Taide, YhteiskuntaKirjoittanut Iida SimesKuvat Sanna Larmola

Venäjän uhkana on vakava taantuminen

Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi 20 vuotta sitten, marraskuussa 1999. Suorasanainen toimittaja, rockpromoottori ja punk-DJ, venäläinen Artemi Troitski on ollut Voiman tärkeä tukihenkilö ja fani koko lehden ilmestymisen ajan. On aika pohtia, ovatko asiat menneet niin kuin Troitski ennusti Voiman alkuaikojen lehdissä.

Lukuaika: 2 minuuttia

Venäjän uhkana on vakava taantuminen

Voima 20 vuotta sittenVoima 20 vuotta sitten

Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.

KAIKKIEN AIKOJEN ENSIMMÄISESSÄ Voima-lehdessä 1/1999 Troitski kirjoitti poteneensa keski-iän kriisiä. Jatkuva juhliminen oli käynyt voimille:

“Olin eräänä yönä yksin Moskovan keskustassa sijainneessa asunnossani, vilustuneena ja pää täynnä alkoholi- ja hassishöyryjä pitkäksi venähtäneen illanvieton jälkeen.”

Stressin ja kuoleman pelon kourissa kärvistellyt Troitski keksi nerokkaan ratkaisun: piti rauhoittua, erota vaimosta, hankkia uusi vaimo ja perustaa perhe.

Ensin hän kuitenkin perusti Venäjän Playboy-lehden ja ryhtyi sen ensimmäiseksi päätoimittajaksi.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Troitski oli ylpeä Playboyn kirjoittajista. Lehteä avusti äijien kavalkadi, eli muun muassa Vasili Aksjonov, Andrei Bitov, Andrei Voznesenski, Viktor Jerofejev, Juri Mamdejev ja Viktor Pelevin.

VUODEN 2000 KEVÄÄLLÄ Troitski pohti universumin neljännessä Voima-lehdessä tulevia Venäjän presidentinvaaleja. Tekstissään hän esitti pahan skenaarion:

“Venäjä muuttuu ensin autoritaariseksi ja sen jälkeen totalitaariseksi ja todennäköisesti fasistiseksi valtioksi. Ottaen huomioon [presidenttiehdokas] Vladimir Putinin taustan, viimeaikaiset teot ja tarpeen pitää maa hallinnassa talousromahduksen, kansainvälisen eristämisen ja sotilaallisen fiaskon uhatessa, pidän tätä vaihtoehtoa erittäin mahdollisena. – – Tiedotusvälineet ja parlamentin molemmat kamarit ovat lähes täydellisesti ulkoapäin kontrolloituja. Suurliikemiehet palvelevat innokkaasti ketä tahansa, joka pitää heidän rikollisen bisneksensä käynnissä. Kansassa ei ole merkkiäkään oppositiohengestä.”

VOIMA VIERAILI TAMMIKUUSSA 2019 Troitskin luona. Nykyään hän viettää perheenisän elämää Tallinnassa, joten ainakin ensimmäisessä Voimassa esitetty rauhoittumistoive on toteutunut. Ikävä kyllä myös ennuste Venäjän totalitarismista kävi hänen mielestään toteen:

“Venäjä on muuttunut erittäin konservatiiviseksi. Vuonna 2014 tapahtui suuri käänne Krimin valloittamisen myötä, mutta isot muutokset alkoivat jo aikaisemmin. Venäjä on palannut menneisyyteen, jopa Iivana Julman aikoihin”, Troitski kiukkuaa.

“Keskiajalla oli tsaari, aristokratia ja orjat. Nyt Venäjällä on tsaari eli Putin, on sotilaseliitti eli tiedustelupalvelu FSB, on taloudellinen yläluokka eli niin kutsutut oligarkit, ja orjuudessa on kansa, jolla ei ole voimaa muuttaa mitään.”

Troitski ennustaa taas:

“Kaikkein todennäköisin skenaario on, että Venäjä pysyy tällä nykyisellä kurssillaan, Putinin kanssa tai ilman. Siitä tulee jonkinlainen keskiaikainen valtio, jota eniten muistuttaa nykymaailmassa Iran. Venäjästä kehittyy eristynyt uskonnollinen ja nationalistinen sotilasvaltio. Valtiojärjestyksen pysyvyyden ratkaisee se, kuinka voimakkaita sen poliisivoimat ja armeija ovat. Tällainen valtio pärjää vain väkivalloin ja valtavan kontrollijärjestelmän avulla.”,  Troitsky lataa.

“Toisessa skenaariossa nykyinen status quo ei onnistu, vaan ulkovallat puuttuvat peliin. Muu maailma pystyy murtamaan Venäjän fasistisen tai ainakin puolifasistisen hallinnon vain, jos kaasun ja öljyn ostot Venäjältä lopetetaan.”

Kuvat: Sanna Larmola

Voimassa aikoinaan ilmestyneen jutun sitaattien suomennokset: Anton Nikkilä

  • 8.2.2019
  • Kirjoittanut Iida Simes
  • Kuvat Sanna Larmola