Teksti Häirikkö

Nykytaide tuskin olisi nykyisensä ilman Warholia, vaikkei nykymaailma aina taivu hänen ideaaleihinsa.

Pakko myöntää: Andy Warholin teokset ovat välillä tuntuneet tyhjiin imetyiltä ja kliseisiltä.

Todellisuudessa kyseiset teokset eivät suinkaan ole merkityksiltään latteita, eivätkä ne kliseitäkään ole. Niitä on toki kopioitu loputtomasti ja niiden teemoilla on leikitelty, mutta mahdollinen latteus löytyy sieltä kopioiden puolelta. Oikeastaan Warholin teokset muuttuvat merkityksellisemmiksi jokaisen kopion myötä. Taiteilija itsekin puhui kuvien kierrätettävyyden puolesta.

Kaikki Warholin teokset perustuvat valokuviin, joten ne ovat jo lähtökohtaisesti aikakautensa kuvia. Warhol itse kielsi teostensa poliittisuuden, hän ei kokenut olevansa kantaa ottava kommentaattori, vaan enemmänkin peili. Kuitenkin peili, joka peilaa ympäröivää yhteiskuntaa ja pakottaa yhteiskunnan katsomaan itseään. Kuvat ympäröivästä todellisuudesta sitten provosoivat ja välillä suututtivatkin, mutta mikäli katsoja ei ole näkemäänsä tyytyväinen, on turha syyttää peiliä.

Sitaatti taiteilijalta kuvastaa hyvin hänen suhdetta esineisiin, joita hän teoksissaan kuvasi: ”Kuvani esittävät niitä brutaalin persoonattomia tuotteita ja meluisan materialistisia esineitä, jotka ovat nykyisen Amerikan perusta”.

Death of Andy Warhol, hiekkapuhallus, lehtikulta ja -hopea graniitille (Leinonen, 2012). Koska kansainväliset ja kimurantit tekijänoikeuskuviot estävät käyttämästä tässä yhteydessä kuvaa Sara Hildénin taidemuseon näyttelyssä olevista Warholin Brillo-bokseista, joudumme käyttämään kuvaa teoksen kopiosta. Kuvassa siis on Jani Leinosen tuottama kopio, joka on saanut hautakiven muodon. Alkuperäisen Brillo Boxes -sarja pakotti, taiteen nimissä, yleisön tuijottamaan mainoksin rakennetun kapitalismin tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä.

Sara Hildénin taidemuseon kattavassa Warhol-näyttelyssä tuli jälleen mieleen, että monet kiinnostavista nykytaiteilijoista tekisivät perin erilaista taidetta ilman Warholin panosta. Kaupallisen kuvaston kopioiminen ja taiteeksi muuttaminen, monistettavuus, serigrafiavedokset sun muut ovat nykyään jokapäiväisiä tuttavuuksia taiteessa. Näin ei aina suinkaan ole ollut.

Tulipa näyttelyssä sellainen henkilökohtainen bon voyage -kokemuskin: näyttelyn pysäyttävin teos oli signeerattu Campbell’s-tölkki. Ja tuossa teoksessahan ei ole kyse pelkästään siitä, että taiteilija olisi vaan raapustanut nimmarinsa satunnaisen tölkin kylkeen. Tölkki toi mieleen sen, kuinka signeerautin melko spontaanisti Jani Leinosella Helsingin käräjäoikeuden hänelle langettaman tuomion.

Leinonen on muuten lainannut paljon Warholilta ja sen auliisti myöntää.

Harmillisesti en pysty näyttämään kuvaa Warholin signeeraamasta tölkistä kansainvälisten ja kimuranttien tekijänoikeushulluuksien takia. Tämä tekijänoikeudellinen sekamelska, joka estää kuvien julkaisun, on sikälikin kiinnostava ja surkuhupaisa, että Warholin tuotanto perustui perustui suurelta osin juurikin tekijänoikeuksien rajojen koetteluun ja kopioimisen jalostamiseen. Tämä teoskuvien käyttöoikeuden rajoittaminen ei oikein sovi taiteilijan näkemyksiin kuvien kierrätettävyydestä ja hän kierinee parhaillaan haudassaan villisti.

