![Muinaista Voimaa]()
Muinaista Voimaa
Vahvasti nykyajassa kiinni oleva juttusarja tarkastelee Voiman outoa ja värikästä historiaa. Ennen kaikki ei välttämättä ollut paremmin. Lue ja opi.
”Maata näkyvissä!”, tähystäjä karjui mastossa. Santa Maria -laiva oli lähtenyt Espanjasta elokuun alussa, ja nyt oli jo lokakuun loppu vuonna 1492. Jos porukka palaisi ilman löytöjä, ei hyvä heiluisi. Euroopassa riideltiin rajusti: ruhtinaat kahmivat valtaa toisiltaan ja paavi oli huolissaan muista uskonnoista, vaikka katolisetkin sääntökunnat tappelivat keskenään – suurimpina riidankylväjinä fransiskaanit, jotka ajattelivat lopun aikojen vihdoin koittaneen.
Rikkauksia ei enää riittänyt jaettavaksi ilman että ajautui pitkällisiin konflikteihin toisten kanssa. Niitä piti mennä ryöväämään muualta. Santa Marian kapteeni, Kristoffer Kolumbus, etsi myyttistä Cipangoa – ja siinä se oli, hänen nenänsä edessä.
Eipäs ollutkaan. Cipango – myöhemmin nimeltään Japani – oli kaukana. Vietettyään uusilla rannoilla viikon, Kolumbus keksi, ettei se ollut Cipango, mutta oudosti ryöstöreissaaja ajatteli sen olevan Kiina.
Ei se ollut Kiinakaan, ja se oli saari! Tyhmä Kolumbus oli saapunut Kuubaan.
Kuuban ja Kolumbuksen kohtaamisesta oli vilahtava vain 516 vuotta, kun ilmestyi Voima 03/2008. Siinä otsikolla ”Hyvästi Fidel” Sara Lamberg ja Minna Kallinen kirjoittivat Kuuban politiikkaan kyllästyneistä kansalaisista, jotka pötkivät pakoon. Alaotsikko kertoi paljon: ”Tyrskyjä, pimeyttä & poliiseja. Suomalaiset vakoilivat pusikossa, kuinka tapahtuu maastamuutto kuubalaisittain.”
Jutussa Lamberg ja Kallinen ovat kuubalaisten kanssa vuorilla odottamassa kyytiä. Paikalle saapuu ”poliisivartija”, joka kertoo, että nyt on mahdollisuus. Pako alkaa yöllä.
”Piiloudumme pensaikon taakse, jottei kukaan huomaisi meitä. Moottorivene saapuu kallioiden viereen ja kuljettaja pyytää ihmisiä hyppäämään yksitellen veteen, josta heidät nostetaan merellä odottavaan laivaan. Aikaa on vähän ja merenkäynti on kova. Kaikki hyppäävät samaan aikaan ja syntyy joukkohysteria.”
Rannalle ajaa poliiseja, jotka alkavat juosten etsiä auttajia.
Voiman avustamisessa on riskinsä. ”Kaksi huono-onnista miestä ja meidät viedään Santa Cruzin poliisiasemalle. Meitä epäillään avunannosta siirtolaisuuteen. Vietämme koko päivän kuulusteluissa, mutta todisteiden puuttuessa meidät vapautetaan epäilyistä.”
Nyt, vuonna 2026, Kuubassa soi maailman paras musiikki, mutta maa kärvistelee edelleen talousvaikeuksissa eikä kansa ole vapaata. Valtio kontrolloi mediaa, ja monet haluaisivat muuttaa pois.
Paljon on kuitenkin viime aikoina muuttunut: Yhdysvaltain sotaisa presidentti Donald Trump on paljastellut halujaan pommittaa Kuubaa. Presidentti Miguel Díaz-Canel on sanonut, että huolimatta Trumpin päivittäisistä uhkauksista Kuuba puolustaa aluettaan eikä halua Yhdysvaltojen alusmaaksi.
Voiman kirjoittajien kuubalaiset ystävät selvisivät pakomatkastaan hengissä. He päätyivät Miamiin ja sieltä Oregonin Portlandiin. Vuonna 2008 Kuubasta paettiin huolimatta silloisen johtajan, Fidel Castron, sanoista, joita Lamberg ja Kallinen lainasivat: ”En usko, että maailmassa on toista maata, jonka historia olisi ihmisoikeuksiensa kannalta yhtä tahraton.”
Ihan kuin presidentti Trumpin retoriikkaa. Ja samoin kuin Castro, hän tekee maansa historiasta tahratonta kieltämällä tahroista puhumisen.
