Ryminällä suomalaiseen ympäristöliikkeeseen saapunut Elokapina on herättänyt tunteita. Autotiellä istuskelu on raivostuttanut yksityisautoilijoita, joiden matkanteko on hidastunut ja heidän puolesta murehtivia. Samoin poliisi on toistuvasti näyttänyt valikoivan melko riuskoja otteita siinä, missä monia muita mielenosoituksia on kohdeltu verattomasti pehmeämmin ja ymmärtävämmin. Tietenkin Elokapinan toiminnassa on avoimen provokatiivinen pohjavire ja ilmastokriisin edessä tumput suorana seisova yhteiskunta pyritään herättämään toimintaan avoimen kansalaistottelemattomuuden keinoin. 

Vaikka on selvää, että kansalaistottelemattomuus perustuu juurikin tottelemattomuuteen sääntöjen ja auktoriteettien edessä, ei poliisin pitäisi poiketa omasta mandaatistaan. Poliisin toimenkuvaan ei kuulu provosoitua silloinkaan, kun provosoidaan.  Poliisi kuitenkin vaikuttaa provosoituvan Elokapinan toiminnasta melko herkästi ja tästä nähtiin esimerkki lokakuussa 2020, kun Helsingin Kaisaniemessä poliisi suihkutti määrätietoisesti pippurikaasua tiellä rauhallisesti istuvien ja ketään vaarantamattomien aktivistien kasvoille.

Varoittavia esimerkkejä?

Olen pohtinut mahdollisuutta, että poliisin riuskat otteet kumpuaisivat tietoisesta – tai tiedostamattomasta – pyrkimyksestä pelotella Elokapinan mielenosoittajat pois valitsemaltaan tieltä. Tämä olisi ihan ymmärrättävä motiivi sikäli, että järjestelmällinen ja avoin kansalaistottelemattomuus epäilemättä vaikuttaa epäilyttävältä touhulta lakia ja järjestystä valvovan viranomaisen silmissä. On kuitenkin verrattoman ongelmallista, mikäli poliisi alkaa kohtelemaan kansalaisia eri tavoin sen perusteella, että on vähän funtsittu ajatusta pelottavista aktivisteista ja sitten lähdetään sitä omatoimisesti ennaltaehkäisemään aktivismia voimakeinoin.

Tämä ajatus aktivistien pelottelusta pois valitsemaltaan tieltä palautui mieleen, kun syyttäjä päätti nostaa syytteen Annamaija Hakamaa kohtaan. Hakama ilmoitti syyskuussa 2021 Ylen haastattelussa olevansa valmis ja halukas maksamaan pidätettyjen aktivistien sakkoja. Syyttäjän mukaan Hakama kehotti näin rikokseen ja tästä häntä nyt syytetään. Vaikuttaa melko mielivaltaiselta syyttää yhtä haastattelussa sakkojen maksajaksi lupautuvaa yllyttämisestä, kun samalla sosiaalisessa mediassa lukematomat henkilöt lupautuivat julkisesti samaan, mutta heitä vastaan ei syytteitä ole nostettu.

Ei ole alkuunkaan yllättävää, että välittömästi syyttäjän päätöksen julkistamisen jälkeen lukuisat henkilöt toistivat nämä julkiset lupauksensa auttaa sakkojen maksamisessa. Heräsipä pian myös idea tämän tuen osoittamisen organisoimisesta ja siitä, että syyttäjän työtä voisi kenties helpottaa henkilökohtaisilla itse itsensä ilmiantamisilla. Ainakaan tämän perusteella syyttäjän toiminnan pelotevaikutus ei vaikuttaisi kiistattoman onnistuneelta.

Kansalaistottelemattomuus on osa demokratiaa

Kansalaistottelemattomuudesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että kyse ei ole perinteisestä rikollisuudesta, jossa lakeja rikotaan niin, että pyrkimyksenä on olla jäämättä kiinni moisesta. Kansalaistottelemattomuudessa lakeja ja sääntöjä koetellaan, venytetään ja rikotaan avoimesti ja tästä toiminnasta ollaan myös valmiita kantamaan seuraamukset. Se, miten kukin hankkii tai saa rahat sakkojen maksamiseen ei tätä miksikään muuta.

