Teksti Samuli Sinisalo

Köpiksen kokouksen viime hetkinä neuvottelupöydässä vuodatettiin verta.

Nyt kun on rentouttava joulu ja uusivuosikin takana, niin palataan vielä hetkeksi Kööpenhaminaan. Vaikka aikaa kokouksesta onkin kulunut jo muutama viikko, ajattelin, että voisi olla ihan mielenkiintoista kertoa loputkin sen viimeisen neuvotteluyön tapahtumista.

Eli viimeksi jäimme siihen, kun Rasmussen avasi ja sitten välittömästi keskeytti osapuolikokouksen kolmelta aamulla. Kaaos alkoi levitä saliin, kun Rasmussen jätti puheenvuoropyynnöt huomiotta Ban Ki-moonin ja sihteeristön huomautuksista huolimatta.

Ensimmäistä kertaa kokouksen aikana kokoussalissa oli YK:n turvamiehiä erottamassa harvat salissa istuvat tarkkailijat neuvottelijoista. Ehkä soveliaampi paikka turvamiehille olisi kuitenkin ollut vihaisten neuvottelijoiden ja ammattitaidottoman puheenjohtajan välissä.

Kaaoksen välttämiseksi ja sihteeristön neuvojen mukaisesti Rasmussen päättikin avata keskustelun. Ensimmäisenä puheenvuoron sai Tuvalu, joka tuomitsi Kööpenhaminan sopimuksen niin sisältönsä kuin prosessinsakin puolesta. Samalla linjalla jatkoi Venezuelan edustaja, jonka käteen nimikyltti oli leikannut haavan hänen sillä pöytää hakatessaan.

Edustaja esitteli nyt vuotavaa kättään tuomiten Rasmussenin menettelytavat: ”Tuntien odotuksen jälkeen itsenäisten ja tasavertaisten valtioiden edustajat joutuvat vuodattamaan vertaan saadakseen puheenvuoron! Venezuela ei tule koskaan hyväksymään tätä epädemokraattisesti valmisteltua sopimusta.”

Alusta asti kävi siis selväksi, että konsensusta Kööpenhaminan sopimuksen taakse ei saada. Seuraavina kritiikkinsä ilmaisivat Bolivia, Kuuba ja Costa Rica. Kaikki puhujat toivat esiin erilaisia epäkohtia Kööpenhaminan sopimuksen luonnoksesta, kuten sen ketä on konsultoitu, kenen etuja Kööpenhaminan sopimus ajaa ja kuinka muille tarjottiin vain yksi tunti aikaa dokumenttiin tutustumiseen. Ja kaikki saivat myös suosionoituksia, niin tarkkailijoilta kuin muiltakin osapuolilta.

Tätä rataa jatkettiin siihen asti, kunnes USA sai puheenvuoron. Tällöin Nicaraguan edustajat nousivat seisomaan ja onnistuivat kurottamaan kameran ja USA:n edustajan väliin vaatimaan puheenvuoroaan. USA oli valmis luopumaan puheenvuorostaan Nicaraguan hyväksi. Rasmussen ihmetteli mistä moinen haloo, hän vain jakaa puheenvuoroja puhujalistan ja osapuolten vaatimusten mukaisesti. Tällöin Nicaragua totesi, että ei heillä kiire ole, vaan he halusivat vain varmistaa olevansa tuolla puhujalistalla. Tämä johtui siitä, että aikaisemmin viikolla Nicaragualta niin kuin Venezuelaltakin oli evätty oikeus puhua vaikka he puheenvuoroa olivat pyytäneetkin.

Tämän jälkeen Rasmussen totesi, että USA ei enää olekaan hänen listallaan, vaan seuraavana vuorossa on Sudan: hän siis kuitenkin hyppäsi Nicaraguan yli! Hetkeksi nauru täytti salin. Viimeistään tässä vaiheessa kävi selväksi, että puheenjohtaja ei ole tehtäviensä tasalla. Sudan totesi, että he eivät halunneet puhua, vaan he vain tukivat Nicaraguaa ja siksi pyysivät puheenvuoroa. Rasmussen ei ollut enää kärryillä ja alkoi kysellä, kuka nyt oikein haluaa puhua. Tämä on vain yksi esimerkki lisää siitä epäluottamuksesta joka puheenjohtajiston, erityisesti Rasmussenin, ja muiden erityisesti kehitysmaiden edustajien välille oli kehittynyt kokousten aikana.

Vihdoin puheenvuoro saatiin ohjattua Nicaragualle. Nicaragua esittikin illan ensimmäisen vaihtoehtoisen tavan, miten edetä ilmastosopimuksen kanssa. Nicaragua puhui Bolivian, Kuuban, Equadorin ja Venezuelan puolesta. He esittivät kaksi päätösluonnosta, joiden mukaan tämänhetkinen istunto keskeytettäisiin ja työryhmien (AWG-LCA ja AWG-KP) mandaatteja jatkettaisiin. Kesäkuussa 2010 nyt keskeytettävät osapuolikokoukset (COP ja CMP) jatkaisivat istuntojaan tästä tilanteesta: Kööpenhaminan kokous siis jäisi siis kesken ja sitä jatkettaisiin puolen vuoden päästä.

