Suomen yleisimpiä lintuja ei juurikaan näy muualla kuin suikaloituna hunajamarinadissa tai vartaassa pyörimässä. Broilerien elämät ovat niin karuja, että ne pidetään näkymättömissä.
Suomessa kiidätetään teurastamoihin joka vuosi yli 82 miljoonaa broileria. Tahti on kova ja keskimäärin broilereita tapetaan melkein kolme kappaletta joka sekunti, vuoden ympäri. Reilu 220 000 yksilöä vuorokaudessa, joka päivä.
Tuotannon tahti vaatii tuekseen prosessin, jossa yksilöt ovat turboahdettuja, liukuhihnat pyörivät vauhdilla ja terät sitäkin vauhdikkaammin. Broilerintuotanto onkin kaikista eläinteollisuuden osista eniten, no, teollista.
Tuote
Suomeen nimityksen ”broileri” toi Saarioinen 1970-luvulla. Nimi on johdettu englanninkielisestä grillaamista ja pariloimista tarkoittavasta verbistä broil. Nimi ei siis suoraan viittaa lajiin, vaan siihen, miten sen edustajien lihaa on tykätty kypsentää.
Lasten saduissa muunlajiset eläimet ovat toimijoita, mutta aikuisten tarinoissa harvemmin. Ehkä poikkeuksena Kananlehto-animaation kaltaiset elokuvat, jotka on tarkoitettu myös aikuisille. Kenties mainoksia voisi tarkastella aikuisten satuina. Miltä näyttäisi, jos tuotantoeläin esitettäisiin aktiivisena ja itseisarvon omaavana toimijana mainoksessa?
Broilerien suosio ei ole sattumaa, vaan heitä on markkinoitu mittavasti. Broilerinkulutus on kasvanut räjähdysmäisesti Suomessakin kuluneen puolen vuosisadan aikana. Eläinoikeusliike Animalian syksyllä 2025 julkaiseman Broileribarometri-tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista syö broileria vähintään kerran viikossa. 65 prosenttia meistä on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että ”broilerinliha on tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria”.
Hurjat tuotantoluvut ovat mahdollisia siksi, että broileri on pitkälle muokattu laji, jonka jalostuksessa (tai ”jalostuksessa”) on keskitytty äärimmäisen nopeaan kasvuvauhtiin ja haluttujen kehon osien mahdollisimman suureen kokoon.
Vaikka broileri on lukumääräisesti Suomen yleisin lintu, vain harva meistä on sellaista elävänä nähnyt. Väkivaltaisen nopeasti karuissa olosuhteissa kasvavan linnun näkymättömyys ei tietenkään ole vahinko. Tuottajat kanavoivat Ludwig Wittgensteinin ajatusta ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”.
Kuluttajille broilerit näytetään ja myydään tuotteina, kaikista elämän merkeistä riisuttuna. Mutta millainen on broilerin elämä, joka meiltä mielellään kätketään?
Tyttö kysyy äidiltä: ”Mistä tämä ruoka tulee?”. Poika jatkaa: ”Niin tämä kana?”
Kuvan ulkopuolelta paikalle saapuu Luotettava Mies, joka toteaa matalalla äänellä: ”Hyvä kysymys, käydään katsomassa.”
