Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sonja Hyppänen
Australian kansallisessa merenkulkumuseossa on valaanpyynnistä kertova näyttely, johon Sea Shepherd sopii kuin nakutettu.
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet pientä hullunmyllyä laivastossamme. Japanin valaanpyyntilaivat palasivat kotisatamaansa noin viikko sitten ja ilmoittivat tämän vuoden saaliikseen 251 valasta. Tämä on alle neljännes alusten kiintiöstä.
Japanin mukaan laiha tulos johtuu siitä, että laivasto joutui usein pakenemaan Sea Shepherdin aluksia, eikä näin voinut tehdä tieteellistä tutkimustyötään. Vaikka 251 on liian monta kuollutta valasta, ui Eteläisen jäämeren vesillä toimintamme ansiosta 784 elävää valasta enemmän kuin ilman meitä.
Vaikka Haagin Kansainvälinen tuomioistuin totesi maaliskuun lopussa että Japanin JARPA II -ohjelman suojin harjoittama valaanpyynti ei ole tieteellistä tutkimusta, aikovat harppuunalaivat yhä jatkaa jahtiaan. Valaanpyyntilaivaston lankoja vetelevä the Institute of Cetacean Research (ICR) haastoi Sea Shepherd USA:n oikeuteen Seattlessa vuonna 2012 ja sai tälle väliaikaisen lähestymiskiellon valaanpyyntilaivoja kohtaan. Noin viikko sitten ICR ilmoitti saman oikeusjutun tiimoilta palaavansa Eteläiselle jäämerelle valaanpyyntikautena 2015–2016 ja haastavansa muita Sea Shepherdin osia tai haaroja oikeuteen.
Päätöksellään jatkaa valaanpyyntiä tieteen nimissä ICR osoittaa röyhkeää välinpitämättömyyttä Haagin Kansainvälistä tuomioistuinta kohtaan. ICR:n uho haastaa Sea Shepherdin kansainvälisiä haaroja oikeuteen yhdysvaltalaisessa siviilioikeudessa on hämmentävää. Tyhmempikin tajuaa, että tällä oikeudella ei ole minkäänlaista päätösvaltaa kansainvälisissä asioissa.
Myös elämä uudessa kodissani Sam Simon -laivalla on ollut aikamoista pyöritystä. Siirtymä lippulaivamme Steve Irwinin kannelta ruostepölystä Sam Simonin ruoriin laivan manageriksi ei ole ollut pehmeä. Ensimmäisenä työpäiväni sain tehtäväkseni miehittää laivan ja siirtää sen pohjoiseen Sydneyhin.
Nyt olemme olleet vajaan viikon Australian kansallisen merenkulkumuseon (Australian National Maritime Museum) osana. Museossa on meneillään valaista ja valaanpyynnin historiasta kertova näyttely, johon sovimme kuin nakutettu. Museo on ainoa paikka maailmassa, johon valaanpyynti enää kuuluu. Sam Simon ei ole huonossa seurassa, sillä naapureinamme kelluu niin vanhoja purjelaivoja, sotalaivoja, sukellusvene ja lukuisia pienempiä historiallisia aluksia.
Museossa eläminen on hämmentävää. Päivisin paikka kuhisee elämää, sillä olemme aivan Sydneyn keskustassa ja Sam Simon on museon tavoin avoin yleisölle seitsemänä päivänä viikossa. Törmätessäni kierroksella oleviin museovieraisiin mietin, että luulevatkohan he meidän olevan vain näyttelyn osia eikä oikeita työskenteleviä miehistön jäseniä. Hiljaisten laivanaapureidemme katselu öisin vetää mielen hieman haikeaksi, sillä me olemme yksi niistä harvoista laivoista täällä, jotka liikkuvat vielä oman moottorinsa voimin.
Muutama seuraava kuukausi tulee Sam Simon osalta kulumaan sivistys- ja varainkeruupuuhissa kelluvana näyttelynä. Melbournessa tällä hetkellä olevat Steve Irwin ja Bob Barker suuntaavat pian kuivatelakalle saamaan paljon kaivattua huomiota rungoilleen. Kun isot laivan keräävät voimia tuleviin koitoksiin täällä etelässä, on pohjoinen pallonpuolisko täynnä toimintaa merten hyväksi. Färsaarilla alkaa kesällä pallopäävalaita puolustava Operation Grindstop ja Senegalissa on meneillään Operation Sunu Gaal.
