Sääasema
Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.
Teksti Samuli Sinisalo
Ilmastoneuvotteluiden änkyrät ennakoivat ongelmia senaatissa.
Barcelonan käytäviltä kuului seuraavanlainen lausahdus. 70 prosenttia ongelmista ilmastoneuvotteluissa muodostaa Yhdysvaltain Senaatti. 90 prosenttia ongelmista taas on Yhdysvallat noin ylipäätään. Näin arvioi eräs Climate Action Networkin edustaja.
Miten Yhdysvaltain senaatti voi olla suurin kompastuskivi Kööpenhaminassa, missä kyse on kuitenkin kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista?
Koitetaanpa purkaa tätä pikkuhiljaa.
Ensinnäkin, kun kansainvälisiä sopimuksia laaditaan, ne eivät astu lain voimaan allekirjoitettaessa. Sopimusten on vielä käytävä läpi ratifiointiprosessi, joka on erilainen jokaisessa siihen osallistuvassa maassa. Hyvä esimerkki tästä on EU:n Lissabonin sopimus, jota on pompoteltu kansanäänestyksissä, parlamenteissa ja ties missä ympäri Eurooppaa.
Yhdysvalloissa senaatin täytyy ratifioida kansainväliset sopimukset. Se ei aina ole helppoa. Senaatissa on kaksi edustajaa jokaisesta 50 osavaltiosta, ja sopimuksen ratifiointiin tarvitaan niin sanottu super majority, eli kaksi kolmasosaa äänistä: 67/100. Näin ollen sopimuksen pysäyttämiseen tarvitaan 34 senaattoria.
Itse asun Mainessa, osavaltiossa jossa on reilu miljoona asukasta, jotka ovat suurelta osalta kalastajia, maanviljelijöitä ja kesällä turismista elantonsa saavia maalaisia. Heitä edustaa kaksi senaattoria, joilla on yhtä paljon äänivaltaa kuin kahdella senaattorilla New Yorkista, Texasista tai Kaliforniasta.
Kun näitä pienempiä osavaltioita ja heidän senaattoreitaan lasketaan yhteen, saatetaan päätyä tilanteeseen jossa Wyomingin, Vermontin, Pohjois- ja Etelä-Dakotan, Alaskan, Delawaren, Montanan, Rhode Islandn, Havajin, New Hampshiren, Mainen, Idahon, Nebraskan, West Virginian, Uuden Meksikon, Nevadan ja Utahin senaattorit äänestävät vastaan ja estävät mahdollisen Kööpenhaminan sopimuksen ratifioinnin USA:ssa. Edellämainitut osavaltiot edustavat 7,4 prosenttia amerikkalaisista.
Ja jos USA ei ole uudessa sopimuksessa mukana, se sopimus ei kauas kanna. Teoriassa siis 7,4 prosenttia amerikkalaisista voi käytännössä estää maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen synnyn. Tämä on siis se 70 prosenttia ongelmista Kööpenhaminassa.
Ne loput 20 prosenttia ongelmista, jotka USA aiheuttaa, tulevat siitä, että amerikkalaiset eivät halua allekirjoittaa ilmastosopimusta, ellei heillä ole sille senaatin hyväksyntää. Amerikassa asioita katsotaan siis siinä järjestyksessä, että mihin Senaatti on valmis, se voidaan luvata Kööpenhaminassa.
Tämä järjestys on nurinkurinen, eikä sille ole mitään lainvoimaista perustetta. Vallan kolmijako-opin mukaisesti toimeenpanovalta on se haara, joka neuvottelee sopimusta Kööpenhaminassa ja Senaatti edustaa lainsäädäntövaltaa. Uskomatonta kyllä, monet neuvottelijoista ovat ympäristöalan asiantuntijoita ja aktivisteja, jotka kyllä haluaisivat sopimuksen, joka leikkaa päästöjä riittävästi.
Koulumme presidentti, David Hales, on yksi heistä. Hän oli USA:n ilmastoneuvotteludelegaatiossa vuosikymmenen verran ja oli muun muassa mukana neuvottelemassa Kioton sopimusta vuonna 1997. Hänen näkemyksensä mukaan liiallinen senaatin kuunteleminen on vain rohkeuden puutetta neuvottelijoiden puolelta.
”Heillä on valta neuvotella ja allekirjoittaa, ja allekirjoittaa heidän pitäisi, kunnianhimoinen sopimus Kööpenhaminassa. Sitten heidän on tultava kotiin ja pistettävä pystyyn helvetinmoinen taistelu, jotta se hyväksyttäisiin senaatissa”, Hales sanoo.
Poliittinen kampanjointi on Yhdysvalloissa arkipäivää ja ilmastotietoisuus kasvaa koko ajan, vaikka lähtötaso on matala ja edistys hidasta. Senaattorit eivät ole kuuroja äänestäjiensä pyynnöille, vaikka kovin on kivinen ilmastolain tie Amerikassa; kansallisen niin kuin kansainvälisenkin. Se on kuitenkin mahdollista, ja mikäli sopimus ei hyväksyntää senaatilta saa, niin silloin ainakin syyttävät sormet osoittavat oikeaan suuntaan.
Kioton sopimushan ei ikinä päässyt edes senaatin käsittelyyn asti, kiitos G.W. Bushin. Nyt sitä riskiä ei enää ole, mikäli Kööpenhaminasta saadaan sopimus kotiintuomiseksi.
