Normaalin rajoilla
Sanni Purhonen tutkii vammaisuuden ja muiden kaavoista poikkeamisen kuvia elokuvissa, televisiosarjoissa ja ylipäänsä taiteessa, viihteessä ja elämässä. Blogin kirjoittaja on runoilija, Kynnys ry:n tiedottaja, kriitikko ja elokuvahullu.
Elokuvatapahtumien ystäville on luvassa hiukan helpotusta alkuvuoteen, sillä DocPoint järjestetään koronarajoitusten vuoksi vuonna 2021 ainoastaan verkossa. Suurin osa ohjelmistosta on katsottavissa koko festivaalin ajan 29.1.–7.2.
Dokumenttielokuva parhaimmillaan on yhtä ihmeellistä ja yllättävää kuin elämä itsessään. Koronavuonna nämä teokset tuovat yhtä lailla ajankohtaiset puheenaiheet kuin vieraat maailmat lähelle katsojaa silloin, kun on pakko pysyä kotona. Seuraavassa nostan esiin muutaman kiinnostavan vinkin festivaalin ohjelmistosta.
Kenellekään ei liene yllätys, että Fuocoammare-elokuvalla katsojat ja kriitikot hurmannut Gianfranco Rosi onnistuu hienosti myös tuoreimmassa filmissään. Notturno (2020) on kuvattu kolmen vuoden aikana Irakin, Kurdistanin, Syyrian ja Libanonin alueilla. Kertomus sodasta on hypnoottinen: tunnelmaltaan yhtä aikaa kiireetön ja painostava, visuaalisesti upea ja kammottava. Toisinaan ruudulta tekee mieli katsoa pois, mutta kokonaisuus pitää varmasti otteessaan.
Elokuva onnistuu, koska taisteluiden jaloista selvinneiden ihmisten tarinat on kerrottu kunnioittavasti. Tämä pitää paikkansa, nähtiin kameran edessä sitten lapsia tai absurdia teatteriestystä harjoittelevia mielenterveyskuntoutujia. Vähemmän taitavissa käsissä teos olisi raskas tai osoitteleva. Rosi kuitenkin päästää katsojansa lähelle ihmisten todellisia tunteita ja kokemuksia.
Sanaa hypnoottinen voi hyvällä syyllä käyttää myös täysin toisentyyppisestä festivaalihitistä. Mustavalkoisen ja dialogittoman Gundan (2020) nimiosassa näet on emakko, joka on juuri saanut 10 porsasta. Maatiloilla kuvatussa Viktor Kossakovskyn elokuvassa tavataan sikojen lisäksi myös sulavaliikkeinen yksijalkainen kana ja laitumelle kirmaamaan pääsevät lehmät.
Ihmisten puhetta tai päälleliimattuja selityksiä ei tarvita. Eläinten rauhallisen todellisuuden rikkovat maatyökoneet ja piikkilanka-aidat puhuvat kyllin selvää kieltä. Kriittinen sanoma on tehokas. Jokainen röhkäisy ja ruohonkorren rapsahdus luovat filmiin omaleimaisen ääniraidan. Tämä elokuva on katsottavissa ainoastaan 48 tunnin ajan alkaen la 30.1. klo 12. Sitä voi suositella aivan kaikille.
Rankka mutta kiinnostava aihe on myös Kenian parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoehdokkaassa The Letter (2019). Christopher Kingin ja Maia Lekow’n dokumentti kertoo nykyajan noitavainoista. Kenian rannikkoseuduilla vanhuksia nimittäin syytetään noidiksi ja murhataan kansanuskomusten varjolla. Tosiasiassa vainojen taustalla on usein jopa vanhusten omien sukulaisten ahneus. Sukujen vanhimmat halutaan siivota pois tieltä, jotta heidän viljelysmaansa saataisiin ryöstetyksi muiden käyttöön.
The Letterin päähenkilö on sukunsa ihastuttava matriarkka, 95-vuotias Margaret Kamango. Päämäärätietoista naista eivät muutamat murhasuunnitelmat paljon hetkauta. Onneksi Margaretin perheestä moni on hänen puolellaan. Taiten kuvattu ja puhutteleva dokumentti toi mieleeni Harry Freelandin elokuvan In the Shadow of the Sun (2012), joka puolestaan käsitteli albiinojen vainoja Tansaniassa.
Docpointin monipuolisesta ohjelmistosta maininnan ansaitsee myös Catarina Vasconcelosin visuaalisesti tehokas ja kerronnallisesti kokeileva esikoisteos The Metamorphosis of Birds (2020). Ohjaaja käsittelee lähisukuaan, isovanhempiaan ja vanhempiaan. Tarina ei kuitenkaan ole sisäänpäinkääntynyt vaan universaali kuvaus perheestä, ihmissuhteista ja menetyksistä. Kiinnostavia eivät lopulta ole niinkään yksittäiset tapahtumat tai yllätyskäänteet kuin dokumentista välittyvä persoonallinen tunnelma. Assosiatiivisesti etenevät kuvat ja kohtaukset muistuttavat maalauksia tai runoutta. 16 millimetrin filmille hehkuvina tallentuneet värit jäävät mieleen ja hedelmät voi melkein maistaa.
Mainittujen tärppien lisäksi odotan festivaaleilta erityisesti yhteistyössä Docventuresin kanssa esitettävää Nathan Grossmanin ohjausta I am Greta (2020). Greta Thunbergistä ja hänen aktivisminsa kehittymisestä kertova dokumentti sivuaa trailerin perusteella myös Gretan Aspergerin oireyhtymää ja sitä, miten ”erilaisuus” on tasaisin väliajoin yritetty kääntää häntä vastaan. I am Greta tulee festivaalien aikana katsottavaksi myös Yle Areenassa. Niinpä kaikilla laatuelokuvan ystävillä on oiva tilaisuus osallistua Docpointiin!
