Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 2.–8.8.

Tervetuloa Sääaseman syksyyn! Lomaltapaluun merkeissä silmäilemme tällä kertaa arktisia uutisia viime viikolta ja koko Fifin kesätauon ajalta.

Arktisen merijään tila vaikuttaa vuodenaikaan nähden heikolta. Merijään kattama alue oli viime kuussa keskimäärin vain 7,92 miljoonaa neliökilometriä. Se on koko satelliittiavusteisen mittaushistorian pienin arktisen merijään heinäkuinen ala. Vuosien 1979–2000 keskiarvosta jäätiin peräti 2,18 miljoonaa neliökilometriä. Merijäätä oli tällä kertaa tavallista vähemmän kaikkialla paitsi Grönlanninmerellä.

Edellinen heinäkuinen vähyysennätys alittui 210 tuhannella neliökilometrillä. Tuo edellinen ennätys syntyi vuonna 2007 eli samana vuonna, jolloin arktisen merijään jokakesäisestä vuosittaisesta minimistä tuli niinikään mittaushistorian pienin. Nyt saamme odotella jännityksellä vielä suunnilleen kuukauden verran, että miten vähiin jää lopulta käykään tänä kesänä. Ajankohtaisen jäätilanteen pääpiirteet voi käydä katsomassa Yhdysvaltain NSIDC:n kartasta, joka päivitetään kerran päivässä.

Elokuun alussa merenkulku on ollut mahdollista ilman jäänmurtajien apua jo melkein kaikilla Koillisväylän laivareiteillä, uutisoi Reuters. Merijään tilanteesta kertoivat myös Eye on the Arctic, Dr. Jeff Masters’ WunderBlog ja Yle.

Arktisen merijään määrään liittyvä hyvä uutinen tulee Euroopan avaruusjärjestöltä. Arktista merijäätä ja planeettamme muutakin jääpeitettä mittaavan CryoSat-tiedesatelliitin käyttöönotto on edennyt hienosti. CryoSat on tuottanut hyvälaatuista dataa, ja BBC:n mukaan satelliitti pystyy nyt tuottamaan jäätietoa jatkuvalla syötöllä.

Ensimmäinen CryoSatin avulla tehty arktisen alueen jäänpaksuuskartta julkistettiin kesällä Pariisin ilmailu- ja avaruusnäyttelyssä. Kartta näyttää merijään paksuuden tammi-helmikuussa 2011. Ohut, noin 2–3 metrin paksuinen jää on merkitty karttaan sävyillä aniliininpunaisesta violetin kautta siniseen. Paksumpi, noin 4–5 metrin paksuinen jää on merkitty sävyillä vihreästä keltaisen kautta oranssinpunaiseen. (Kartta © CPOM/UCL/ESA)

Melbournen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kesäisten lumisateiden väheneminen lienee omalta osaltaan johtanut arktisen merijään ohenemiseen. Ilman lumikerroksen antamaa suojaa merijää on selvästi alttiimpi auringonsäteilyn sulattavalle vaikutukselle.

Tutkijat arvioivat, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kesän lumisateet ovat vähentyneet neljäkymmentä prosenttia. Pohjoisen jäämeren ja Kanadan arktisen saariston alueella havaittu muutos koskee nimenomaan lumisateen vaihtumista vesisateeksi. Kokonaissademäärä on pysynyt jokseenkin samana.

Lumisateiden vaihtuminen vesisateiksi on seurausta ilmakehän alaosan lämpenemisestä. Tutkimustulokset viittaavat positiiviseen palautemekanismiin, jossa ilmaston lämpenemisen aiheuttama kesän lumisateiden väheneminen johtaa välillisesti ilmaston lisälämpenemiseen.

Tutkimus arktisista lumisateista julkaistiin Climate Dynamics -lehdessä. Siitä uutisoi SciencePoles.

