiteellisen itsekriittisyyden, alkoholismin ja heikkenevän fyysisen kunnon kanssa. Koskettavasti välittyy sekin miten kovilla tilanteessa ovat työhönsä äärimmäisen sitoutuneet ja ohjaajaansa ihmisenä arvostavat työtoverit.

Tragikoominen kohtaus, jossa päihdehoitolasta kesken hoitokuurin karannut Andersson soittaa toimistolleen kertoen seisovansa moottoritien liittymässä ja pyytää lähettämään itselleen taksin, on kuin suoraan hänen itsensä kirjoittamasta elokuvastaan.

Anderssonin pyrkimystä etsiä taiteessaan kuvatuissa yksittäisistä hetkistä yleisempiä elämän rakenteita havainnollistaa tuotantoryhmän lavastaja-rekvisitöörin lyhyt haastattelu.  Siinä käy ilmi ohjaajan olevan aivan erityisen tarkka elokuviensa kuvissa näkyvistä sähkökatkaisijoista ja pistorasioista. Näennäisen merkityksettömissä yksityiskohdissa paljastuu jotain olennaista eletyn elämän olemuksesta.

Fred Scott: Roy Andersson: ihmisenä olemisesta
Elokuvateattereissa nyt
☆☆☆☆

Roy Andersson: Kohti ääretöntä
Elokuvateattereissa nyt
☆☆☆☆
Lue Ilona Iida Simeksen arvio Kohti ääretöntä -elokuvasta täältä!

Kommentoi Facebookissa
Tuomas Rantanen