Mitä voi sanoa
Yleistä ääneenajattelua ja vapaita hajahuomioita.
Raimo Pesonen on helsinkiläinen kirjailija, kulttuurin seka- ja pätkätyöläinen sekä ankara Dr. Gunnin varhaistuotannon fani, joka jaksaa uskoa ihmisessä oleviin positiivisen muutoksen mahdollisuuksiiin.
Politiikka pohjautuu todellisuutta hahmottaviin ja tuottaviin tarinoihin. Tunteisiin vetoaminen on olennaista. Sanojen merkitysten hallinnasta kamppaillaan. Valta asuu kielessä.
Nämä perusasiat muistuivat mieleen median tällä viikolla täyttäneestä, kokoomusnuorten kautta ulos tulleesta uusliberalismin ja äärioikeistolaisuuden sekaisesta purskahduksesta. Lyhyesti sanottuna kokoomusnuorten tavoiteohjelmassa on kyse nykyisten eriarvoisuutta lisäävien kehityskulkujen kiihdyttämisestä. Heikoimmassa asemassa olevien tilannetta halutaan kurjistaa oikeudellisesti ja taloudellisesti, parhaiten toimeentulevan väestönosan saavutettuja etuja vahvistaa.
Kaikkea tätä perustellaan vapaudella ja oikeudenmukaisuudella. Kukapa niitä vastustaisi.
Tavoiteohjelman ajattelun onnahtelua on puitu julkisuudessa suhteellisen paljon. Samaan aikaan huomiotta on jäänyt se, että ohjelma noudattaa vallitsevaa suurta kertomusta, jonka mukaan friedmanilainen talousajattelu on kaiken muun inhimillisen toiminnan yläpuolelle kuuluva ja sitä luonnonvoiman tavoin ohjaava järjestelmä. Siinä stoorissa ajatus vasta onnahteleekin.
Tavallaan kokoomusnuoret ovat oikeassa. He ovat herkkävaistoisesti havainneet, mihin suuntaan vahvin virtaus on liikkunut jo vuosikymmeniä. Tämän jälkeen he ovat pukeneet havaintonsa normaalista poliittisesta korukielestä siivottuun muotoon, kokevat keksineensä jotain uutta ja kutsuvat itseään radikaaleiksi. Onnistumisen kokemusta vahvistaa vanhemman polven paheksunta, jonka aitoutta sopii tosin monissa tapauksissa epäillä.
Kokoomusnuorten tavoiteohjelmassa 2014 ei mainita kertaakaan sanaa hyvinvointivaltio. Tämä on äärimmäisen virkistävää maassa, jossa hyvinvointivaltiota on juuri puolustettu kuntien valtionosuuksien uusilla miljardileikkauksilla. Hyvinvointivaltion tähänastinen romuttaminen on toteutettu nimenomaan kuntasektorin peruspalvelujen alasajolla, jota nyt siis jatketaan. Talouden suurta kertomusta myötäilevässä politiikan uuskielessä tätä kutsutaan vastuun kantamiseksi, puolustustaisteluksi ja kipeiksi mutta välttämättömiksi leikkauksiksi. Aikanaan tällainen hoito väistämättä tappaa potilaan, mutta sen toteamista ei ole pidetty hyväksyttävänä.
Kokoomusnuoret ovat siis kirjanneet oman versionsa vallitsevasta todellisuudesta. Samalla he toki myös tuottavat sitä. Määrittelevät, vahvistavat ja oikeuttavat mekanismeja, joita voi kutsua rakenteelliseksi väkivallaksi. Käytännössä nuo uusliberalismille tyypilliset vihaa oikeuttavat ja kanavoivat mekanismit ovat läheistä läheistä sukua äärioikeiston ajattelulle. Meitä uhkaavat aina toisenlaiset, ne, joilla on vikaa työ- tai seksuaalimoraalissa, ahneet köyhät ja umpikierot toisuskoiset.
Ei siis ihme että kokoomusnuoret ovat löytäneet lähimmän tukijansa Jussi Halla-ahosta. Tavoiteohjelman vaatimus kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoivan lakipykälän poistamisesta on herättänyt paljon huomiota. Asiassa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään ihmeellistä. Kun heikoimmassa asemassa olevien taloudellinen ja sosiaalinen nuijiminen viedään tarpeeksi pitkälle, nousee väistämättä tarve löytää uusia kohteita, joihin vihaa voi kanavoida.
Rasismi on myös tavattoman hyödyllistä yhteiskunnallista sijaistoimintaa. Eriarvoistavan politiikan synnyttämä turhautuminen ja kiukku suuntautuvat muualle kuin niihin, jotka ovat luoneet järjestelmän ja pitävät sitä yllä. Halla-aholaiset ja kokoomusnuoret täydentävät mainiosti toisiaan, hyötyvät ajan vahvoista poliittisista virtauksista ja osaavat uida mukana.
Nuo virtaukset eivät käänny ainakaan niin kauan kuin talouden suuri kertomus säilyttää kyseenalaistamattoman asemansa. Sen hahmottaminen, purkaminen ja analysointi ei ole kuitenkaan mahdoton tehtävä. Samaan aikaan on mahdollista tarttua äärioikeiston tapaan ajaa näkemyksiään termien tuottamisella, uudelleenmäärittelyllä ja erilaisilla kielipeleillä. Aloittaa voisi vaikka selvittämällä ja määrittelemällä, mitä kaikkea ilmaisut suvaitsevaisto, mamu ja maahanmuuttokriittisyys oikein pitävät sisällään.