Joidenkin eliölajien leviäminen uusille alueille helpottuu, kun arktisen merijään muodostama mekaaninen este poistuu. Nyt on käsillä ensimmäinen planktonia koskeva toteamus siitä, että eliölaji on kulkeutunut nykyaikana koko Pohjoisen jäämeren poikki. Neodenticula seminae -levälajia on löydetty pohjoisesta Atlantin valtamerestä, missä sitä ei tiedetä esiintyneen noin 800 tuhanteen vuoteen. Tutkijoiden mukaan se on siis kulkeutunut takaisin Atlantille Tyyneltämereltä Pohjoisen jäämeren kautta. Tämäntyyppisten lajistonmuutosten tulevia vaikutuksia arktiseen meriekosysteemiin ei kyetä vielä arvioimaan.

Levähavainto on esimakua syksyllä päättyvän CLAMER-projektin tuloksista. Projekti tekee yhteenvedon ilmastonmuutoksen vaikutuksista Euroopan merialueisiin. Mukana on satoja tieteellisiä tutkimuksia yli kolmentoista vuoden ajalta. Uuden planktonlajin leviämisestä uutisoivat muun muassa Reuters, ABC, CBC ja SciencePoles.

Jo pidempään on arveltu, että arktisen merijään hupeneminen pakottaa jääkarhut yhä pidemmille uintimatkoille, ja että nämä pitkät uintimatkat lisäävät etenkin jääkarhun poikasten kuolleisuutta. Aiheesta on nyt myös tutkimuksellista näyttöä, joka julkistettiin Ottawassa heinäkuussa pidetyn karhukonferenssin yhteydessä.

Tutkijat seurasivat vuosina 2004–2009 Beaufortinmerellä ja Tšuktšimerellä 68:aa GPS-pannalla varustettua täysikasvuista jääkarhunaarasta. Satelliittipaikannuksen ja satelliittikuvien avulla selvitettiin minkälaisia pitkiä, yli 50 kilometrin mittaisia matkoja karhut uivat kesä-lokakuussa. Tällaisia pitkiä uintimatkoja havaittiin viisikymmentä, yhteensä kahdenkymmenen pannallisen karhuyksilön suorittamana. Uintimatkojen pituus vaihteli noin 54 kilometristä 687 kilometriin ja niiden kesto vaihteli vajaasta vuorokaudesta yli kahteentoista vuorokauteen.

Yhdellätoista pitkiä matkoja uineella jääkarhunaaraalla oli poikaset seurassaan GPS-pannan asentamisen aikaan. Kuuden emon poikasten todettiin selviytyneen uintimatkoista, mutta viiden pitkänmatkanuimarin poikaset menehtyivät tutkimuksen aikana. Pitkiä matkoja uineiden karhuemojen poikasten kuolleisuus oli tarkemmin sanoen 45 prosenttia. Ero korkeintaan lyhyitä matkoja uineisiin on selvä tässä aineistossa: Vain 18 prosenttia niistä poikasista kuoli, jotka eivät joutuneet uimaan emonsa kanssa pitkiä eli yli 50 kilometrin mittaisia matkoja.

Vielä julkaisemattomasta WWF:n ja USGS:n yhteisestä jääkarhututkimuksesta kirjoittivat Yale Environment 360, Reuters, CBC, Polar Bears International ja WWF Climate Blog.

Loppukevennyksenä bongausvinkki heille, jotka harrastavat vaikkapa lentomatkailua Pohjois-Amerikan koillisrannikon tuntumassa. Muistatteko sen valtavan jääkappaleen, joka lohkesi vuosi sitten Petermannin jäätiköstä Grönlannissa?

Kyseisen ”Petermannin jääsaaren” ilmeisesti suurin jäännöspala, Petermann Ice Iceland A, on kulkeutunut hiljalleen etelämmäs, ja sinnittelee nykyisin Newfoundlandin tuntumassa noin viidenkymmenen neliökilometrin suuruisena lauttana. Merimatkaa sille on kertynyt tähän mennessä viitisentuhatta kilometriä.

Petermannin jääsaarta hehkuttivat iloksemme CBC, DesmogBlog ja Arctic Sea Ice Blog.