Voima 20 vuotta sitten
Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.
Vuonna 1990 Vienanmeren etelärannalla, Severodvinskin kaupungin liepeillä, telakalla juhlittiin. Oli saatu valmiiksi uusi APL, atomnaja podvodnaja lodka, ydinsukellusvene. Tälle 154 metriä pitkälle neuvostoliittolaisen insinööritaidon huipentumalle annettiin aluksi nimi APL K-141. Venäjän Antey-luokan, Naton Oscar II -luokan, veneenä sen sisuksiin mahtui kaksi ydinreaktoria, 24 torpedoa, muutama risteilyohjus ja 118 ihmisen henkilökunta matruuseista kapteeniin. Kapasiteetti oli laskettu tuhoamaan kaikki Yhdysvaltojen lentotukialukset.
Vuonna 1994 alukselle annettiin uusi nimi: Kursk.
Se upposi miehistöineen Barentsinmereen 12.8.2000.
Kurskin surullinen kohtalo symboloimassa Venäjän asevoimien ja demokratian yhtäaikaista rapautumista on ollut Voiman kestoaiheita koko lehden olemassaolon ajan. Aihe ui myös taidejuttuun Voimassa 7/2006.
Saksalaista journalismin apurahaa hyödyntänyt Päivi Nikkilä haastatteli kuvanveistäjä Markus Copperia (s. 1968) Berliinissä. Monet Copperin järkälemäiset ja järisyttävät teokset tekivät Nikkilään suuren vaikutuksen. Vielä tuoreessa muistissa olleen Kurskin tragedian innoittamaa teosta Copper kommentoi maailmanpoliittisesti.
”Kursk, työnimeltään Sukeltajat, syntyi venäläisen Kursk-sukellusveneen kohtalosta. ’Kaverit oli kuolemaantuomittuja, koska Venäjän laivasto ei ottanut Norjan tarjoamaa apua vastaan.’”
Ennen haastattelua Päivi Nikkilä ei ollut koskaan tavannut Copperia. Saapuessaan paikalle hän ei tiennyt mitä odottaa.
”Asfalttipihalle asetetun pöydän päällä lojuu muutama kuppi ja pari punaviinipulloa. Edellisenä iltana on näemmä harrastettu taiteilijaelämää.”, Nikkilä kirjoitti. ”Olen kuvanveistäjä Markus Copperin työhuoneella itäisessä Berliinissä, Weißenseessä. Suuressa punatiilisessä, Hitlerin rakennuttamassa tehdasrakennuksessa työskentelee satakunta taiteilijaa. Copper nojaa tuolissaan taaksepäin naama virneessä. Päällään hänellä on sinioranssi Volvon työtakki ja kuluneet haalarit. Vasen käsi on verhottu mustaan nahkahanskaan, käsi hanskan sisällä on metallia.”
Nikkilästä oli hauskaa, etteivät mielikuvat Copperista vastanneet todellisuutta. Sirkkeliin toisen kätensä menettänyt tuomiopäivän pasuuna oli haastateltavana ”tosi rento ja mukava”, Nikkilä kertoo vuonna 2022. Ja tunnollisena toimittajana Nikkilä halusi tavata useammankin kerran, mikä ei ollut Copperille ongelma. ”Kävin siellä Weißenseessä ainakin kolme kertaa, ja tapasimme vielä Suomessa. Halusin tarkistaa ja täydentää juttua. Minulla ovat haastattelut tallella Minidiscillä.”
Sekä Copperin teokset että Nikkilän haastattelut ovat nyt kulttuurisia aarteita. Markus Copperin maallisen ruumiin elämä päättyi 50-vuotiaana vuonna 2018. Mutta hänen työnsä elävät. Kuten hän Voimassa sanoi, ”työ seisoo siinä. Onko työ valinnut minut vai minä työni, vaikea sanoa. Mikään ei vedä vertoja sille tunteelle. Tämä on elämän tarkoitus.”
Markus Copper: Metallin maku Kiasmassa 26.2.2023 asti.
LUE MYÖS: Päivi Nikkilän kirjoittama haastattelu Metallin maku (Voima 7/2006)
