Sääasema
Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.
Teksti Maria Haanpää
Ilmastouutisia 1.6.-7.6.
Ilmastonmuutos on saanut maapallon kasvillisuusvyöhykkeet siirtymään. Vyöhykkeiden rajoissa on havaittu 1900-luvulla siirtymistä napojen suuntaan ja vuorilla ylemmäs, eli kohti viileämpiä lämpötiloja. Siirtymistä on tapahtunut myös kohti päiväntasaajaa siellä missä se on merkinnyt suurempaa sademäärää.
Vuosina 1901-2002 keskilämpötilat nousivat merkittävästi 76 prosentilla maailman maa-alueista. Lämpeneminen oli suurinta subarktisilla alueilla. Puuvartisten kasvien ilmaantuminen luonnostaan puuttomille arktisille seuduille on yksi esimerkki sitä seuranneesta kasvillisuuden muutoksesta. Trooppisessa Afrikassa on havaittu päinvastaista: ruohovartinen kasvillisuus on vallannut alaa metsältä Sahelin alueella.
Tällaiset kasvillisuusvyöhykkeiden muuttumiset voivat olla kohtalokkaita uhanalaisille eliölajeille ja haitata ihmistenkin arkea. Esimerkiksi metsäkasvillisuuden muutos voi vähentää veden ja rakennus- ja polttopuun saatavuutta.
Saman tutkimuksen mukaan kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyminen jatkuu yhä. Kymmenesosa tai ehkä jopa puolet maailman maa-alueista on erittäin alttiina samantapaisille kasvillisuuden muutoksille vielä tämän vuosisadan aikana – riippuen toki siitä, miten tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä pystytään vähentämään.
Kartta: Kasvillisuuden herkkyys ilmastonmuutokselle. Herkkyys on laskettu 1900-luvun havaintojen ja 2000-luvun projektioiden pohjalta. Suurimman herkkyyden alueet on merkitty karttaan tummanpunaisella värillä, vähiten herkät alueet tummanvihreällä värillä. Noin miljardi ihmistä asuu nykyään alueilla, jotka ovat erittäin alttiita (”highly to very highly vulnerable”) ilmastonmuutoksen aiheuttamille kasvillisuustyypin vaihdoksille. © Patrick Gonzalez et al.
Kasvillisuustutkimus julkaistiin Global Ecology and Biogeography -lehdessä, ja Yale Environment 360 uutisoi siitä.
Pohjoisen napa-alueen jääpeite on nykyisin pinta-alaltaan pienempi kuin muutamaan tuhanteen vuoteen. Nykyään vallalla oleva arktisen merijään niukkuus sai alkunsa 1800-luvun lopulla ilmaston nopean lämpenemisen myötä. Jäätilanne on kärjistynyt etenkin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, eikä luontainen vaihtelu näytä riittävän selittämään jään tällaista vähenemistä.
Tutkijaryhmä koosti arktisen merijään miljoonia vuosia kattavan pinta-alahistorian sadoista erillisistä tutkimuksista, joissa on hyödynnetty muun muassa merenpohjan sedimenteistä kerättyä dataa. Merijään paksuuden – ja siten myös tilavuuden – historiaa ei valitettavasti osata vielä selvittää samalla tavoin. Nyt käsillä oleva tutkimus julkaistiin Quaternary Science Reviews -lehdessä.
Ilmaston luonnollinen vaihtelu aiheutti noin puolet Sveitsin Alpeilla havaitusta jäätiköiden kutistumisesta 1900-luvulla. Ihmistoiminnasta seurannut ilmastovaikutus jäätikkökatoon oli samaa luokkaa. Tutkimusta johtanut Matthias Huss kommentoikin, että hänen ryhmänsä saamat tulokset eivät kyseenalaista ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vakavuutta millään tavoin.
Tutkimuksen aineistona oli kymmenentuhatta maastohavaintoa sadan vuoden ajalta. Niiden pohjalta tehtiin kolmiulotteinen tietokonemalli kolmestakymmenestä jäätiköstä. Vuoden 1910 jälkeen nämä jäätiköt ovat menettäneet noin viisikymmentä prosenttia aikaisemmasta tilavuudestaan. Jäätiköt ovat menettäneet massaansa etenkin 1940-luvulla ja 1980-luvulta lähtien. Tutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä.