Atrian mainos ei anna ihan rehellistä kuvaa broilerituotannosta (kuvakaappaukset mainoksesta). Eläinteollisuus onkin tarkka siitä, millaisia kuvia sen tuotantolaitoksista leviää julkisuuteen. Mainoskuvat ovat tietenkin siloteltuja eikä tuotantoeläimiä niissä ainakaan rehellisesti kuvattuna näy. Kuluttajille näytetään ja myydään siistittyjä kehojen kappaleita, joista kivuliaan elämän merkit on poistettu. Toisinaan tuotantoyhtiöt toki kutsuvat toimittajien ja influensserien kaltaisia henkilöitä tutustumiskäynnille, mutta nekin on tarkoin suunniteltu. Kun esimerkiksi Atria pyysi vuonna 2016 bloggaajia ja somevaikuttajia tutustumaan ”perhetilaan” olivat linnut pieniä ja heillä näytti kuvien perusteella olevan tilaa peräti ruhtinaallisesti. Monilla kutsutuista ei ollut tuntemusta alasta, ja heidän julkaisemansa lukuisat kirjoitukset ja kommentit osoittivat, että teollisuuden viesti oli otettu vastaan sellaisenaan. Viestintäoperaatiosta käytiin julkisuudessa kriittistä keskustelua, ja myöhemmin osa tiloilla vierailleista onkin myöntänyt, ettei heillä ollut kykyä arvioida näkemäänsä. Rehellisimmän kuvan broilerien elämästä ja kohtaloista saa kuvista ja videoista, joita aktivistit eri puolilla maailmaa ovat ottaneet lupia kyselemättä. Aktivistien ottamien kuvien välittämä kuva broilerien elämästä on karu ja täydellinen vastakohta mainosten kuvastolle. Suomessa otetuissa kuvissa nähty ei poikkea ainakaan edukseen muualla otetuista kuvista. Tuottajat nuhtelevat luvatta kuvaajia, ja heitä on kutsuttu kylään päiväs-aikaan. ”Kahvitkin keitetään”, sanotaan. Tutkijoiden ja toimittajien kohtaamat hankaluudet päästä tiloille kuitenkin osoittavat, että julkisuudessa esitetyt lupaukset avoimuudesta ja päiväkahveista ovat melko katteettomia. Syksyllä 2025 tutkijat Tiina Ollila ja Helinä Ääri tekivät haastatteluita Broilerin tarina -tietokirjaa varten ja he olivat jo sopineet vierailuista emobroileritiloilla. Tuottajien luettua netistä tutkijoiden aikaisempia tekstejä eläinoikeuksista jo sovitut vierailut peruttiin.
Marketissa lausuttujen avausrepliikkien jälkeen seuraa salamannopea siirtymä keskelle kaurapeltoa, jossa Luotettava Mies kertoo, että ”Atrian kanat tulevat aidoilta perhetiloilta”.
Nopea väläys tuotantohalliin näyttää tuotannon kierrosta vaiheen, jossa broilerit ovat vielä pieniä tipuja ja katsoja näkee vain keltaisia palleroita pomppimassa avarassa tilassa. Mainoksen välittämä kuva broilerien elämästä aina syntymästä tyhjiöpakkaukseen ei ole ainakaan rehellinen. ”Perhetila” tai ”kotitila” toistuvat loputtomasti eri tuottajien mainoksissa.
Nämä sanat koetaan turvalliseksi ja inhimillisen kokoisiksi, vaikka ne eivät kerro mitään toiminnan luonteesta. Ovathan monet diktatuurit olleet perheiden johtamia, eikä Mansonin perhekulttikaan mitään hyväntekeväisyyttä ollut.
Suomessa broilereita ei jalosteta itse, vaan eugeniikkaa harjoitetaan puolestamme muualla. Meillä käytetyt emobroilerit, eli niin sanottu vanhempaispolvi, joiden tehtävä on munia mahdollisimman paljon broilereiksi kasvatettavia tipuja, tuodaan Ruotsista päivän tai parin ikäisinä untuvikkoina. Kaikki nämä emot ovat monikansallisen Aviagen Groupin patentoimia Ross-tuotteita, niin sanottuja hybridejä. Aviagenin omistaa yli 300 muutakin yhtiötä sisältävä perheomisteinen EW Group.
Teoriassa Ross-broilerit ovat saman lajin edustajia kuin munijakanatkin, mutta ehkä vain teoriassa. Suomeen tuotavien broilerivanhempien vanhemmat, isovanhempaispolvi, puolestaan tuodaan Ruotsiin Skotlannista.
