Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 5.–11.6.

Pohjoisella jäämerellä on tehty yllättävä, kaikkien aikojen ensimmäinen suora havainto arktisen merijään alla tapahtuvasta mittavasta leväkukinnasta. Heinäkuussa 2011 Tšuktšimerellä liikkunut tutkimusretkikunta löysi runsaan leväesiintymän, joka jatkui tiiviin ahtojään alla yli sadan kilometrin päähän avovesialueen reunasta. Jää oli noin metrin paksuista, ja levärunsaus ulottui sen alla pystysuunnassa kymmenien metrien syvyyteen. Video näyttää parhaiten, millaista ”hernekeittoa” merijään alta löytyi:

”Jos joku olisi kysynyt minulta ennen tutkimusretkeä, tulisimmeko näkemään jäänalaisia leväkukintoja, olisin sanonut sen olevan mahdotonta”, päivittelee tutkimusta johtanut Kevin Arrigo Nasan tiedotteessa. ”Löytö oli täydellinen yllätys.”

Pohjoisen jäämeren avovesialueilla asiat ovat toisin – siellä leväkukinnat ovat tuttu ilmiö. Vanhan käsityksen mukaan merijään läpi ei pääse riittävästi auringonvaloa, jotta planktonlevät voisivat kasvaa jään alla. Vedessä vapaana elävien mikrolevien kasvu pääsee vauhtiin vasta, kun meri on avautunut kesän myötä jäättömäksi.

Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Tšuktšimeren leväkukinta oli kehittynyt jään alla, eikä esimerkiksi ollut ajelehtinut sinne muualta merivirtausten mukana.

Nyt ei tiedetä, onko tällaista jäänalaista leväkukintaa esiintynyt Pohjoisella jäämerellä tutkijoiden huomaamatta jo pitkään, vai onko kyseessä napa-alueen luonnolle uusi ilmiö.

Se kyllä tiedetään, että arktisen merijään keskimääräinen nuortuminen ja oheneminen on ollut käynnissä jo vuosikymmenien ajan. Jään oheneminen on voinut mahdollistaa jäänalaiset leväkukinnat, ja ohenemisen jatkuminen voi tehdä niistä yhä yleisempiä. Merijään yläpinnalle sulaneet lammikot toimivat kuin ikkunat: auringonvaloa pääsee niiden läpi moninkertaisesti verrattuna lumipeitteiseen merijäähän. Lisäksi nuori merijää on pinnanmuodoiltaan tasaisempaa kuin vanha jää, mikä edistää laajojen lammikoiden syntyä.

Tutkija mittaa arktisen merijään sulavesilammikon optisia ominaisuuksia. Katso lisää kuvia samasta aiheesta. (Kuva © NASA’s Goddard Space Flight Center/Kathryn Hansen)

Tšuktšimerellä yllätti myös jäänalaisten planktonlevien huima kasvunopeus. Näiden mikroskooppisten kasvien lukumäärä kaksinkertaistui nopeammin kuin kerran päivässä. Sikäläiset olot ovat leväkukinnalle hyvin suotuisat, koska levien tarvitsemia ravinteita kumpuaa Alaskan mannerjalustan reunan kohdalla meren syvyyksistä kohti pintaa. Kaiken lisäksi merijää suojaa leväsoluja auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. ”Jos olisin planktonlevä, siellä minä haluaisin kasvaa”, professori Arrigo visioi.

Nopeasti kasvavat planktonlevät tarvitsevat tietysti paljon hiilidioksidia yhteyttämisen raaka-aineeksi. Tutkijat haluavatkin selvittää seuraavaksi, miten yleisestä ilmiöstä jäänalaisessa leväkukinnassa on kysymys, ja miten suuri merkitys sillä on hiilen kiertokululle arktisessa meriekosysteemissä. Nyt esiteltyjen uusien havaintojen perusteella joidenkin merialueiden perustuotanto voisi olla jopa kymmenkertainen verrattuna aikaisempiin laskelmiin.

Pohjoisen jäämeren hiilinielun tehostuminen on helppo nähdä myönteisenä ilmiönä, mutta Arrigo huomauttaa, että koko maailman mittakaavassa sen merkitys on kuitenkin pieni. Nähtäväksi jää vielä, siirtyykö arktisen leväkukinnan huippu eri ajankohtaan kuin ennen, ja mitä vaikutuksia sillä kenties olisi arktisen ekosysteemin muihin vuodenaikaisilmiöihin.

Leväkukintatutkimus julkaistiin Science-lehdessä. Siitä uutisoivat, toisiaan mukavasti täydentäen, ScienceNOW, Nature News Blog, New Scientist, Nunatsiaq Online ja Alaska Dispatch.

Pohjoisen jäämeren tämänkesäinen sulamisvaihe jatkuu jännittävänä. Arktisen merijään ala oli toukokuussa taas ajankohdan keskiarvoa pienempi. Jäisen meren ala oli keskimäärin 13,13 miljoonaa neliökilometriä, mikä on noin 480 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979–2000 toukokuiden keskiarvo. Jään alueellisessa jakaumassa oli samoja piirteitä kuin aiemminkin tänä keväänä, eli Beringinmerellä oli tavallista enemmän jäätä ja Barentsinmerellä tavallista vähemmän.

Toukokuun perusteella ei voida vielä tietää, millainen arktisen merijään tilanne tulee olemaan syyskesällä, kun jää saavuttaa vuosittaisen miniminsä. Yhdysvaltain National Snow and Ice Data Center tarjoaa jääalan muutoksista ajankohtaistietoa kesän aikana. Koillisväylästä kiinnostuneiden kannattanee kärkkyä laivauutisia Barents Observerin sivuilta. Alfred Wegener -instituutin tutkijat arvelevat, että Koillisväylä sulaa todennäköisesti varhain auki tälläkin purjehduskaudella.

Tässä vielä muutama lisälinkki omatoimisille lukijoille, jotka haluavat seurata sääasioita kesän aikana:

Maailman sää kuukausittain löytyy tiivistetyssä muodossa Nasan keskilämpötaulukosta ja Yhdysvaltain Noaan kartallisista sääkatsauksista. Kuukausitiedot julkistetaan yleensä seuraavan kuun puoliväliin mennessä. Nasalla on myös luettelo tänä vuonna muodostuneista trooppisista pyörremyrskyistä. Weather Undergroundilla on tilannesivut, joilta kulloinenkin myrskyaktiivisuus selviää näppärästi.

Brasilian Rio de Janeirossa pidetään ensi viikolla Yhdistyneiden kansakuntien huippukokous Rio+20, jonka aiheena on maailman kestävä kehitys. Rion-kokoukseen liittyviä juttuja kannattaa lukea vaikkapa The Guardianista, missä niitä on tarjolla runsaasti. Kokousta seuraa myös BBC:n Richard Black.

Loppusyvennyksenä toimikoon tällä kertaa Cancúnin MUSA, Museo Subacuático de Arte, eli vedenalainen taidemuseo. Meksikolaiseen merenpohjaan on pystytetty jo yli neljäsataa Jason deCaires Taylorin taiteilemaa veistosta (katso video), ja heinäkuussa ne ovat saamassa seurakseen vielä kuusikymmentä teosta lisää samalta taiteilijalta. Ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistetut ihmishahmoiset patsaat ja installaatiot toimivat yhtä aikaa turistinähtävyytenä ja keinotekoisena riuttana, joka vähitellen verhoutuu elävään kasvustoon.

”Inertia” (Kuva: Jason deCaires Taylor/Creative Commons)

Sääasema hiljenee näin kesätauon viettoon. Hyvää ja virkistävää kesää kaikille!