Muinaista Voimaa
Vahvasti nykyajassa kiinni oleva juttusarja tarkastelee Voiman outoa ja värikästä historiaa. Ennen kaikki ei välttämättä ollut paremmin. Lue ja opi.
Kreikan kielen sana kryptos tarkoittaa salaista ja piilotettua. Kreikkaa dominoinut mahtialue Sparta kukoisti 900–200 eaa. Alueen kryptisessä historiassa Spartan sotavoimien krypteia kylvi kauhua naapurikansojen joukossa. Krypteian nuoret sotilaat etsivät totalitaristisen Spartan vihollisia ja tappoivat nämä. Vihollisia ei ollut vaikeaa löytää, heitä vilisi.
Vuonna 435 eaa. ulkopuolisille helooteille tarjottiin mahdollisuutta palvella Spartan krypteiassa. Tämä olikin juoni, ja krypteia teloitti 2 000 innokasta värväytynyttä. Jotkut historioitsijat ovat kutsuneet krypteiaa ”valtiolliseksi salaiseksi palveluksi”, mutta toiset kiistävät tämän, eihän krypteia vaikuttanut lainkaan salaiselta.
Jo yli 500 vuotta ennen turvallisuuspalvelu krypteian järjestämää massateloitusta antiikin Kreikassa ihailtiin ovelia sotataitoja. Kuuluisin harhautus tapahtui Troijan sodassa 1184 eaa., kun kreikkalaiset lahjoittivat kaupunkiaan puolustaville troijalaisille valtavan puuhevosen. Innoissaan troijalaiset purkivat osan muuriaan saadakseen sen roudattua kaupunkiinsa. Hevosen sisälle piiloutuneet kreikkalaiset kömpivät yöllä rakennelmasta keskelle voitonjuhlistaan uupunutta kaupunkia ja avasivat Troijan portit joukoilleen. Hirvittävä teurastus alkoi.
TROIJAN SODASTA VILAHTI 3184 vuotta ja ilmestyi Voima 3/2000. Otsikon ”Korvat auki – Yhdysvalloissa vakooja lukee sähköpostia” alla Tomi Toivio kirjoitti, miten ”Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusvirasto NSA on kiireinen paikka. Tietoa nimittäin tulvii niin paljon, etteivät viraston voimavarat tahdo riittää, vaikka NSA:ssa on enemmän työntekijöitä kuin pahamaineisessa tiedustelupalvelu CIA:ssa.”
Tietotulva aiheutui vakoiluohjelma Echelonista, joka erotti viestiliikenteestä ”mielenkiintoiset sähköpostit, faksit ja puhelut”.
Echelon toimi avainsanoilla, mutta sanalista oli Toiviolle tuntematon. Tarkkailun kohteista oli oletuksia: toisin kuin kylmän sodan aikana NSA ei ollut kiinnostunut Neuvostoliiton alueesta. Vuonna 2000 se seurasi kansalaisjärjestöjä kuten Amnestya ja Greenpeacea.
”Yhdysvaltojen kongressi on huolestunut Echelonin käyttämisestä kelpo amerikkalaisten vakoiluun”, Toivio kirjoitti. ”Mikäli kongressin teettämässä tutkimuksessa paljastuu, että NSA todellakin salakuuntelee oman maan kansalaisia, tiedossa on Watergate-tyyppinen skandaali. Perusmääritelmän mukaan NSA ei saa osallistua omien kansalaisten urkintaan lainkaan.”
Vuonna 2013 NSA:n työntekijä Edward Snowden paljasti, että Toivion juttu piti kutinsa, mutta NSA seurasi jopa koko maailmaa ja tallensi tavallisten ihmisten verkkoliikenteestä valtavat määrät dataa.
VUONNA 2025 YHDYSVALTAIN presidentti on ohi minkäänlaisten vaalien nostanut hallintoonsa maailman rikkaimman miehen. Tämän omistama viestipalvelu X toimii salaisten algoritmien kautta, eikä firman ulkopuolella kukaan tiedä, mihin ihmisistä kerättävää dataa käytetään. Ainakin on huomattu, että sillä vaikutetaan niin kulutustavaroiden markkinoihin kuin valtiollisiin vaaleihinkin.
Nykyajan nettimiljardöörien operoimat Troijan hevoset ovat tavallisten ihmisten suosimia nettialustoja. Moni luulee, että ne ovat ilmaisia, mutta niillä on hintansa. Yhdysvaltalaiset maksavat niistä nyt kansalaisyhteiskunnan murtumisena.