Suomessa emobroilerit kasvavat sukukypsiksi erityisissä nuorikkokasvattamoissa. Sukukypsyyden saavuttaneet emot siirretään 22 viikon ikäisinä munittamoihin, joissa kukot elävät emojen keskuudessa. Emojen kanssa parittelevien kukkojen määrää säädellään muun muassa sen perusteella, kuinka paljon emoilta on irronnut höyheniä ja kuinka paljon heillä on naarmuja kehoissaan – eli tahallisen ja tahattoman väkivallan määrää optimoidaan tappamalla kukkoja sopivaksi katsotussa tahdissa.
Ruuaksi teurastettavilla broilereilla nopea kasvuvauhti on haluttu ominaisuus, mutta se tuottaa ongelmia emoille. Nopean kasvun tuottamat vaivat kasaantuvat emoilla, jotka halutaan pitää hengissä pidempään. Suomalaisten meijereiden, liha-alan yritysten ja munanpakkaamoiden ylläpitämä Eläinten terveys ETT ry. laati vuonna 2022 broileriemojen hyvinvointitavoitteet, jossa viitataan ongelmaan siten, että ”emolintujen kasvutaipumusta hillitään”. Tämä tehdään pitämällä emoja jatkuvasti nälkäisinä, mikä aiheuttaa heille kipua ja turhautumisen tunnetta.
Laki eläinten hyvinvoinnista linjaa, että mitään eläinlajia ei saa jalostaa niin, että sen edustajille aiheutuisi ”sairauksia tai muita ominaisuuksia, joista aiheutuu merkittävää haittaa tämän hyvinvoinnille”. On hyvin kyseenalaista, täyttävätkö broilerihybridit tätä lain vaatimusta. Jos täyttävät, laki eläinten hyvinvoinnista on riittämätön, ja mikäli eivät täytä, voi kysyä miksei lakia valvota.
Vuonna 2017 Helsingin yliopistossa väitelleen, yli 100 000 emobroilerin jalat tutkineen Eija Kaukosenväitöstutkimuksen mukaan 64 prosentilla emobroilereista oli jalkapohjissa vaurioita, mikä kertoo laajoista ongelmista heidän hyvinvoinnissaan.
Vauhdikas munimistahti rasittaa kanaemojen kehoja myös siten, että munien kuoriin menevä kalkki vähentää kalsiumin määrää emojen luustossa. Luonnonvarakeskuksen alaisen Eläinten hyvinvointikeskuksen mukaan munivien kanojen hapertuneet luut murtuvat herkästi. Eri tutkimuksissa 50–100 prosentilla eri tavoin jalostettujen emojen rintalasta on murtunut munimisen seurauksena vähintään kertaalleen.
Reilun puolen vuoden munimisurakan jälkeen sitkeimmätkin broileriemot ovat loppuunajettuja ja heidät tapetaan. Tuotteliaan jakson aikana he kuitenkin ehtivät munia keskimäärin 160 munaa.
Kaikki nykyiset eläinteollisuuden käyttämän kanat polveutuvat, eli on jalostettu, punaviidakkokanasta, joka munii noin 15 munaa vuodessa.
Lapsuus
Emojen Suomessa munimat, niin sanotut tuotantopolven munat siirretään hautomoihin, joissa broilerit kuoriutuvat. Kuoriutuneet broileritiput siirretään muutaman päivän ikäisinä suuriin kasvatushalleihin, joissa elää kerrallaan usein kymmeniä tuhansia lintuja. Keskimääräisellä suomalaisella broilereita kasvattavalla perhetilalla elää kerrallaan 70 000 lintua ja muutama ihminen.
Sanavalinnoilla on merkitystä ja ne vaikuttavat siihen, kuinka maailman hahmotamme. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kanatilojen kaltaisiin tuotantolaitoksiin viitataan termillä Concentrated Animal Feeding Operations, eli ”keskitetty eläinten ruokinta operaatio”. Suomessa suositaan termiä ”kotitila”. Vuonna 2000 ensi-iltansa saaneessa Kananlento (Chicken Run) -vaha-animaatioelokuvassa kuvattaan toisen maailman sodan jälkeistä aikaa ja Britanniassa sijaitsevaa munia tuottavaa kanatilaa. Elokuvan estetiikka toistaa satukirjoista ja lasten animaatioista tuttua kuvastoa, mutta tarina on kohdistettu lasten lisäksi (vähintään) yhtä paljon aikuisille. Elokuvassa kanatila on saanut muotonsa suoraan vanki- ja keskitysleireiltä ja tarinassa kanat pyrkivät pakenemaan vapauteen. Pakoyritysten myötä sankarit joutuvat muun muassa kaasu-uuniin. Vaikka tavallisesti tuotantoeläinten kohtelun vertaaminen ihmisten kohteluun nähdään sopimattomana, ei Kananlennon yleisö tai sitä arvioineet toimittajat näytä huomanneen vertausta. Kenties sadunomainen kuvasto hämäsi katsojia. Lisää kanoista tarinoissa täällä.
