Sääasema
Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.
Teksti Maria Haanpää
Ilmastouutisia 3.–9.8.
Ikirouta on lämmennyt pohjoisella pallonpuoliskolla 1980-luvulta alkaen. Kansainvälisen polaarivuoden 2007–2009 aikana tehdyt mittaukset osoittavat, että ikiroudan vuotuinen keskilämpötila on noussut jopa kaksi celsiusastetta siitä mitä se oli 20–30 vuotta aiemmin.
Tutkimuksissa havaittiin, että kylmä ikirouta oli lämmennyt nopeammin kuin lämmin, lähes nolla-asteinen ikirouta. Yhtenäisen ikiroudan vyöhykkeellä ikiroudan vuotuinen keskilämpötila 10–20 metrin syvyydessä vaihteli nyt noin viidestätoista pakkasasteesta vajaaseen yhteen pakkasasteeseen. Siellä missä ikiroutaa on vain paikoitellen, sen keskilämpötila vaihteli vähemmän ja oli yleensä kahden pakkasasteen lämpimämmällä puolella.
Ikiroudan lämpötilanmittausverkostoa kasvatettiin yli kaksinkertaiseksi vuosina 2007–2009. Observatorioita on Pohjois-Amerikassa, pohjoismaissa (myös Huippuvuorilla ja Grönlannissa) ja Venäjällä nyt yhteensä noin 575. Eteläisimmät mittauspisteet sijaitsevat 56:nnen pohjoisen leveyspiirin eteläpuolella Kanadassa ja Venäjällä, pohjoisimmat 82:nnen pohjoisen leveyspiirin pohjoispuolella Kanadassa. Niitä on sijoitettu boreaalisiin metsiin ja tundralle, sekä arktisille paikoille missä ei ole kasvipeitettä. Mittauksia suoritetaan niin mantereisen kuin mereisenkin ilmaston alueella. Tutkijat haluaisivat vielä laajentaa mittausverkostoa etenkin Grönlannin, Kanadan ja Venäjän pohjoisimmille alueille, missä ei vielä ole observatorioita.
Ikiroutatutkimus julkaistiin Permafrost and Periglacial Processes -lehdessä.
Arktisen merijään heinäkuinen pinta-ala oli tänä vuonna mittaushistorian toiseksi pienin. Beaufortinmerelle viime talvena ajautuneet vanhat, vähintään neljän vuoden ikäiset jäät ovat lisäksi alkaneet sulaa.
Tutkijoiden mukaan nyt loppukesällä tarvittaisiin silti hyvin epätavalliset sääolot, jotta tänä vuonna syntyisi uusi kesäinen ennätysminimi. 1970- ja 1980-luvulla kävi yleensä niin, että Beaufortinmerelle ajautunut vanha merijää kesti yli kesän sulamatta kokonaan. Odotamme kaikesta huolimatta jännityksellä, miten tilanne kehittyy elo-syyskuussa.
Kartta: Arktisen merijään laajuus ikäluokittain heinäkuun 2010 lopussa. Violetti väri kuvastaa alle vuoden ikäistä jäätä, vaaleansininen 1–2 vuoden ikäistä ja vihreä yli kahden vuoden ikäistä jäätä. Avovesialueet on merkitty tummansinisellä värillä. (© NSIDC courtesy J. Maslanik and C. Fowler, CU Boulder)
Arktisen merijään heinäkuusta kirjoittivat WWF Climate Blog, Climate Progress ja varsin pessimistiseen sävyyn DeSmog Blog. Suomessa siitä kirjoitteli Yle.
Luoteis-Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä lohkesi jättimäinen jäävuori elokuun viidentenä päivänä. Se on suurin arktisella alueella havaittu uusi jäävuori liki viiteenkymmeneen vuoteen. Tämän lauttamaisen jäävuoren pinta-ala on noin kaksi ja puoli sataa neliökilometriä.
Jäävuoren kokoa on verrattu suomalaisissakin uutisjutuissa New Yorkin kaupungissa sijaitseviin saariin ja rakennuksiin. Jos vertailukohteita viitsii hakea lähempää Suomea, voi huomata jäävuoren olevan pinta-alaltaan jokseenkin yhtä laaja kuin Näsijärvi, ja enimmäispaksuudeltaan jokseenkin yhtä paksu kuin Näsinnneula on korkea. Jos jäävuorta verrataan Hailuodon saareen, jäävuoren pinta-ala on noin neljänneksen suurempi.
Suuret jäävuoret saavat tavan takaa paljon huomiota valtamediassa. Niin tälläkin kertaa. Aiheesta kirjoittivat silti antoisimmin NASA, ESA ja WWF Climate Blog. Suomessa siitä uutisoivat CO2-raportti, Helsingin Sanomat ja Maaseudun Tulevaisuus.
Satelliittikuva-animaatio: Petermannin jäätikkö 31.7., 4.8. ja 7.8.2010. Mereen päättyvästä jäätiköstä lohkeaa pari–kolmekymmentä kilometriä pitkä pätkä, joka alkaa liikkua kohti Grönlannin ja Kanadan välistä Naresinsalmea. (© ESA)
