Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia kesä-elokuussa 2012.

Arktinen merijää on sulanut ennätyksellisen pienialaiseksi, tiedotti Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC tämän viikon alussa. Ennätys koskee vuonna 1979 alkanutta satelliittimittausten aikakautta. Jäisen meren pinta-alaksi mitattiin elokuun 26. päivänä 2012 noin 4,1 miljoonaa neliökilometriä. Se on 70 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin aiempi ennätyksellinen minimi, joka mitattiin 18.9.2007.

Jääpeitteisen meren pinta-ala voidaan laskea toisistaan hiukan eroavin tavoin. Jään vähyyden uudesta ennätyksestä ovat viime päivinä tiedottaneet NSIDC:n lisäksi ainakin Norjan Nansen-tutkimuskeskus ja Japanin JAXA.

Arktisen merijään laajuus 26.8.2012. Kuva perustuu satelliiteilla tehtyihin mittauksiin. Vuosittaisten jääminimien keskimääräinen ala (vuosina 1979–2010) on merkitty kuvaan keltaisella viivalla. (Kuva: Scientific Visualization Studio, Nasa Goddard Space Flight Center/Creative Commons)

Jään vähyys Pohjoisella jäämerellä on nyt paitsi absoluuttista, myös suhteellista, ajankohtaan nähden huomiota herättävää. Jääalan supistuminen oli jo kesäkuun päättyessä kolme viikkoa keskimääräisestä ”aikataulusta” edellä. Nyt jään odotetaan jatkavan sulamista tänä kesänä vielä parin kolmen viikon ajan. Arktisen merijään alan vuosittainen minimi ajoittuu tyypillisesti juuri syyskuuhun.

Elokuun alkupuolella Pohjoisella jäämerellä muodostui mittava myrsky, joka saattoi osaltaan kiihdyttää merijään murtumista ja sulamista. Oli miten oli, myrsky ei yksinään riitä selittämään arktisen merijään tämänhetkistä vähyyttä, vaan jääkato on osa laajempaa ilmiötä. Kuusi viimeisintä merijään kesäminimiä (vuoden 2012 havainto mukaan luettuna) ovat samalla myös mittaushistorian kuusi suppeinta kesäminimiä. Jää sulaa kesällä erityisen herkästi, koska se ei ole enää yhtä paksua kuin vanhoina hyvinä aikoina. NSIDC:n Mark Serreze on sitä mieltä, että tänä vuonna olisi todennäköisesti syntynyt uusi ennätysminimi, vaikka myrskyä ei olisi ollutkaan.

Arktinen pyörremyrsky satelliitin kuvaamana 7.8.2012. Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy Grönlannin pohjoispää, vasemmalla alhaalla Frans Joosefin maa, ja oikealla alhaalla Uuden-Siperian saaret. Myrskyyn liittynyt matalapaine oli epätavallisen voimakas. Tämäntapaiset arktiset syklonit ovat lisäksi yleisempiä talvella kuin kesällä. (Kuva: NASA Earth Observatory/Creative Commons)

Pohjoisen merijään kato on ollut tänä kesänä kouriintuntuvaa esimerkiksi Hudsoninlahdella. Polar Bears International uutisoi, että läntisellä Hudsoninlahdella jääkarhuja on noussut maihin tänä kesänä jo melkein neljä viikkoa tavallista aiemmin. Jääkarhujen ravitsemuksen kannalta tämä on huono uutinen (ks. Sääasema 16.2.2011).

Luoteisväylän pohjoinen reitti alkoi vapautua jäästä heinäkuun puolenvälin jälkeen. Heinäkuun päättyessä Parryn kanaali oli enää vain noin 33-prosenttisesti jäässä. Siihen aikaan vuodesta kanaalista on ollut jäässä keskimäärin 79 prosenttia (vuosien 1981–2010 mediaani). Niukkajäisemmät olosuhteet ovat houkutelleet paikalle jopa seikkailuhenkisiä purjeveneilijöitä yrittämään reittiä, jota on aiemmin kuljettu vain jäänmurtajilla.