Linnut tarvitsevat synnyttyään luontaisesti jonkun, johon leimautua, mutta sellaista ei kasvatushallissa ole oikein tarjolla. Muutaman päivän ajan tiput saattavat seurata hallissa liikkuvia ihmisiä keltaisena merenä, mutta pian he oppivat moisesta pois. Emon puuttuminen tarkoittaa myös sitä, ettei kukaan opeta tipuja syömään tai juomaan eikä tarjoa tarvittua läheisyyttä.
Tällä hetkellä Suomessa lain mukaan hallissa saa olla enimmillään 42 kiloa kanaa yhtä neliömetriä kohden. Broilerien teuraspaino määrittää siten heidän maksimimääränsä hallin neliöihin suhteutettuna. Käytännössä kullekin linnulle on noin yhden A4-paperiarkin verran tilaa. Teuraskoon lähestyessä tunnelma on tiivis.
Kaikesta tästä huolimatta suomalaisia tiloja ja eläintuotteita vuodesta toiseen markkinoidaan ajatuksella, täällä asiat sentään tehdään paremmin kuin muualla. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA suosittelee, että broilereita kasvatettaisiin korkeintaan 11 kiloa neliömetrillä, mikä on hieman reilu neljäsosa Suomen toteumasta. Ja vaikka tilaa olisikin ruhtinaallisesti, jalostuksen myötä jokaisen broilerin elämä on kivulias ja loppuu lyhyeen kuin kanan lento.
Broilerit elävät halleissa koko viisi viikkoa kestävän elämänsä. Tuossa ajassa heidän painonsa noin 55-kertaistuu, 40 grammaisesta tipusta kasvaa noin 2,3 kiloa painava lapsi. Tuotekehitys on onnistunut kiihdyttämään broilerien kasvuvauhtia huimasti. Vielä 1990-luvulla broilerit painoivat viisiviikkoisina noin 1,2
kiloa.
Mainoksissa kehuttu broilerinlihan lääke- ja antibioottivapaus tarkoittaa myös sitä, ettei sairastuneita yksilöitä hoideta. Eikä yksilöllinen hoito ylipäätään olisi edes mahdollista täyteen ahdetussa hallissa.
Halli on kasvuympäristönä äärimmäisen kontrolloitu ja vailla mielekkäitä virikkeitä. Ruokaa on sen sijaan tarjolla runsaasti. Kasvua vauhditetaan myös kontrolloimalla lintujen vuorokausirytmiä. Ikkunattomissa halleissa valot ovat päällä hieman lintujen iästä riippuen 16–18 tuntia vuorokaudessa. Pimeällä linnut eivät syö, ja valoisan ajan lisääminen kannustaa heitä syömään enemmän.
Luonnottoman nopea kasvutahti tuottaa väistämättä vaivoja. Kananpojilla on emobroilerien tapaan paljon vammoja, ja ongelmia on erityisesti jalkojen kanssa. Sydämetkin pettävät usein rasituksen vuoksi. Kuluttajien suosimat rintalihakset, eli ”rintapalat”, on jalostettu kasvamaan massiivisiksi, mikä aiheuttaa kärsimystä. Broilerien rintalihakset ovat niin suuret, että kaatunut lintu ei välttämättä kykene enää nousemaan jaloilleen ja nääntyy vähitellen nälkään niille sijoilleen.