Kansalaistottelemattomuus on myös määritelty yhdeksi demokraattisen vaikuttamisen keinoksi. Henrik Rydenfelt huomauttaa Etiikka.fi-sivustolla, että ”demokraattinen enemmistö ei välttämättä ole tietoinen vallitsevasta epäkohdasta tai valmis muuttamaan mielipidettään ennen kuin epäkohdan merkitys konkretisoituu yksittäisten tekojen kautta.”

Kansalaistottelemattomuutta tarkasteltaessa on myös hyvä luoda katse menneeseen. Tampereen yliopiston filosofian professori ja Helsingin yliopiston filosofian dosentti Panu Raatikainen on huomauttanut kansalaistottelemattomuuden nivoutuvan keskeisesti myös Suomen itsenäistymiseen. 

”Sen avulla suomalaiset vastustivat tsaarin Venäjän sortotoimenpiteitä 1900-luvun alussa: vuoden 1902 kutsuntalakoissa suomalaiset kieltäytyivät suorittamasta asepalvelusta Venäjän armeijassa, ja vuoden 1905 lainvastainen yleislakko oli keskeinen tekijä Suomen itsenäistymisprosessissa”, Raatikainen kirjoitti Voimassa.

Ja jos haluamme hakea esimerkkejä kansalaistottelemattomuutta harjoittaneista henkilöistä, joiden toiminta nähdään nykyään hyvinkin laajasti hyväksyttävänä, niin mainitaan nyt vaikka Rosa Parks, Mahatma Gandhi ja Martin Luther King. Melko harva tänä päivänä julistaa, että kyllä teki Rosa Parks väärin, kun niin vaan meni vastoin sääntöjä istumaan valkoisten penkille bussissa. Ajan myötä on käynyt ilmeiseksi, että moraalisesti katsottuna Parks toimi täysin oikein ja hänen toimintansa teki kestämättömän tilanteen näkyväksi tavalla, joka johti epäkohdan korjaamiseen. Ja emmekö me juhli sitä, että esimeriksi Itä-Saksassa ja Virossa kansa nousi tottelemattomuuteen johtajia kohtaan ja diktatooriset valtiaat kammettiin valtaistuimiltaan väkivallattomasti, mutta ehdottomasti lakeja ja säädöksiä kunnioittamatta? Että olivatko ne 300 000 kiellettyjä kansallislauluja laulanutta virolaista väärässä ja Neuvostoliitto oikeassa?

Raatikainen huomauttaa, että kansalaistottelemattomuuden pyrkimyksenä on juurikin kommunikoida lainsäätäjille ja yhteiskunnalle laajemmin jostain vakavaksi koetusta epäkohdasta. Toiminnan avoimuus ja julkisuus tarkoittavat sitä, että toiminnasta ollaan valmiita kantamaan vastuu ja rikotut säännöt koetaan toiminnan tavoitteita vähäpätöisemmiksi. Elokapinan yhteydessä tämä tarkoittaa siis sitä, että ympäristökriisi koetaan suuremmaksi uhaksi, kuin yhden autotien väliaikainen sulkeminen väkivallattomasti ja autoilijoiden pakottaminen käyttämään kiertoreittiä. 

Saattaisin kuvitella, että kun Elokapinan toiminta katsotaan taaksepäin joskus tulevina vuosikymmeninä, on melko selvää, että ympäristökriisi on tosiaan akuutimpi ongelma, kuin yksityisautoilijoiden suhailun esteettömyys. On kuitenkin ihan ymmärrettävää, että poliisin katsonnassa lakien ja sääntöjen rikkomisen motiivi ei ole ensimmäinen painava asia. On silti ongelmallista, mikäli poliisi ja syyttäjä intoutuvat kouluttamaan aktivisteja poikkeuksellisen kovilla otteilla ja matalla syyttämiskynnyksellä. Oikeus osoittaa mieltä on yksi demokraattisen, avoimen yhteiskunnan peruspilareista ja sitä ei tule huojuttaa, vaikka kuinka hipit tiellä ärsyttäisivät.