Kello lähenteli jo aamuneljää ja istunto keskeytettiin, jotta Nicaraguan ehdotuksista voitaisiin keskustella eri sidosryhmissä. Vaikutti myös siltä, että kokouksen sihteeristöstä jonkun tuli selittää Rasmussenille mitä tämä tarkoittaa. On myös mahdollista että myös Obamalle ja muille valtionpäämiehille piti soittaa ja kysyä mielipidettä. Tässä vaiheessa nimittäin niin Obama kuin monet muutkin valtionpäämiehet olivat jo poistuneet Kööpenhaminasta. Tätä perusteltiin muun muassa lentämiseen epäsuotuisilla sääolosuhteilla.

Viideltä aamulla kokousta jatkettiin. Rasmussen pahoitteli keskeytystä ja ehdotti mahdollista ratkaisua miten Kööpenhaminan sopimus voitaisiin hyväksyä kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Sitä ei käsiteltäisi laillisesti sitovana sopimuksena, ei edes osapuolikokouksen päätöksenä, mutta ns. informaatiodokumenttina. Sen lisäksi sitä ei pistettäisi eteenpäin puheenjohtajiston nimissä, vaan niiden osapuolten, jotka sitä valmistelivat. Rasmussen kysyikin, olisiko Nicaragua silloin valmis vetämään takaisin aloitteensa keskeyttää Kööpenhaminan istunto puoleksi vuodeksi. Pelko epäonnistumisesta ja keskeytyksestä oli siis suuri.

Nicaraguan vastaus oli, että Kööpenhaminan sopimus hyväksyttäisiin osapuolten ehdotusluonnoksena, miscellaneous-dokumenttina, ja siihen lisättäisiin niiden osapuolten nimet jotka sitä ovat ehdottaneet. Itse asiassa tämä on se normaali käytäntö, jolla vastaavia ehdotuksia käsitellään.

Rasmussen kuitenkin keskeytti Nicaraguan puheen ennen kuin he ehtivät loppuun. Hän penäsi vastausta esittämäänsä kysymykseen. Onko Nicaragua valmis vetämään päätösluonnoksensa takaisin?

Puheenvuoron taas saatuaan Nicaragua sanoi, että he vaativat että Kööpenhaminan sopimus olisi misc-dokumentti. He voisivat vetää takaisin päätösluonnoksensa, kunhan kokousta ei suljettaisi, vaan se keskeytettäisiin. Tällöin kokouksen mandaatti ei muuttuisi vaan kokousta jatkettaisiin samoin eväin ensi kerralla. Työryhmätkin olisivat virallisesti olemassa, koska kokousta ei suljettu. Käytännössä siis kaikki ne asiat, joita Nicaragua päätösluonnoksessaan vaati, tapahtuisivat ilman päätösten hyväksymistäkin kunhan kokous keskeytettäisiin eikä suljettaisi.

Puheenjohtajisto ja sihteeristö harkitsivat ja punnitsivat tätä ehdotusta parinkymmenen minuutin ajan ennen kuin kokous taas puoli kuudelta aamulla pääsi jatkumaan.

Tällöin Rasmussen tuli takaisin ja kertoi oman ymmärryksensä asioiden kulusta. Työryhmien mandaatteja (AWG-LCA ja AWG-KP) halutaan jatkaa ja Kööpenhaminan sopimus halutaan kirjata osapuolten ehdotuksena, johon on kirjattu myös se, ketkä osapuolet sitä ehdottavat sekä olla keskeyttämättä kokouksia.

Intia huomautti, että muuten kuulostaa ihan hyvältä, mutta puheenjohtajalla ei ole mitään oikeutta pistää eteenpäin mitään dokumenttia osapuolten nimissä näiltä kysymättä. Mikäli hän haluaa pistää sen eteenpäin puheenjohtajan nimissä, hyvä niin, mutta muihin toimenpiteisiin hänen pitää pyytää mukana olleiden osapuolten hyväksyntä.

Rasmussen ei vastustanut ajatusta. Tämä sopi myös Nicaragualle ja heidän ryhmälleen: he vetivät takaisin ehdotuksensa. Keskustelua päästiin siis jatkamaan. Puhujien lista oli pitkä, eikä Kööpenhaminan sopimuksesta ollut vielä sopua. Yleinen mielipide oli sopimusta vastaan.