Luonnossa punaviidakkokanat elävät noin kymmenen yksilön parvissa.
Kuolema
Reilu kolme prosenttia kananpojista kuolee ennen teurastamoon ehtimistä. Suomen tuotantomäärillä tämä tarkoittaa noin kahta ja puolta miljoonaa lintua vuodessa. Näihin lintuihin viitataan alalla termillä ”itsestään kuolleet”.
Rohkea kananpoika Ross -sadun kirjoitti kirjailija Laura Gustafsson.
Osa ”itsestään kuolleista” linnuista huomataan kasvukauden aikana ja heidän ruumiinsa siivotaan pois kasvatushallin lattialta. Monien kasvatuksen aikana kuolleiden ruumiit kuitenkin löydetään vasta siinä vaiheessa, kun kasvatuskierron lopuksi koko halli tyhjennetään kuljetusautoihin ja kaikki viiden viikon aikana kertynyt kananpaska, pehkut ja huomaamatta jääneet ruumiit siivotaan seuraavien tipujen tieltä.
Broilerien tehokas ja pitkälle automatisoitu käsittely jatkuu teurastamossa. Broilerituotannon terävintä kärkeä tässä edustaa Atrian uusi, megatehtaaksikin nimetty laitos Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoen seutukunnassa sijaitseva Nurmon ruokatehdas prosessoi rekkojen kyydissä saapuvat broilerit nopeasti. Tehtaassa kyetään teurastamaan, paloittelemaan ja pakkaamaan tunnissa 15 000 yksilöä – tai kuten alalla sanotaan: ”yksikköä”. Työntekijät ripustavat kaasulla tainnutetut linnut roikkumaan jaloistaan huimasti vilistävälle linjastolle, joka kiidättää heidät teuraalle ja sitten erilaisten puhdistus-, tyhjennys- ja paloitteluvaiheiden jälkeen tyhjiöpakkauksiin sopivina palasina, erilaisissa liemissä hölskyen.
Punaviidakkokana voi elää luonnossa 15-vuotiaaksi.
Artikkelia varten on taustahaastateltu Animaliassa erityisasiantuntijana työskentelevää, tutkija Tiina Ollilaa. Ollilan yhdessä tutkija Helinä Äärin kanssa kirjoittama tietokirja Broilerin tarina ilmestyy keväällä 2026.
Kirjoittaja valmistelee yhdessä Animalian ja Nuorten Akatemian kanssa eläinsuhdettamme käsittelevää opetusmateriaalia, johon myös Rohkea kananpoika Ross -vastamainos sisältyy. Katse eläimeen -hankkeen aineisto saatetaan vapaaseen opetuskäyttöön.
Eläinteoillisuus ei ole tuhoisaa pelkästään tuotantoeläimille. Myös ympäristö ja ihmisten hyvinvointi ovat uhattuina.
Broileria myydään meillä ympäristöystävällisenä vaihtoehtona esimerkiksi sianlihalle. Voi se sitä jossain määrin ollakin, mutta esimerkiksi Brasiliasta tuotava niin kutsuttu. Sademetsäsoija päätyy tuotantoeläinten rehuksi ja siten myös broilerien ruuaksi. Rehusoija tulee usein pelloilta, joiden alta on raivattu sademetsää. Suomeen tuotavasta soijasta yli 95 prosenttia menee rehuksi.
Animalian Broileribarometrin mukaan 56 prosenttia suomalaisista ”hyväksyy broilerintuotannon, vaikka se aiheuttaa luontokatoa”.
Viime aikoina tuottajat ovat hakeneet vaihtoehtoja brasilialaiselle soijalle. Yhtenä on nähty muun muassa kotimainen herne. Toisaalta myös kotimaisesta herneestä voi vallan mainiosti valmistaa ruokaa ihmisillekin. Herneistä saatavista ravinteista valtaosa katoaa, jos ne kiertävät kanojen ruuansulatuksen kautta. Puhe vähäpäästöisestä broilerintuotannosta perustuukin pääosin siihen siihen, että tarkastellaan ainoastaan tuotannon loppu-vaihetta – ja sitäkin valikoivasti.
