Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sonja Hyppänen
Tänä vuonna Sam Simon seilaa hammaskalan salakalastajien kannoilla Etelämantereen rannoille.
Mikään ei saa minua nopeammin ylös punkasta kuin elefantilta kuulostavat askeleet laivan portaikossa mieleni eläessä yhä keskiyötä. Töminä on varma merkki siitä, että myöhään heräävä hyttinaapurini säntää aamupalalle ja minä olen nukkunut aivan liikaa pommiin.
Tällaiset päivät alkavat puolikkaalla pressopannullisella kahvia. Tällaisina aamuina ennen miehistön kanssa pidettävää aamukokousta luettavia maileja on vähintään 52230958 ja kaikki niistä ovat tärkeitä. Päivä on jo kroonisesti vartin myöhässä.
Tänään kaikki tapahtuu kerralla, enkä ole edes varma, laitoinko sukat jalkaan. Hävittäisin puhelimeni, mutta onneksi se soi kokoajan. Olemme juuri julkistaneen tämän vuoden Eteläisen jäämeren kampanjan Operation Icefishin. Laivani Sam Simon siirtyy pian Uuteen-Seelantiin sitä lobbaamaan ja keräämään varoja.
Jos nyt ihan totta puhutaan, niin laiva on kaukana lähtökunnosta. Komentosilta on palasina ja laivan nosturi on astetta laajemmassa vuosihuollossa. Tämän vuoden uusi lisäys eli toinen nopea kumivene odottaa kaijalla kotiin palaavaa nosturia poimimaan sen kannelle. Onneksi sentään konehuoneella on kaikki kunnossa. Suurin ongelma näyttää olevan teippilappukoneen nauhan loppuminen liian ahkeran pultti- ja mutterilokeroiden nimikoimisen jälkeen.
Näinä päivinä, juuri, kun olen päässyt toisen kahvipannullisen avulla hyvään vauhtiin, kaikki häviävät yhtäkkiä. Puosua etsiessäni kiroan laiskottelevaa miehistöä, kunnes ohikulkeva konepäällikkö kysyy, tulenko lounaalle. Lounaalle? Jo nyt? Sisäinen kelloni hyppää yhdeksästä puoleen päivään ja kiirehdin naapurilaivaan ennen kuin puolen tunnin santsisääntö astuu voimaan. (Laivoillamme otetaan ensin ruokaillessa lautanen täyteen kerran. Jos haluaa lisää, täytyy odottaa puoli tuntia, jotta kaikki ovat varmasti saaneet ruokaa. Sen jälkeen susilauma saa tuhota loput ruuat. Jos jää ilman apetta, se on oma moka.)
Iltapäivällä kaikki riemastuvat, sillä pitkään odotettu kahvilahjoitus saapuu. Ynnään kahvipapukiloja yhteen ja vertaan tulosta tunnettujen kahviaddiktiemme (minä, kapteeni, konepäällikkö ja tekninen tuki) keskikulutukseen. Ehkä selviämme kesän läpi.
Tänä vuonna Sam Simon seilaa hammaskalan salakalastajien kannoilla Etelämantereen rannoille. Etsimme ja tuhoamme laittomia kalastusvälineitä tarvittaessa. Tämä tarkoittaa suurehkoa määrää uusia apu- ja suojavälineita ja tekniikoita. Hammaskalaa kalastetaan pitkäsiimalla, johon nappaa valitettavasti kiinni kuka tahansa siitä ohi uiva tai väärään aikaan ohi lentävä lintukin. Jokainen yksityiskohta ja työvaihe on mietittävä tarkasti. Mitä, jos löytämässämme laittomassa siimassa on kiinni elävä mutta haavoittunut albatrossi? Entä, kun siimoissa on kuolleita eläimiä, kuinka tämän kohtaamiseen voi valmistautua?
Kellon lyödessä viittä olen jo rustannut sivun mittaisen työlistan huomiselle. Illallisen jälkeen vegaaninen jälkkärikorvapuusti odottaa yhä syömistä, kunnes saan loppuun puhelun paikallisen nosturiyrittäjän kanssa, joka lahjoittaa aikaansa ja kalustoaan pelastuslauttojemme nostamiseen laivaan.
Korvapuusti menee väärään kurkkuun, kun ruudulle pomppaa WWF:n tuore Living Planet -tutkimus. Maailman selkärankaispopulaatiot ovat romahtaneet puoleen viimeisen 40 vuoden aikana, kiitos ihmiskunnan. Huomenna työskentelen kahta tehokkaammin.
