Häiriköiden leffakerho: Taistelu maasta ja elämästä

Millaista on elää saamelaisena 2020-luvun Suomessa? Valitettavan monet suomalaiset eivät osaa vastata tähän kysymykseen alkuunkaan. DocPoint-festivaalin ohjemistosta löytyvä, Suvi Westin ohjaama Eatnameamet – Hiljainen taistelumme on kuvaus siitä, millaista on elää saamelaisena Suomessa. 

Taide on ollut yksi tärkeä keino välittää tietoa saamelaisten asemasta. Eatnameametin julisteessa on paljon samaa tunnetuilla symboleilla leikittelyä kuin mitä saamelaisen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterrorin teoksissa on nähty.

Eri puolilla Saamenmaata, Helsingissä ja New Yorkissa kuvattu elokuva esittää kamppailua, jota käydään arkisten oikeuksien ja oman kielen sekä kulttuurin puolesta. Kamera on taltioinut sen kuinka päälle jyräävän valtion puristuksessa yritetään sinnitellä. Kuvatut ongelmat ovat nousseet esiin mediassakin viime vuosina, mutta korjatuksi niitä ei ole saatu.

Episodimaisesti etenevässä elokuvassa kuvataan muun muassa sitä, kuinka Jäämeren ratahanke roikkuu monien saamelaisten päällä jatkuvana uhkana, mutta hanketta valmistelevassa ministeriössä sen merkitystä ei tunnuta ymmärtävän. Osansa huomiosta saa myös kaivosteollisuus ja kulttuurinen omiminen. Moneen kertaan lupauksensa pettänyt valtio ei näyttäydy mitenkään automaattisesti luotettavana neuvottelukumppanina ja oman vaikeutensa asiaan tuo se, että saamelaisia koskevia päätöksiä tehdään usein etelässä, jossa saamelaisten ääntä ei liiemmin kuulla. 

Suvi West päästää dokumentissaan ääneen lukuisia eri ikäisiä saamelaisia. Kameran edessä puhuvat niin saamelaiskäräjien edustajat kuin aktivistitkin (osa haastatelluista toki putoaa molempiin lokeroihin) sekä ihan tavalliset saamelaiset. 

Voi perustellusti sanoa, että kaikkien suomalaisten tulisi katsoa tämä dokumentti. 

Monien meidän kokemus suomalaisuudesta ei pidä sisällään kolonialismia ja alistamista, ja kenties siksi saamelaisten kohtaamien vääryyksien sisäistäminen ja kohtaaminen on monille niin vaikeaa hahmottaa ja hyväksyä. Ehkä tämä kohtaamisen vaikeus tai sitten tietämättömyys on myös johtanut niihin tapahtumiin, joissa saamelaisten kulttuuri on surutta valjastettu viihteen, markkinoinnin ja menekinedistämisen palvelukseen. West on leikannut dokumenttiinsa esimerkkejä siitä, kuinka mediassa urheilijat ja missit ovat poseeranneet saamelaisten asuissa ja kansainvälisille huippuvieraille on järjestetty kitchin ja rasismin sekaisia Lappi-riittejä. Samalla kun dokumentin kontekstissa nämä esimerkit ovat ilmeisen ongelmallisia, on hyvinkin mahdollista ettei esimerkkitapausten taustalla ole ollut pahantahtoisuus vaan tiedon puute ja ymmärtämättömyys. 

Eri puolilla Saamenmaata järjestetyt Red Line -mielenosoitukset muodostivat punaisia esteitä kaavaillun Jäämeren radan reitillä. Lisää Red Linestä voi lukea täällä.
KUVA: Jonne Sippola/Greenpeace

On vaikea päättää, miten päin olla, kun pitkäaikainen kansanedustaja pohtii televisiossa, että ehkäpä saamelaisten pitäisi suhtautua näihin omittuihin asuihin hyvänä markkinointina. Että sen jälkeen kun koko kulttuuri on määrätietoisesti pyritty tukahduttamaan suomalaistamisen ja talouden nimissä, niin pitäisi olla vielä kiitollinen tästä loppusilauksesta?

Ei tietenkään ole miellyttävää ymmärtää, että Suomi on osallistunut saamelaisen kulttuurin määrätietoiseen alasajamiseen, eikä tehtyjä vääryyksiä ole vieläkään aidosti pyritty korjaamaan. 

Eatnameamet kuvaa myös sitä, kuinka saamelaisten kohtaamia vääryyksiä kartoittavan totuus- ja sovintokomission valmistelu on ollut pitkän ja epätoivoiseltakin tuntuvan työn takana. Nyt, vuosien jälkeen, Suomen hallitus on vihdoin päättänyt asettaa totuus- ja sovintokomission. Seuraavaksi on meidän kaikkien vastuulla huolehtia siitä, että komission työ ei jää vain tyhjäksi kirjaimeksi.

Suvi West: Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (2021)

Striimattavissa DocPoint-festivaalilla 29.1.-7.2.

Jari Tamminen