Tuhkaa ja timantteja
Voiman toimittaja Iida Simes pakenee ilmastokriisiä erityisesti elokuviin ja musiikkiin. Kun intohimona on 1900-luvun kulttuurihistoria, teoksessa kuin teoksessa häivähtävät neorealismin perinteet, Frankfurtin koulukunta tai eksistentialismin klassikot.
Maaliskuussa 2022 Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa on kestänyt pari viikkoa. Latvian pääkaupungissa Riiassa suuressa elokuvateatterissa on paikalla dokumenttielokuvan kermaa erityisesti Latviasta, Ukrainasta ja Venäjältä.
Näyttämölle astelee festareiden supertähti, joka ei olekaan elokuvantekijä, vaan juryn puheenjohtaja. Dmitri Muratov (s. 1961) on Nobelin rauhanpalkinnon saanut Novaja Gazeta -lehden perustaja ja päätoimittaja. Hänestä näkyy väsymys.
”Käynnissä on sota. Tämä inhottava ja tuhoisa sota pilaa monen sukupolven elämän”, hän sanoo. ”Ukraina ei hyökännyt Venäjälle”, hän lisää.
Muratov ryhtyy pohtimaan valtapolitiikan ja sodan logiikan epäoikeudenmukaisuutta. Jos maiden eliitit vihaavat toinen toisiaan, miksi tilanteesta pitäisi syyttää kokonaisia kansakuntia, hän ihmettelee.
Puhe pohjustaa festivaalin pääpalkintoa. Sen voittaa venäläinen elokuva Naisten alue, jossa naiset valmistavat saappaita eristäytyneessä pohjoisvenäläisessä kylässä. Muratovista teos todistaa, miten yksittäinen ihminen on tuomittu kantamaan valtavia taakkoja, vaikka on syytön asioiden tilaan. Lopuksi hän kertoo toivovansa, ettei naisten tekemiä saappaita koskaan käytetä sodassa.
Riian illassa elokuvatiimi ja kutsuvieraat nauttivat toistensa seurasta, ukrainalaisesta musiikista ja virvokkeista. Muratov ei rentoudu, hän livahtaa tapaamaan maan presidenttiä.
Venäjän presidentin ja tämän KGB-kavereiden harjoittama propaganda on ollut tehokasta jo yli parin vuosikymmenen ajan. Kun sukellusvene Kursk upposi vuoden 2000 elokuussa, Kreml alkoi ahkerasti muunnella totuutta: veneeseen tuli vika, ei kun ei tullut, länsimaat upottivat sen. Ei kun sabotööri matruusien joukossa upotti veneen.
Kun venäläisen sotilaan operoima venäläinen ohjus pudotti malesialaisen matkustajakoneen kesällä 2014, Kreml alkoi suoltaa verbaalista sontaa siitä, miten eri tahot, ristiriitaisetkin, ovat lentokoneattentaatin takana.
Propagandan taiturit tietävät, ettei ole väliä, mitä on tapahtunut. Riittää, kun kylvää epäilyksiä siitä, että Venäjää taas sorretaan.
Novaja Gazeta on ollut Venäjällä viimeisiä Kremlin ikeestä irrallaan olevia tiedotusvälineitä. Sen journalistit ovat tutkineet sotarikoksia sekä toimittajien ja poliitikkojen murhia. Vaikka sen toimittajista kuusi on 2000-luvulla murhattu, Muratov on löytänyt motivoituneita ihmisiä tiimiinsä.
28. maaliskuuta 2022 Novaja Gazeta ilmoitti, että se lakkaa ilmestymästä. Mitta tuli täyteen. Kreml kielsi ”sota”-sanan käytön Venäjän hyökkäyssodasta, ja äskettäin lehti sai huomautuksen, koska se ei ole ilmoittanut olevansa ulkovaltojen agenttifirma.
Pitkälti Muratovin ansiosta Venäjällä on ollut edes jonkinmoinen sijoitus lehdistönvapauden listalla. Vuonna 2021 Venäjä oli 150. sijalla 180 maan listalla, Venezuelasta pari ja Myanmarista 10 sijaa alaspäin. Tämän sodan, kiellettyjen sanojen, suljettujen tiedotusvälineiden ja räikeän propagandan myötä Venäjä romahtanee Myanmarin ohi sananvapauden pimeään onkaloon.
Toivottavasti Muratov pääsee pian jonnekin festivaaleille puhumaan vapaasti ja katsomaan taideteoksia. Hän ansaitsee ja tarvitsee levähdystauon, sillä journalistinen työ Venäjällä on aina vain raskaampaa.
Epäilemättä hän jatkaa tätä työtä.
LUE MYÖS: Voima julkaisi Novaja Gazetan artikkeleita suomeksi käännettynä numerossa 3/2022. Löydät verkkoartikkelit täältä.
