ElokuvaKirjoittanut Sanni Purhonen

Hullunkurisia perheitä Docpointissa

Lukuaika: 3 minuuttia

Hullunkurisia perheitä Docpointissa

Normaalin rajoillaNormaalin rajoilla

Sanni Purhonen tutkii vammaisuuden ja muiden kaavoista poikkeamisen kuvia elokuvissa, televisiosarjoissa ja ylipäänsä taiteessa, viihteessä ja elämässä. Blogin kirjoittaja on runoilija, Kynnys ry:n tiedottaja, kriitikko ja elokuvahullu.

Docpoint-festivaaleilla 31.1-5.2. on jälleen tarjolla monta näkökulmaa niin perhesuhteisiin, ihmisyyteen kuin elokuvantekoon.

Eräs ohjelmiston persoonallisimpia dokumentteja on ohjaaja Reid Davenportin pyörätuolistaan kuvaama kokonaisuus I Didn’t See You There (2022). Kokemus näkemättä jäämisestä on hyvin tuttu useille vammaisille ja apuvälineitä käyttäville henkilöille, joihin peruskävelijät törmäävät tämän tästä jättäessään katsomatta tarkoin eteensä. Davenportin valitsema esitystapa on mielenkiintoinen ja haastaa ajatuksia perinteisestä katseesta ja vallankäytöstä. Ohjaajan kotikaupunkia Oaklandia hallitsee kuvausten aikana valtava punainen sirkusteltta ja tarinassa pohditaan paljon friikkisirkuksen historiaa.

Kuvatessaan elokuvaa pyörätuolista – sekä tietenkin ohjaajana – Davenport päättää, mitä kamerassa näkyy ja miten. Hän päättää myös, onko tarinassa esillä itse ja onko se tarpeellista. Pelkästään vammaisuuden kuvauksena elokuva ei vielä olisikaan erityisen mieleenpainuva. Hurjaa vauhtia etenevästä sähköpyörätuolista ja usein epätavallisista kuvakulmista tehty kuvaus yhdistettynä kiihkeärytmiseen musiikkiin ja urbaaniin maisemaan tekee kokonaisuudesta nimenomaan audiovisuaalisesti mielenkiintoisen ja kokeellisen.

kuvassa näkyy pyörätuolin varjo katua vasten
I Didn’t See You There

Itse tarinassa on kysymys melko perinteisesti perheestä ja itsenäistymisen kaipuusta. Davenport on muuttanut kauas huolehtivasta perheestään osin saadakseen elää omilla ehdoillaan. Samaan aikaan hän myös ikävöi sukulaisiaan. Ainakin ohjaajalle voi hyvin ennustaa hienoa tulevaisuutta elokuvantekijänä, sillä I Didn’t See You There palkittiin Sundancen elokuvajuhlilla.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Hyvin toisenlainen perhetilanne ja vammaisuuden kuvaus on iranilaisen Yaser Talebin elokuvassa Destiny (2022). Tapaamme nuoren Saharin, jonka isä on kehitysvammainen ja äiti kuollut syöpään. Isästä huolehtiminen jää sukulaistenkin mukaan tyttärelle, joka haluaisi lähteä opiskelemaan. Yhteiskunnan nurinkuriset asenteet niin nuoria naisia kuin kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan välittyvät selvästi.

nainen auttaa miestä käden haavan hoidossa
Destiny

Kokonaisuus jättää katsojalle ristiriitaisen olon. Asetelma on monin tavoin vaikea, eikä sitä juurikaan yritetä avata isän näkökulmasta. Sekä Sahar että hänen isänsä kuitenkin lopulta rakastavat toisiaan ja haluavat selkeästi toisilleen parasta.

Erään perheen kipupisteitä avaa myös tanskalaiselokuva Mr. Graversen (2022). Kun Michael Graversen vierailee lapsuudenkodissaan Jyllannissa, hän kohtaa erilleen kasvannet vanhempansa.  Isä Svend-Aage on tervehtynyt alkoholisti ja lääkeriippuvainen. Äiti Astrid kantoi aikanaan vastuuta, kun neljävuotiaalla Michaelilla diagnosoitiin leukemia. Isälle sairauden käsittely oli vaikeaa ja hän etääntyi lapsestaan.

nainen ja mies jumppapallojen päällä kuntosalilla
Mr. Graversen

Tarina kuulostaa melko synkeältä. Lopputulos on kuitenkin onnistuneen intiimi ja elämänmyönteinen dokumentti rakkaudesta ja anteeksiannon voimasta. Michaelin vanhempien kotipaikkakunta Grindsted on pienuudessaan varmasti monille tunnistettava lähiö. Perhekin tuntuu katsojalle nopeasti tutulta ja heistä välittää. Vanhemmat astuvat kameran eteen ihailtavan rohkeina, sympaattisina ja aitoina ihmisinä. Elokuva on katsottavissa myös verkkonäytöksenä.

Eräs Docpointin tämän vuoden teemoista on ihminen ja ympäristö. Sitä käsittelevistä elokuvista mieleeni jäi erityisesti ruotsalaisen ohjaajan ja taiteilijan Jennifer Rainsfordin esikoispitkä All of Our Heartbeats Are Connected Through Exploding Stars (2022). Muutenkin kuin nimensä puolesta runollinen ja esseistinen elokuva käsittelee Japaniin vuonna 2011 iskeneestä tsunamista selvinneitä ihmisiä, selviytyjien traumaa ja syyllisyyttä. Tämä on kuitenkin vain lähtöasetelma.

Upeiden kuvien ja rauhallisen kertojanäänen kautta elokuva laajenee pohtimaan luonnon ja ihmisen syvempiä yhteyksiä, jotka palautuvat niin mereen kuin avaruuteen. Tuhosta alkanut viesti on lopulta lohdullinen.

Nämä ja monta muuta mieleen jäävää tarinaa löytyy tänä vuonna Docpointin ohjelmistosta.