Turun yliopistossavuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin kanankakkalannoitteen sisältämän glyfosaattijäämien vaikutusta tomaattien viljelyyn. Torjunta-aineena käytettyä glyfosaattia sisältävät lannoitteet haittasivat tomaattien kasvua ja kanan-kakkaan torjunta-aine on mitä ilmeisimmin päätynyt kanojen syömän rehun kautta. Ongelman huomasi alkujaan viljelijä, joka otti yhteyttä dosentti Marjo Helanderiin.
Rehussa käytetään usein soijaa, joka on saatu geenimuuntelun avulla vastustuskykyiseksi glyfosaatille. Tämän soijan viljelyssä torjunta-ainetta käytetään runsaasti ja jäämiä siitä jää helposti myös papuihin. Maailmalla tutkimuksissa on löydetty glyfosaattijäämiä myös broilerin lihasta, mutta asiaa ei ole Suomessa tutkittu.
Kaikkia riivannut koronavirus on niin sanottu zoonoosi eli lajista toiseen siirtynyt tauti. Monet nykyisin enemmän tai vähemmän harmia ihmisille aiheuttavista viruksista ovat siirtyneen meihin alkujaan jonkin muun lajin edustajasta. Uuden zoonoosin aiheuttaman harmin määrä riippuukin paljon siitä, kuinka herkästi se tarttuu ihmisestä toiseen ja kuinka nopeasti se pääsee leviämään ennen kuin vastustuskykyä on kehittynyt tai suojautumiskeino virusta vastaan on kehitetty.
Lintuinfluenssa on linnuilla ja joillain nisäkkäillä esiintyvä virustauti, joka tunnistettiin 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 1996 siitä löydettiin Kiinassa niin sanottu korkeapatogeeninen versio, joka tarttui myös ihmisiin. Viruksen tarttuvuuteen vaikuttaa osaltaan se, kuinka paljon se pääsee muuttumaan. Kymmenien tuhansien lintujen kasvatusyksiköt ovat kasvualustoja, joissa virukset pääsevät hyppäämään nopeasti kantajasta toiseen. Samalla mutaatioiden todennäköisyys kasvaa.
2000-luvulla lintuinfluenssa on levinnyt eri puolilla maailmaa ja aiheuttanut tuhoa eläinteollisuuden piirissä. Satoja miljoonia tartunnan saaneita tai altistuneita kanoja on tapettu lisätartuntojen ehkäisemiseksi. Lintujen ohella lintuinfluessa on levinnyt esimerkiksi Yhdysvalloissa nautojen ja Euroopassa turkiseläinten kaltaisiin nisäkkäisiin. Tarttuminen mihin tahansa nisäkkääseen tarkoittaa, että virus saattaa kyetä pian tarttumaan myös ihmiseen. Mikäli näin käy, voi perhetilan työntekijä saada tartunnan ja ehtiä levittämään sitä tietämättään.
Eläintuotanto, kuten broileriteollisuus, onkin tehokkain tapa kasvattaa seuraavan pandemian todennäköisyyttä. Sanokaa siis broileri, kun haluatte pandemiaa.
Pandemia luokkakysymyksenä Koronapandemia ei iskenyt odottamatta, vaikka pääsikin yllättämään. Muista eläimistä ihmisiin ja ihmisistä uudestaan muihin eläimiin tarttuvat taudit eli zoonoosit ovat…
Ei yksin kierrättäminen riitä Onko epäekologisesti tuotetun raaka-aineen kierrättäminen ekoteko? Kenties. Voiko kestävä kiertotalous perustua sille, että kierrätetään alkujaan ongelmallista raaka-ainetta? Ei oikeastaan. Kiertotalous…
Kirjoittaja valmistelee yhdessä Animalian ja Nuorten Akatemian kanssa eläinsuhdettamme käsittelevää opetusmateriaalia, johon myös Rohkea kananpoika Ross -vastamainos sisältyy. Katse eläimeen -hankkeen aineisto saatetaan vapaaseen opetuskäyttöön.