Sudan sai puheenvuoron seuraavana. Siitä alkoi vastarinnan alamäki. Sudanin edustaja tuomitsi Kööpenhaminan sopimuksen luonnoksen kovin sanoin. Hänen mukaansa tämä sopimus tuhoaisi Afrikan, tuomitsisi heidät tuhoon ja kadotukseen. Kahden asteen lämpiäminen olisi Afrikalle itsemurha, eikä hänen mukaansa kenelläkään Afrikan johtajalla ollut oikeutta tuomita koko mannerta kuolemaan. Sudanin edustajan mukaan Kööpenhaminan sopimus oli samojen arvojen manifestaatio, joka ajoi kuusi miljoonaa ihmistä Euroopassa polttouuneihin.

Tämä oli liikaa suurimmalle osalle ihmisistä salissa. Sudan pyysi että dokumentti vedettäisiin takaisin ja tuhottaisiin. Sudan sai enemmän vastustajia kuin ystäviä puheenvuorollaan.

Seuraavana vuorossa oli Malediivit. Heidän presidenttinsä oli paikalla ja puhui Kööpenhaminan sopimusluonnoksen puolesta. Hän totesi, että tämä on riittämätön ja epätäydellinen ratkaisu, mutta parempi kuin ei ratkaisua ollenkaan. Suosionosoitukset hänelle olivat paljon suuremmat kuin Sudanille. Tästä eteenpäin dokumentti sai kannatusta miltei kaikilta mailta, jotka puheenvuoron saivat.

Erityismaininta hyvästä puheesta menee Isolle-Britannialle, joka kannusti maita tukemaan Kööpenhaminan sopimusta, jotta kahden vuoden työn jälkeen kukaan ei menettäisi kasvojaan maailman silmissä ja jotta rahaa saataisiin liikeelle. He kannustivat maita hyväksymään sopimuksen osapuolikokouksen päätöksellä sen sijaan, että se jäisi informaatio- tai luonnosdokumentiksi.

Tällöin Rasmussen erittäin epäpätevästi kysyi, kuka salissa on sopimuksen hyväksymistä vastaan. Neljä kättä nousi. Käytännössä Rasmussen järjesti epävirallisen äänestyksen, mikä ei konsensukseen pohjautuvassa järjestelmässä käy laatuun. Venezuela muistutti, että heidän presidenttinsä oli jo ilmoittanut, että Venezuela ei tule hyväksymään minkäänlaista sopimusta joka on valmisteltu epädemokraattisesti suljettujen ovien takana kuten Kööpenhaminan sopimus valmisteltiin. Onneksi Rasmussen heti pahoitteli, ettei hän ei tunne kokouskäytäntöä riittävästi.

Sopimusta ei siis voida hyväksyä sellaisenaan. Slovenia ehdotti, että se hyväksyttäisiin, mutta siihen merkittäisiin ketkä sitä vastustavat. Rasmussen muistutti että kello on paljon ja monien neuvottelijoiden lentojen oli määrä lähteä kahdeksalta aamulla Kööpenhaminasta.

Keskustelu kävi kiivaana vielä monta tuntia. Yleisesti kaikki hyväksyivät, että dokumentti ei ollut täydellinen, mutta paras mihin pystyttiin. Myöskään prosessi ei ollut täydellinen, kaukana siitä, mutta ehkä paras mihin näissä olosuhteissa pystyttiin.

Kahdeksalta aamulla oli selvää, että keskustelu edestakaisin voisi jatkua loputtomiin, mutta se tuskin toisi mitään uutta ratkaisua. Puheet lopetettiin hetkeksi ja Iso-Britannia pyysi pientä taukoa, jotta voitaisiin neuvotella tavasta, jolla sopimus pantaisiin täytäntöön.

Tämä pieni tauko venyi lopulta parin tunnin mittaiseksi. Epävirallisia keskusteluja käytiin puheenjohtajan pöydän takana, vain harvat poistuivat neuvottelusalista. Lopulta puoli yhdentoista aikaan kokous jatkui. Tällöin Rasmussen ei enää johtanut puhetta, vaan hänet korvasi asiantuntevampi henkilö jonkin osapuolen delegaatiosta. Valitettavasti esittely jätettiin välistä.

Esittelyjen sijaan uusi puheenjohtaja luki sopimusluonnoksen (sen nimi kuului kokonaisuudessaan: ”The Conference of the Parties, Takes note of the Copenhagen Accord of 18 December 2009”). Liitteenä oli kolmesivuinen Kööpenhaminan sopimus, josta oli koko yö jo keskusteltu. Tämä päätös hyväksyttiin ilman vastalauseita.

Kello läheni jo yhtätoista aamulla, mutta eihän kokous tähän vielä loppunut. Se jatkui vielä viisi tuntia, pitkälle iltapäivään. Keskustelua käytiin mm. siitä mitä ”takes note” tarkoittaa.

Tässä oli nyt vielä jälkikäteen joitain pääpiirteitä neuvottelujen viimeisen yön ja aamun kulusta. Ensi kerralla ehkä hieman analyysiä siitä, mitä tämä lopputulos tarkoittaa.