Pakollisia sivuhuomioita

Ja muistutetaan tähän loppuun myös siitä, että Elokapinan tavoite ei suinkaan ole romuttaa demokratiaa, vaikka moistakin näkyy väitettävän.  Elokapina on siis esittänyt ajatuksen kansalaisfoorumista, joka esittäisi ehdotuksia siitä, kuinka voisimme torjua ilmastokatastrofia ja jonka jäsenet valittaisiin osittaista satunnaisotantaa hyödyntäen niin, että sen ”koostumus on sukupuolen, iän, etnisyyden, koulutuksen ja alueellisuuden suhteen edustava”.

Tätä ajatusta kansalaisfoorumista on väitetty suoraksi pyrkimykseksi rapauttaa demokratia ja ohittaa poliittinen päätöksentekoprosessi. Nämä väitteet perustuvat joko tahattomalle tai tahalliselle väärinymmärtämiselle, sillä missään vaiheessa ei ole ehdotettu, että tällä kansalaisfoorumilla olisi mitään toimeenpanovaltaa. Kyseessä olisi siis elin, joka antaa ehdotuksia ja lausuntoja poliitikoille samoin, kuin lukemattomat muutkin tahot. Itä-Suomen yliopiston yhteiksuntetieteiden lehtori Teppo Eskelinen kirjoitti hyvän analyysin Elokapinan esittämästä mallista Politiikasta-alustalle.

”Päätöksentekoprosessi keskittyisi siirtymäkeinojen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Työn pohjaksi hyväksyttävät joustamattomat faktat liittyisivät päästöjen vähentämisen kiireellisyyteen. Erityisesti ilmastoskeptisten ajatusten edistäminen näissä puitteissa olisi varmasti hankalaa, ja tätä voi pitää epädemokraattisena. Tässä ei kuitenkaan ole mitään epädemokraattisempaa kuin tällä hetkellä demokraattisina pidetyissä päätöksenteon muodoissa. Kritiikki, jonka mukaan nykyinen päätöksenteon malli on demokratiaa ja Elokapina edustaa irtiottoa siitä, ei siksi osu maaliin.”

Vaikka Eskelinen huomaakin Elokapinan ilmaisevan tyytymättömyyttään nykyisestä päätöksentekomallista melko samoin sanankääntein kuin demokratian vastustajat, ei Elokapinan tavoitteena ole hänen mielestään demokratian lakkauttaminen, vaan demokratian syventäminen.

Myöskin kiinnostava sivuhuomio liittyy syyttäjän päätökseen nostaa syyte Annamaija Hakamaa kohtaan viime elokuussa annetusta lupauksesta maksaa elokapinallisten sakkoja. Samalla, kun Hakama joutuu vastaamaan syytteeseen, ei syyttäjä ei vieläkään ole saanut tehtyä päätöstä siitä, nostaako se syytteen Kaisaniemessä rauhanomaisia mielenosoittajia lokakuussa 2020 kaasuttanutta poliisia kohtaan. Jos Hakaman esitutkinta ja syyttämispäätös on rynnitty läpi prosessista melko vauhdikkaasti, niin miltä tämä näyttää poliisin tekemisten hitaan tutkimisen rinnalla?

Mikäli tuo Kaisaniemen tapaus jäi jollain tavoin epäselväksi, niin esimerkiksi tämä Voiman julkaisema editoimaton ja suorana lähetetty videotaltio tapahtuneesta auttaa hahmottamaan tapahtumien kulkua (kaasumies saapuu paikalle noin kohdassa 3:31:00). Kaisaniemessä olleista poliiseista kuutta on epäilty pahoinpitelyistä ja virkarikoksista, mutta katsotaan nyt, saadaanko syytteitä nostettua.