Luoteisväylän eteläisemmällä reitillä, Kuningas Williamin saaren lähistöllä, etsitään tänäkin kesänä Erebusta ja Terroria, Sir John Franklinin kahta höyrypurjelaivaa – tai mitä niistä onkaan jäljellä. Franklin retkikuntineen seilasi vuonna 1845 Englannista etsimään Luoteisväylää eli meritietä Euroopasta Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse Aasiaan. Löytöretki jäi kesken legendaarisen karmealla tavalla.

Luoteisväylän eteläisemmällä reitillä sijaitsee myös Cambridge Bayn kylä. Siellä iloitaan nykyisin risteilyturismin lisääntymisestä alueella. Niin ovat ajat muuttuneet. Mutta kuitenkin, niin kauan kuin merijäätä vielä on kesäisin, se on merenkulkijoiden kannalta vakavasti otettava vaaratekijä.

Esimerkiksi Koillisväylälle odotettiin tälle purjehduskaudelle ennätysmäärää rahtilaivaliikennettä, mutta ensimmäisen kahden kuukauden aikana vasta yhdeksän alusta on kulkenut reitin ydinkäyttöisten jäänmurtajien avustuksella. Jäätilanne Itä-Siperian merellä on pysynyt ainakin toistaiseksi hankalampana kuin viime kesänä.

Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä irtosi heinäkuussa suuri lauttamainen jäävuori. Tämä jääsaari, PII-2012, on kooltaan noin 120 neliökilometriä. Jään lohkeamista osattiin odottaa. Se tapahtui halkeamasta, joka havaittiin jäätikössä jo vuonna 2001.

Jäävuori PII-2012 on irtoamaisillaan Petermannin jäätiköstä tässä 17.7.2012 otetussa satelliittikuvassa. Lohkeamiskohta näkyy suunnilleen keskellä kuvaa. (Kuva © NASA Earth Observatory)

Edellisen kerran Petermannista irtosi huomattavan suuri jääkappale vuonna 2010 (ks. Sääasema 10.8.2011). Tutkijat seuraavat sen jäänteiden vaiheita vieläkin.

Kesän huomionarvoisiin tapahtumiin lukeutuu myös laaja-alainen sulaminen Grönlannin jääpeitteen yläpinnalla. Sulamista tapahtui heinäkuussa joidenkin päivien ajan noin 97 prosentilla jään pinta-alasta. Grönlannissa oli juuri silloin meneillään epätavallisen lämmin viikko. Saarella mitattiin suorastaan helteisiä lämpötiloja. Grönlannin jääkilven korkeimman kohdan tasolla, yli kolmen kilometrin korkeudessa sijaitsevalla Summitin sääasemallakin lämpötila nousi nollan yläpuolelle. Summitissa suojasäät ovat harvinaisia.

Grönlannin jäätikön pinnan sulamista ei ole aiemmin havaittu näin suurella alueella koko sinä aikana, kun seutua on tarkkailtu satelliittien avulla, eli yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Yleensä sulamista tapahtuu kesällä vain noin puolella Grönlannin jäätikön pinta-alasta. Summitin tutkimusasemalla kairattujen jäänäytteiden perusteella tiedetään, että siellä sattuu tämänkesäisen kaltaista sulamista keskimäärin kerran noin 150 vuodessa.

Alempana eli lähempänä rannikkoa Grönlannin sulaminen on aiheuttanut tänä kesänä tulvia ja niiden myötä aineellisia vahinkoja esimerkiksi Kangerlussuaqissa.

Lopuksi on mainittava vielä kesäaikaisen lumipeitteen pinta-alassa havaitut muutokset. Pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueilla oli tämän vuoden kesäkuussa ja heinäkuussa vähemmän lunta kuin aiempina vuosina samaan aikaan. Näitä lumihavaintoja on tehty vuodesta 1967 alkaen.

Etenkin kesäkuun lumitrendi pistää silmään jyrkkyydellään. Tänä vuonna lumiala oli pohjoisessa yli miljoona neliökilometriä aiempaa ennätystä eli kesäkuun 2010 lukemaa pienempi. Pohjoisen jäämeren rannikko on ollut sen jäljiltä melkein lumeton.