Sääasema
Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.
Teksti Meri Pukarinen
Kuka näitä ilmastoneuvotteluja oikein johtaa?
Kollega kertoi tarinan Kööpenhaminasta. Kaupungissa jo päivystävä ilmastokampanjoitsija oli katsonut ikkunasta ja nähnyt sateenkaaren. Sen toinen pää oli Kööpenhaminan lentokentällä ja toinen Bella Centerissä, jossa ilmastoneuvottelut alkavat vajaan viikon päästä.
Kuluvalla viikolla olen kuunnellut tarkalla korvalla Suomen Kööpenhaminaan lähteviä neuvottelijoita. Keskustelussa vuorottelevat kahden asteen tavoitteen tärkeys, kiire kääntää globaalit päästöt laskuun vuoteen 2015 mennessä, Yhdysvaltain tilanteen hankaluus, täynnä hakasulkuja olevat neuvottelutekstit, aikapula ja yleinen vaikeus.
Ilmastoneuvotteluissa laitetaan maailmanjärjestystä uusiksi. Kehitysmaat ovat asettaneet tiukkoja ehtoja omalle osallistumiselleen päästövähennyksiin: teollisuusmaiden on paitsi leikattava merkittävästi omia päästöjään – luokkaa 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta – myös generoitava isosti rahaa kehittyvien maiden päästövähennystoimille. Vallan uusjaosta puhuttaessa ei liene uutinen, että vaikeaa on. Suomen neuvottelijoilla ei kuitenkaan ole turhaan vuosien ja vuosien kokemusta yötä myöten käytävistä väännöistä: neuvottelijoiden oletuksena tulee olla, että tottakai sopimukseen pääseminen on vaikeaa, mutta me olemme täällä ylittämässä esteet ilmastokatastrofin pysäyttämisen tieltä. Päät pystyyn!
Suomen ja EU:n neuvottelijoilla tulisi olla mielessä vain yksi luku: 2. Kahden asteen tavoitteesta voidaan johtaa ilmastosopimuksen tärkeimmät elementit. Tämä on se luku, jota vasten myös kokouksen tulosta on peilattava. Teollisuusmaiden on lyötävä pöytään kahden asteen tavoitteen mukaiset päästövähennystarjoukset, mikäli sopimukseen mielitään päästä.
On syytä huomata, että hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimeisimmän arviointiraportin lukemattomia kertoja siteerattu päästövähennyshaarukka teollisuusmaille, 25-40 prosentin päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta, johtaa vain 50 prosentin todennäköisyydellä 2,0-2,4 asteen lämpötilannousuun. Edes 40 prosentin päästövähennys ei ole pomminvarma tulevaisuusvakuutus. Sitä alhaisemmat päästövähennyssitoumukset ovat 2 asteen tavoitteen näkökulmasta auttamatta liian vähän. 40 prosentin päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä on aivan ehdoton minimitaso, joka teollisuusmailta voidaan hyväksyä.
Miltä teollisuusmaiden päästövähennystarjoukset sitten näyttävät? Yhteenlaskettuina tähänastiset tarjoukset yltävät optimististen arvioiden mukaan noin 18 prosentin päästövähennyksiin. Kunnianhimon taso on siis vähintään tuplattava. Kiinnostavaa on, että kehitysmaat näyttäisivät olevan lähempänä omaa päästövähennysrimaansa, 15-30 prosentin päästövähennystä normaaliin kehitykseen, business as usual -käyrään verrattuna. Kenenkäs näitä neuvotteluita pitikään johtaa?
Neuvottelijamme eivät tule nostamaan kunnianhimon tasoa ilman massiivista kotimaista painetta. Nyt on yhdestoista hetki toimia ja pitää paine korkealla. Osallistu täällä kotimaassa ilmastotoimintaan launtaina 12.12., jolloin ihmiset ympäri maailmaa vetoavat päättäjiinsä, kirjoita Suomen neuvottelijoille sähköpostia ja rohkaise heitä ilmastovastuun kantamiseen, soita heille, osallistu Ihmistulvaan ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta Kööpenhaminassa. Sateenkaaren päästä löytyy aarre vain, jos varmistamme sen ennennäkemättömällä paineella.
