Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 19.10.-25.10.

Yhdysvaltain NOAA:n vuosittainen katsaus arktisen alueen tilaan, Arctic Report Card, julkistettiin viime viikon torstaina. Tänä vuonna raportti on saanut alaotsikon ”Arktiksen olosuhteet eivät todennäköisesti palaa entiselleen”, mikä tarkoittaa suoraan sanottuna sitä, että asiat ovat huonosti. Käymme tässä läpi joitakin raportin pääkohtia. Paljon yksityiskohtaisempaa tietoa löytyy itse raportista.

Ilmakehän lämpötilat olivat arktisella vyöhykkeellä viime vuonna pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampia. Erityisen lämmintä oli Kanadan pohjoisosissa. Yleisesti ottaen Arktiksen lämpötilat ovat nousseet vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin maapallon muiden alueiden lämpötilat.

Kesän aikana huomattava määrä lämpöä varastoitui ilmakehästä Pohjoisen jäämeren jäättömiin osiin. Meriveteen kesän aikana sitoutunut lämpö voi vapautua ilmakehään taas syksyllä, mikä voi muuttaa arktisia tuuliolosuhteita radikaalisti.

Raportti tuo esiin tavallaan uutena ilmiönä sen, miten Arktiksen muuttuneet tuuliolosuhteet vaikuttivat talven 2009/2010 säihin keskileveysasteilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Arktisen alueen ulkopuolella oli tuolloin paikoitellen 2-10 celsiusastetta keskimääräistä kylmempää. Samaan aikaan arktisilla seuduilla oli jopa 4-12 celsiusastetta keskimääräistä lämpimämpää. Vastaavanlainen ”lämmin Arktis, kylmät mantereet” -sääkuvio on havaittu vain kolme kertaa aiemmin viimeisten 160 vuoden aikana.

Arktisen merijään pinta-alan vuotuinen minimi oli tänä vuonna mittaushistorian kolmanneksi pienin. Neljän viime kesän minimialat ovat samalla myös koko historian neljä pienintä minimialaa. Näitä mittauksia on tehty vuodesta 1979 lähtien.

Pinta-alansa vuotuisen maksimin merijää saavutti tänä vuonna myöhempänä ajankohtana kuin koskaan aikaisemmin. Sekä minimi- että maksimialan trendi on laskeva, eli jään pinta-ala on kaiken kaikkiaan vähenemään päin.

Monivuotisen ja samalla paksuimman merijään määrä on yhä vähäinen kesällä 2007 tapahtuneen ennätyksellisen sulamisen jäljiltä. Maaliskuussa 2010 monivuotisen arktisen merijään ala oli kolmanneksi pienin maaliskuussa koskaan mitattu. Maaliskuu on sitä aikaa vuodesta, jolloin arktinen merijää saavuttaa pinta-alansa vuotuisen maksimin.

Tutkijat työssään arktiseen merijäähän sulaneessa lammikossa. (Kuva: NASA/Kathryn Hansen/Creative Commons)

Sama raportti jatkaa, että Pohjoisen jäämeren meriveden ylimmissä kerroksissa tapahtuneissa muutoksissa ei ole havaittu merkittäviä trendejä. Arktisen alueen eläimistöstä tämän vuoden raportti ei anna kovin paljon uutta tietoa viimevuotiseen verrattuna. Lisätutkimusten tarve on ilmeinen. Yleisesti ottaen eläinlajien odotetaan reagoivan ilmastonmuutokseen siten, että osa lajeista kärsii ja osa hyötyy.

Maa-alueilla tapahtuneita, muita kuin eläimistön muutoksia erittelevä osuus on päivitetty kauttaaltaan, ja siitä onkin enemmän sanottavaa:

Kasvillisuuden on havaittu lisääntyneen etenkin Kanadan ja Alaskan pohjoisosissa sekä Länsi-Grönlannissa. Tundran kasviyhteisöjen lajikoostumuksessa on havaittu muutoksia. Nämä muutokset ovat todennäköisesti seurausta ilman lämpenemisestä. Biomassaa on nyt myös enemmän siellä, missä kasvukausi on pidentynyt.

Ikiroudassa olevan maan lämpötila on yleisesti ottaen noussut. Viimeisen viiden vuoden aikana ikiroudan lämpeneminen on kiihtynyt merkittävästi monilla rannikkoalueilla. Ikiroudan sulamistakin tapahtuu. Yhtenäisen ikiroudan vyöhykkeen raja on siirtynyt paikoin kymmeniä kilometrejä pohjoisemmaksi.

Jokivettä virtaa Pohjoiseen jäämereen entistä enemmän sekä Euraasiasta että Pohjois-Amerikasta. Maa-alueiden lumipeite puolestaan suli suuressa osassa arktista vyöhykettä ennätyksellisen varhain keväällä 2010.

Kanadassa, Alaskassa, Islannissa ja Huippuvuorilla tutkituista jäätiköistä suurin osa on menettänyt massaansa. Osasta jäätiköitä tiedetään, että niiden kutistumisnopeus on kiihtynyt. Monet uudet seurantamittausten tulokset eivät valitettavasti ehtineet mukaan tähän raporttiin.

Alaskassa sijaitseva Beringin jäätikkö on Pohjois-Amerikan mantereen suurin jäätikkö. Sekin on kutistunut. (Kuva: Landsat-7, NASA/USGS/Creative Commons)

Arctic Report Card 2010 käsittelee Grönlannin tilannetta omana kokonaisuutenaan. Grönlannin olosuhteita ovat leimanneet tänä vuonna ennätyksellisen korkeat ilman lämpötilat. Uusia lämpöennätyksiä on syntynyt. Grönlannin jääpeite on sulanut suhteellisen kiivaasti. Sulamispäiviä on ollut Länsi-Grönlannissa paikoin yli viisikymmentä enemmän kuin keskimääräisenä vuonna.

Grönlannin mereen päättyvien jäätiköiden pinta-ala on pienentynyt entistä nopeammin. Petermannin jäätikkö oli tänä vuonna erityisen huomion kohteena. Siitä lohkesi mereen kesällä peräti 290 neliökilometrin laajuinen pala. Se oli suurin jääkappale, jonka irtoaminen Grönlannissa on koskaan havaittu.

Arktis-raportista uutisoivat Reuters, WWF Climate Blog, New York Timesin Dot Earth, Yale Environment 360, Knight Science Journalism Tracker, ja Suomessa Yle Uutiset.

Riskianalyysiyhtiö Maplecroft julkisti samana päivänä laskelmansa 170 valtion haavoittuvuudesta ilmaston muuttuessa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana. Sen mukaan pohjoisimmat maat eivät tyypillisesti ole haavoittuvimmasta päästä. Lehdistötiedotteessa mainitaan erikseen, että esimerkiksi Norja, Suomi, Islanti, Ruotsi ja Tanska ovat ”matalan riskin” maita ja Venäjäkin vain ”keskisuuren riskin” maa.

Arktista aluetta ei silti ole varaa jättää vähemmälle huomiolle. Pohjoisen napa-alueen olosuhteet vaikuttavat ilmastoon maailmanlaajuisesti. Ja kuten jotkut sanovat, ”se mikä tulee tapahtumaan muualla maailmassa tapahtuu ensin ja mittavimmin arktisella alueella”.