Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Torstain äänestyksessä on paljon pelissä. Siinä on oikeastaan jo käynyt hyvin.
En ole ikinä perustanut nationalismista. Olen ennemmin sen puolella, että rajoja poistetaan kuin että niitä lisätään kansallisaatteen nimissä.
Olen kuitenkin huomannut seuraavani Skotlannin itsenäisyysäänestyksen lähestymistä aivan täpinöissäni. Pitkin kevättä kyllä-puoli kiri kiinni ei-kampanjan johtoa. Syyskuun alussa se vihdoin tapahtui: olin juuri palannut Lontooseen, kun bussiasemalla tajusin lööppien julistavan shokkigalluptulosta, jonka mukaan 51 prosenttia äänestäisi kyllä ja 49 prosenttia ei.
Skotlanti siis itsenäistyisi.
Luvut ovat sittemmin kääntyneet, ja ei-puoli johtaa taas muutamalla prosenttiyksiköllä. Moni ei ole vielä päättänyt kantaansa tai ei halua kertoa sitä. Kun kävin kesällä Skotlannissa, oli selvää, että kaikki eivät halunneet puhua itsenäisyydestä etenkään eri mieltä olevien läheistensä läsnäollessa. Kysymys kun on paitsi politiikasta, myös identiteetistä.
Ainut, mistä gallupien perusteella saa selvää on, että torstaina voi tapahtua ihan mitä hyvänsä. Vaaliuurnille odotetaan niin montaa yleensä nukkuvaa äänestäjää, ettei heidän käytöstään voi ennakoida.
Ehkä heräämme perjantaina siihen, että Iso-Britanniaa sellaisena, kuin me sen tunnemme, ei enää ole. Ja sehän tässä niin mahtavaa onkin.
Ydinasetukikohdalle ei ole vaihtoehtoista sijaintia. Ainakin, jos poliitikkoja ja armeijan johtoa on uskominen, on vaakalaudalla koko erityissuhde Yhdysvaltoihin ja suurvalta-aseman rippeet.
Tarvitseeko itsenäistymistä nyt enempää perustella.
Viime viikolla Britannian hallitus perui pääministerin kyselytunnin ja kolmen suurimman puolueen johtajat matkustivat yhdessä Skotlantiin kampanjoimaan ei-äänien puolesta. Oppositiossa olevalle työväenpuolueellekaan kyllä-kampanjan voitto ei ole houkutteleva skenaario, sillä puolue menettäisi Skotlannin mukana paljon kannatustaan – skottien äänet kun perinteisesti ovat kallistuneet enemmän vasemmalle.
Poliitikkojen argumenteissa on kyse pitkälti taloudesta: pystyisikö Skotlanti elättämään itsensä ja olemaan itsenäinen valtio? Kysymys on oikeastaan ihan absurdi, sillä eihän juuri mikään länsimainen valtio tällä hetkellä pärjää taloudellisesti. Miksi Skotlannilla menisi sen huonommin?
Itsenäisyyskampanjan talousargumentti perustuu öljylle ja kaasulle: suurin osa Britannian fossiilisista polttoaineista tulee Pohjanmerestä, ja ne kuuluisivat Skotlannille.
Pohjoisella valtiolla olisi kuitenkin potentiaalia myös uusiutuvien energianlähteiden, etenkin vesi- ja tuulivoiman, kehittämiseen. Niiden potentiaalin realisoiminen olisi astetta helpompaa: itsenäinen valtio voisi tehdä päätöksensä riippumatta kaukana Lontoossa istuvasta konservatiivijohtoisesta hallituksesta, joka haluaa liuskekaasusta seuraavan hitin.
Kyllä-puolen kannatuksen kasvua selittänee sekin, että Skotlannin kansallispuolueen johtaja Alex Salmond onnistui tv-väittelyssä kääntämään keskustelun pois Englannin pelottelusta, ettei Skotlanti saisi käyttöönsä puntaa eikä sen talous voisi olla kestävällä pohjalla. Julkisuuteen nousi myös ryhmiä, kuten Women for Independence ja Radical Independence Campaign, jotka näyttivät, että kyllä-kampanjalla on useammat kasvot kuin Salmondin. Yhtäkkiä itsenäisyyden yhteydessä alettiin puhua hyvinvointivaltiosta, tasa-arvosta ja demokratiasta.
Ja siitähän itsenäisyydessä on viime kädessä kyse: että saa itse päättää asioistaan. Kävi äänestyksessä miten tahansa, Skotlanti – ja luultavasti muutkin Britannian alueet sen vanavedessä – saavat suuremman itsemääräämisoikeuden. Sen verran itsenäisyyden kasvava kannatus on pakottanut Britannian hallituksen lupaamaan.
Se on hyvä; ei pelkästään siksi, että tämänhetkisen hallituksen politiikka on kammottavaa (niin oli edellistenkin), vaan koska Lontoo on aivan eri maailma kuin loput Britanniasta. Koko maata koskevia päätöksiä tehdään lähinnä pääkaupungin eli suuryritysten ja finanssimaailman intressien mukaan.
Propsit siis skoteille siitä, että kyllä-kampanja on pitänyt nationalismin aisoissa ja sen sijaan luonut toivoa. Missä tahansa tarvitaan uskoa siihen, että vallan voi ottaa omiin käsiinsä ja maailmaa voi muuttaa. Se on tärkeämpää kuin rajojen piirtäminen kartalle.
