Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 3.5.–9.5.

Kööpenhaminassa pidettiin 3.5.–6.5. arktisen alueen ympäristökysymyksiä käsittelevä tiedekokous The Arctic as a Messenger for Global Processes. Sen järjestäjänä oli Arktisen neuvoston alainen työryhmä Arctic Monitoring & Assessment Programme (AMAP). Kokouksella oli kaksi pääteemaa, ilmastonmuutos ja saasteet, joista kummastakin julkistettiin oma raporttinsa (ks. myös konferenssin muhkea tiivistelmäkokoelma ja Arctic Pollution 2011).

Ensimmäinen raportti eli Snow, Water, Ice and Permafrost in the Arctic (SWIPA), kokoaa yhteen tutkimustietoa arktisen kryosfäärin viimeaikaisista muutoksista, eli mitä pohjoisen napa-alueen lumelle, jäälle ja ikiroudalle sekä niiden vaikutuspiiriin kuuluu. SWIPA-raportti kertoo (ja kertaa), että tuoreimpien tutkimustulosten mukaan arktisella alueella on tapahtunut ennennäkemättömän nopea muutos, silmiinpistävä poikkeus siellä pidempään vallinneista olosuhteista.

Vuodet 2005–2010 ovat olleet arktisen alueen lämpimin viiden vuoden jakso sen jälkeen, kun ilman lämpötilan mittaukset aloitettiin vuonna 1880. Vuoden 1980 jälkeen Arktis on lämmennyt kaksi kertaa niin nopeasti kuin koko maailma keskimäärin. Arktiksen kesälämpötilat ovat olleet viime vuosikymmeninä korkeampia kuin kahteentuhanteen vuoteen.

Arktiksen suurimmat ja pysyvimmät jääesiintymät, eli monivuotinen merijää sekä Grönlannin jääkilpi ja alueen muu jäätiköstö, ovat kutistuneet vuoden 2000 jälkeen nopeammin kuin sitä edeltäneen vuosikymmenen aikana. Myös jokatalvisen lumipeitteen laajuus ja ajallinen kesto ovat pienentyneet. Ikiroudan lämpötila on noussut ja ikiroutavyöhykkeen eteläraja on vetäytynyt pohjoisemmaksi Kanadassa ja Venäjällä.

SWIPA-raportti esittää myös arvioita siitä, mitä on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi syksyn ja talven keskilämpötilat voivat nousta arktisella alueella 3–7 celsiusastetta vuoteen 2080 mennessä. Merenpinta voi nousta maailmanlaajuisesti 0,9–1,6 metriä vuoteen 2100 mennessä, ja arktisten jäätiköiden sulamisella on siinä huomattava osuus. Pohjoinen jäämeri voi alkaa olla kesäisin jokseenkin jäätön jo 30–40 vuoden päästä.

Arktisen ympäristön muutokset vaikuttavat suoraan niiden yhdeksän miljoonan ihmisen elämään, jotka alueella asuvat. Arktiksen lämpenemiseen ja sulamiseen liittyvät, ilmaston lämpenemistä enimmäkseen kiihdyttävät palautemekanismit voivat yhdessä vaikuttaa elinoloihimme maailmanlaajuisesti tavalla, jota ei tiedetä vielä tai jota on vähintäänkin vaikea arvioida etukäteen. SWIPA-raportin pääkohdat korostavat entisestäänkin sitä, miten tärkeää kasvihuonekaasupäästöjen ripeä vähentäminen on.

Jäätikkötutkimuksen kenttätyötä Grönlannissa. (Kuva: Dana Caccamise, Ohio State University)

Toinen raportti, AMAP Assessment 2011: Mercury in the Arctic, muun muassa varoittaa siitä, että elohopeaa on kertynyt joihinkin pohjoisen napa-alueen eläimiin suhteellisen suuria määriä, ja että pitoisuudet ovat yhä nousussa etenkin Kanadassa ja Grönlannissa.

Maailman yhteenlasketut vuosittaiset elohopeapäästöt eivät ole kasvaneet aivan viime aikoina. Euroopan, Venäjän ja Pohjois-Amerikan päästöjä on saatu jopa vähennettyä. Arktisen alueen ilmakehän elohopeapitoisuus on pysynyt vakaana jokseenkin vuodesta 1990 lähtien. Arktiseen ravintoketjuun nyt rikastuva elohopea onkin enimmäkseen tullut alueen ulkopuolelta jokien, merivirtojen ja ilmavirtausten kuljettamana. Osa siitä on voinut olla varastoituneena ikiroutaan, joka on alkanut sulaa.

Elohopea rikastuu arktisissakin ravintoketjuissa niiden huippua kohti, eli tässä tapauksessa esimerkiksi lintuihin, jääkarhuihin, hylkeisiin, valaisiin ja ihmisiin. Sen haittavaikutukset tuntuvat elimistössä monella taholla, mutta erityisesti aivojen toiminnassa. Kanadan ja Grönlannin inuitit sekä Färsaarten asukkaat kuuluvat arktisen ihmispopulaation riskiryhmään, koska elohopeapitoiset kalalajit ja merinisäkkäät kuuluvat tärkeänä osana heidän ruokavalioonsa. Aivan erityisen herkkiä elohopean haittavaikutuksille ovat pikkuvauvat ja sikiöt.

Elohopea ei ole pelkästään pohjoisten napaseutujen ongelma. AMAP:in saasteraportti ennakoi vuodelle 2020 maailmanlaajuisesti jopa 25 prosenttia suurempia elohopeapäästöjä kuin vuonna 2005. Ihmiskunnan aiheuttamista elohopeapäästöistä suurin osa on peräisin sähköntuotannossa poltetusta kivihiilestä. Noin puolet siitä elohopeasta, joka koko maailmassa nykyisin päästetään ilmakehään, tulee Kaakkois-Aasiasta.

Jäävuori-idylliä Ilulissatin satamassa Grönlannissa. (Kuva: Anders Skov Hansen/ARC-PIC.COM)

AMAP:in konferenssista kirjoittivat muun muassa WWF Climate Blog, BarentsObserver, NunatsiaqOnline, NunatsiaqOnline toisenkin kerran ja vielä uudestaan ja vielä lisää, CBC News, Reuters, Nature News Blog ja Knight Science Journalism Tracker sekä suomalaiset ympäristöministeriö ja CO2-raportti.