Koronapandemia ei iskenyt odottamatta, vaikka pääsikin yllättämään. Muista eläimistä ihmisiin ja ihmisistä uudestaan muihin eläimiin tarttuvat taudit eli zoonoosit ovat tunnettu riski. Vaikka koronaviruksen leviämistä edeltäviä olosuhteita ei tunneta tarkasti, tutkijat pitävät todennäköisenä, että se on siirtynyt ihmisiin syötäväksi tarkoitettujen eläinten kautta.

Koronan ohella muita tunnettuja zoonooseja ovat esimerkiksi bakteeriperäinen salmonella ja virusperäinen lintuinfluenssa. Vuosina 2009 ja 2010 sikainfluenssa tarttui ihmisiin ja muodostui pandemiaksi, mutta se saatiin lopulta taltutettua.

Vaikka tautien siirtymistä lajien välillä ei voi estää, voi tuon siirtymän ja tautien leviämisen todennäköisyyksiin vaikuttaa. Esimerkiksi eläinteollisuuden suosimat suuret tuotantoyksiköt tarjoavat viruksille ja bakteereille turboahdetun kasvualustan, jossa ne voivat siirtyä lukuisista yksilöistä toisiin ja kehittyä nopeasti – ja tilaisuuden tarjouduttua pompata myös ihmisiin.

Moni ei koskaan etäillyt

Koronapandemia on tehnyt näkyvämmäksi luokkaeroja ihmisten välillä. Esimerkiksi niiden, jotka voivat valita etätyön, on ollut mahdollista ulkoistaa riskejä ja suojautua tartunnalta. Suorittavaa työtä tuotannon ja asiakaspalvelun parissa tekevillä puolestaan ei ole ollut vastaavaa mahdollisuutta.

Luokkaerot näkyvät myös valtioiden välillä. Samalla, kun länsimaissa aloitellaan jo kolmatta rokotuskierrosta, monet kehittyvät maat eivät ole saaneet vielä edes ensimmäistä kierrosta kunnolla käyntiin. Suomessa aloitetaan jopa turkiseläinten rokotukset tilanteessa, jossa monet maat kärsivät rokotteiden puutteesta.

Tätä eri asemiin asettuvien ihmisten välistä eroa voisi halutessaan hahmottaa myös marxilaisen luokkateorian kautta. Karl Marx tunnetusti lähti analyysissaan siitä, että tuotantovälineet hallitseva vähemmistö pystyy riistämään,  sortamaan ja asettamaan vaaralle alttiiksi työtä tekevää väestöä.

Eläimet orjien asemassa

Pandemia-termi viittaa ihmiskuntaan: pan, ”kaikki” ja demos, ”ihmiset”. Silti pandemiat vaikuttavat myös muihin lajeihin. Ihmisten ohella koronavirus on iskenyt muun muassa turkistarhoille, ja Euroopassa on tapettu kymmeniä miljoonia turkiseläimiä tartuntaketjujen katkaisemiseksi. Jo valmiiksi alistetussa asemassa olevien turkiseläinten arvo yksilöinä ei ole painanut näitä päätöksiä tehdessä.

Erityisesti minkit ovat olleet alttiita tartunnoille. Tarhaminkkien kohtelu muistuttaakin siitä, kuinka samoin kuten ihmisten, myös muunlajisten eläinten asemat vaihtelevat suuresti. Yksilön oikeudet riippuvat hyvin paljon siitä, puhutaanko esimerkiksi villieläimestä, lemmikkieläimestä, tuotantoeläimestä tai vaikkapa koe-eläimestä. Nämä luokittelut eivät aina noudata lajirajoja, esimerkiksi koira voi olla niin lemmikki kuin koe-eläinkin, toisinaan myös tuotantoeläin. 

Sami Torssonen Turun yliopistolta toteaa, että marxilainen luokkakäsitys soveltuu eläinten aseman arvioimiseen vain epäsuorasti. Vaikka suoraa analogiaa ihmisten ja muun lajisten eläinten välillä ei voi tehdä, vertailu Torssosen mukaan on silti kiinnostava ja paljastava.

”Olennaisin ero ihmisten ja muiden eläinten välillä on, että vain ihmisillä on pääsy niihin yhteiskunnallisiin asemiin, joita marxilainen luokka-analyysi käsittelee. Palkkatyöläisiä, omistavaa luokkaa tai vapautunutta proletariaattia eläimet eivät voi olla juridisesti eivätkä käytännöllisesti, minkä vuoksi tällaisiin asemiin kytkeytyvät riiston, sorron ja vallankumouksen analyysit eivät päde.”

Torssonen hakisi verrokkia muun lajisille eläimille ennemminkin orjien asemasta. 

”Orjat ja eläimet ovat sekä juridisesti että käytännöllisesti toisen omistuksessa, ja usein tuotantovälineiden asemassa. Marx totesikin, että ’orjanomistaja ostaa työntekijänsä kuin hevosensa’. Orjienpidosta haettava etu on tosin koskenut tyypillisimmin työpanosta, kun taas eläimiä sekä eläineritteitä usein syödään ja hyödynnetään muin tavoin, jotka eivät ole yhtä laajalle levinneitä ihmisorjien tapauksessa.”

Torssonen kuitenkin muistuttaa, että orjuuden ja eläinten kohtelun samankaltaisuuksia ei pidä ylikorostaa, ja sikälikin tarvitsemme uusia tapoja luokitella toisiamme ja hahmottaa toistemme asemia yhteiskunnassa. Hänen mukaansa se on ”välttämätön osa eläintuotannon kehittämistä ja lopulta alasajoa”.

Viheliäiset broilerihallit

Myös tuotantoeläinten keskenäisessä asemassa ja kohtelussaan on eroja. Kenties viheliäisin lihantuotannon innovaatioista on broilerihalli. 1950-luvulla lihantuotantoa varten isoksi jalostettuja kanoja alettiin kutsua broilereiksi. Sittemmin lajin kehitystä on ohjattu voimakkaasti: vielä 1960-luvulla broilerin kasvatusaika oli yli 60 vuorokautta, kun se on nykyisin noin 35 vuorokautta.

Yksilöä kohden tuotetun lihan määrä on tuona aikana kasvanut noin 700-900 grammasta lähes kahteen kiloon. Jalostuksen myötä lintujen kyky liikkua on rajoittunut niin voimakkaasti, ettei yksilö selälleen kaaduttuaan edes pääse ylös ja usein kuolee niille sijoilleen.

Broilereita kasvatetaan kymmenien tuhansien, jopa yli sadan tuhannen yksilön halleissa, joissa yhtä broileria kohti on alle A4-arkin verran tilaa. Yhdysvalloissa näitä tuotantolaitoksia kutsutaan nimellä Concentrated Animal Feeding Operation, Suomessa puhutaan perhetiloista.

Yksin Suomessa teurastetaan vuosittain noin 80 miljoonaa kanaa. Mikäli tulevaisuuden arkeologit tutkivat aikakautemme maakerrostumia, ne tunnistaa kananluista. Kanan luut merkkaavat antroposeenia eli aikakautta, jolloin ihmisten vaikutus maapalloon muuttui pysyväksi. Perintömme kertoo kuolemasta, mutta se näyttää myös aikanamme vallinneita luokkarakenteita.