Readymade Copyright Madness, säilyketölkki ja tussi (Tamminen, 2014). Koska tekijänoikeudelliset kiemurat estävät meitä käyttämästä tässä yhteydessä kuvaa alkuperäisestä Warholin signeeraamasta Campbell’s-tölkistä, joutui kirjoittaja tuottamaan reproduktion kyseisestä teoksesta. Paljon tapahtui ennen kuin oltiin pisteessä, että Warholin nimmari tölkin kyljessä on merkityksellinen taideteos: vuonna 1974 signeerattu tölkki kuvastaa kaikkea sitä mitä Warhol oli Campbell’sille tehnyt ennen signeeraushetkeä. Oheisen kuvan tölkki kuvastaa vaikkapa kaikkea sitä hulluutta, mitä tekijänoikeusmaailmaan kuuluu tällä hetkellä.

Mutta se käräjäoikeuden tuomio ja henkilökohtainen bon voyageni. Tuomio annettiin kirjallisena ja ihan itse kävin sen hakemaan Helsingin oikeustalolta kesällä 2012. Samassa oikeustalossa oli käyty aiemmin kesällä oikeudenistunto, jossa Leinosta tosiaan syytettiin petoksesta ja väärennöksestä. Syytteet liittyivät Leinosen varastamaan/lainaamaan Ronald McDonald -muovipatsaaseen. Tuo patsas sitten uhattiin mestata, mikäli Mäkkäri ei paranna tapojaan. Naamioitunut taiteilija ystävineen esitti vaatimukset videolla, joka oli kopioinut muotonsa terroristien lunnasvaatimusvideoilta.

Videota seurasi lähinnä absurdi mediamylläkkä, jonka tuoksinassa käytiin myös keskustelua epäkohdista Mäkkärin toiminnassa. Lopulta taiteilija jäi kiinni ja sai tuomionsakin. Istuessani käräjäoikeuden salissa tajusin kuitenkin, että mediaperformanssi jatkui yhä ja kiukkuinen tuomarikin osallistui haluamattaan siihen.

Tuo hakemani oikeuden tuomio on siis performanssien sarjan huipentuma. Se, jonka saavuttaakseen taiteilija ja media ovat tehneet kovasti töitä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että taiteilija raapustaa nimensä paperin nurkkaan, vaan enemmänkin siitä, että mitä kaikkea on pitänyt tapahtua, jotta taiteilijan nimi siinä paperin nurkassa on täynnä merkityksiä.

Aivan samasta on kyse siinä Warholin signeeraamassa Campbell’s-tölkissä. Kaikki se, mitä Warhol oli tehnyt niille Campbell’sin tölkeille tiivistyi siihen että hän pystyi lopulta pelkästään signeeraamalla säilyketölkin tuottamaan taideteoksen.

Oikeus on voittanut taas, mustavalkotuloste (Leinonen, 2012). Tuskin tästä koskaan erityisen arvokasta teideartefaktia tulee, mutta onhan tämä hauska muisto siitä kerrasta kun käräjäoikeuden tuomari vedettiin mukaan performanssiin. Löysin unohtamani paperinivaskan kirjahyllystä tässä hiljattain ja annoin sen kehystäjälle ohjeella ”Mäkkärin väreissä ja mahdollisimman muovinen” – ja sellainen kehys kanssa tuli.

Harmillisesti Sara Hildénin Warhol-näyttelyn teoksilla on kiire jatkaa matkaansa maailmalle, eikä näyttely jatku kesän yli. Kiireesti siis Tampereelle. Onneksi kesällä kuitenkin tarjoutuu mahdollisuus tutustua Warholin teoksiin puolestaan Mäntässä. Serlachius museon Superpop!-näyttelyssä mestari saa rinnalleen myös niitä seuraajia, esimerkiksi Leinosen.

Andy Warhol – An American Story 29.5. asti Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella.

Superpop! Serlachiuksen museossa Mäntässä 14.6.–28.9.

Andy Warhol – An American Story. Sara Hildénin taidemuseo 2014. 244 sivua.

Jani Leinonen: Book no. 1. Jani Leinonen 2012. 200 sivua.

Jari Tamminen: Häiriköt – Kulttuurihäirinnan aakkoset. Into 2013. 208 sivua.