Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola sanoo Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä koskevassa Ylen haastattelussa, että ”Suomen pitää jatkossa näyttää, että se on hyödyllinen Yhdysvalloille, jos se tahtoo säilyttää hyvät suhteet”. Tämä tarkoittaa Aaltolan mukaan esimerkiksi sitä, että meidän pitäisi ”siivota Yhdysvaltojen sotkuja, ja osallistua vaikkapa terrorisminvastaiseen sotaan”.

Kulmakarvat kohoavat, jos Aaltolan lausuntoa lukee Valtioneuvoston kanslian viestintäjohtajan Markku Mantilan informaatiosotalausuntojen valossa. Mantila toimii Suomen propagandan vastaisen iskuryhmän puheenjohtajana, ja hänen mukaansa meitä uhkaa Venäjän ”propaganda-aalto”, jossa ”Suomalaiseen mediakeskusteluun arvatakseni ilmestyisi väitteitä, joiden mukaan [– –] Naton myötä suomalaisia sotilaita vietäisiin tapettavaksi merten taakse.”

Mitäs tästä nyt pitäisi ajatella? Onko median runsaasti asiantuntijana käyttämä Aaltola (ja hänen mukanaan UPI) osa Venäjän propaganda-aaltoa, koska hän puhuu tarpeesta osallistua sotaan Yhdysvaltojen miellyttämiseksi? Vai pitääkö meidän peräti uskoa siihen, että Naton jäsenenä velvoite amerikkalaisten sotkujen siivoamiseen ei koskisi meitä, mutta sen ulkopuolella kyllä?

Itse uskon omiin silmiin ja korviini sen verran, että totean keskusteluilmapiiriä hallitsevan vakavan häiriötilan, jota on syytä kutsua ainakin hysteeriseksi, jos sanoja skitsofreeninen ja paranoidi ei halua käyttää. Väitteet ja asetelmat, jotka ovat liian mustavalkoisia huonon goottifantasian aineksiksi, ovat aivan käypää tavaraa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiittisessa keskustelussa armon vuonna 2016. Mantilan heitto siitä, että Venäjä saattaisi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden yhteydessä kiistää maamme itsenäistymisen laillisen perustan, kelpasi sellaisenaan Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-selvitykseen ja pompahti sieltä luonnollisesti suuren huomion kohteeksi mediassa.