Teksti Peristerakis

15-vuotias turkkilaispoika kuoli kyynelkaasuammuksen osumaan Istanbulissa.

Poliisi tähtäsi leipäostoksille menevää Berkin Elvania kyynelkaasukapseleita ampuvalla kranaatinheittimellä päähän viime kesäkuussa Istanbulissa. Elvan vaipui osumasta koomaan ja kuoli tiistaina, 11. maaliskuuta, oltuaan 269 vuorokautta koomassa. Uutinen Elvanin kuolemasta johti mielenosoituksiin ja mellakoihin pitkin Turkkia. Ihmisiä kerääntyi pitkin viikkoa erilaisiin muistotilaisuuksia myös monissa muissa kaupungeissa ympäri maailmaa.

Niin turkkilainen media kuin viime kesän hallituksenvastaisten mielenosoitusten kohteena olleet poliitikot ovat olleet Elvanin kuolemasta vaitonaisia. Hiljaisuus lienee tarkoitettu pitämään ihmiset pois kaduilta ennen tämän kuun lopussa järjestettäviä kunnallisvaaleja, joilla uskotaan olevan suuri vaikutus myöhemmin elokuussa pidettäviin presidentinvaaleihin.

Suomen valtion radioyhtiön uutinen lainaa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin toistaiseksi ainutta aihetta käsittelevää julkista puheenvuoroa näin: ”tällä lapsella oli rautakuulia taskussaan ja ritsa kädessään. Poliisi ei voinut tietää hänen olevan 14-vuotias, sillä hän oli peittänyt kasvonsa huivilla. Hänet oli otettu mukaan terroristiorganisaatioon.” Elvan täytti 15 vuotta ollessaan koomassa sairaalassa.

Terroristi-sana on tänä päivänä hyvin herkässä. Ei siksi, että terrorismi olisi jotenkin yleistynyt, vaan siksi että termi toimii porttina konventionaalisen lain yläpuolelle, sellaiseen juridiseen sfääriin, jossa tavallisesti rajumpia viranomaistoimia voidaan oikeuttaa poikkeuksen perusteella. Miksi näin tehdään? Siksi, että yhteiskunnat seisovat vuosi vuodelta heikommalla pohjalla.

Pohditaanpa asiaa perinpohjaisesti.

Erdoğanin mukaan maahan tuupertuneena löydetty Elvan oli naamioitunut ja hänen hallustaan löytyi ritsa ja rautakuulia. En epäile hetkeäkään, etteikö välineet olisi olleet Elvanin ja etteikö hän olisi ampunut kuulia kohti poliiseja, jotka oli komennettu palauttamaan yhteiskuntarauha poliittisia muutoksia huutavaan Istanbuliin. Itse olisin varmasti toiminut samoin ja uskon, että moni muukin olisi. Enkä näe teossa mitään väärää.

Vääryyden näen sen sijaan siinä, että ihmisten täytyy elää maailmassa, jossa politiikka on korvattu hallinnoinnilla ja hallinnollinen järjestelmä on niin omnipotentti, että oman elämän mielekäs toteuttaminen velvoittaa viime kädessä siihen, että on kamppailtava poliisia vastaan. Siitähän Istanbulinkin mellakoissa oli pohjimmiltaan kyse.

Valokuvaaja Mürsel Çobanin Istanbulin mellakoiden aikana ikuistama poika on mitä ilmeisimmin Berkin Elvan.

Järjestäytynyt valta on erikoinen ilmiö. Kuten Ukrainan erotettu presidentti Viktor Janukovytš on viimeaikaisissa lausunnoissaan meille opettanut, modernin valtion perusta on joustamaton kunnioitus valtiosääntöä kohtaan. Valtiosääntö on se osa lainsäädännöstä, ”joka määrittää oikeussääntöjen tuottamisen ja soveltamisen tavan ja rajat”. Lainaus on Wikipediasta.

Niin Janukovytšin kuin Erdoğaninkin viimeaikaiset vakioargumentit ovat perustuneet juuri vaatimukseen valtiosäännön kunnioittamiseksi. Onhan molemmat valittu asemaansa sääntöä noudattavilla vaaleilla ja heillä on näin juridisesti oikeutettu asema hallintarakenteessa, jota poliisi ja muut valtiovallan organisaatiot on samaisella valtiosäännöllä velvoitettu puolustamaan.

Molempien kohdalla on toki ollut epäilyksiä vallan väärinkäytöksistä, joiden käsittelyyn on valtiosäännössä niin ikään omat kohtansa. Oikeusvaltion periaatteiden mukaan jokainen on kuitenkin syytön niin pitkään kunnes syyllisyys pystytään osoittamaan, eivätkä tällaiset prosessit ole mitenkään yksinkertaisia, kuten olemme Berlusconilta vuosien aikana oppineet. Niinpä konfliktin ainekset on kasassa.

Yhtä kaikki, koska oikeusvaltion korkein periaate on valtiosäännön absoluuttinen kunnioittaminen — niin hyvässä kuin pahassa — tarkoittaa tämä sitä, että valtiosääntöä on oikeus puolustaa, kunhan se tapahtuu säännön itsensä puitteissa, olipa hinta mikä hyvänsä. Uhreilta on oikeastaan mahdoton välttyä.

Kyynelkaasukapselin Elvania päähän ampuneen poliisin käytöstä on kuitenkin mielestäni turha pohtia oikeuden kannalta. ”Toimiva oikeusvaltio” varmasti tuomitsisi poliisin liiallisesta voimankäytöstä, mutta tämä on täysin tekninen kysymys (katso video). Kyynelkaasun aiheuttamaan sydänkohtaukseen, etälamauttimeen tai kumiluotiin kuoleminen tuskin aiheuttaisi mitään juridisia prosesseja, sillä onhan poliisin lain mukainen tehtävä ”oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen”. Tämä sitaatti on Suomen poliisin kotisivuilta. Mellakan hallinta täyttää kaikki nämä kriteerit. Elvanin kuolemassa on nähdäkseni kyse jostain muusta.

Kuvitellaan moderni demokraattinen oikeusvaltio, jonka valtiosääntö toimii moitteettomasti, korruptiota ei ole, väärinkäytöksiä ei tapahdu, eikä valtioon kohdistu mitään merkittävää ulkoista uhkaa. Onko mahdotonta kuvitella, että Elvan olisi kuollut tällaisessa ”täydellisesti toimivassa” valtiossa, joka on valtiosäännön noudattamisessa parempi kuin Suomi ja Ruotsi yhteensä? Ei. Minun on helppo kuvitella sortoa, syrjintää, kurjuutta ja köyhyyttä, enkä ole näine ajatuksineni yksin.

”Eriarvoisuus on kasvanut, ja varakkaat suomalaiset asuvat omilla, suojatuilla alueillaan ja vähävaraiset puolestaan heikommin turvatuilla alueilla huonojen liikenneyhteyksien päässä. Turvaa tarvitaan […] yhteiskunnallista rauhattomuutta vastaan.[…](S)osiaalisten erojen kasvu ja julkisten palvelujen rapautuminen aiheuttavat epävakautta – protestit ja levottomuudet ovat tavallisia”, kertoo Sitran ilmastonmuutosraportti. Myöskään toimiva demokraattinen oikeusvaltio ei ole osoittanut esteeksi kansalaisten kontrollille, heidän yksityisyytensä loukkaamiselle, liikkumisen rajoittamiselle, ympäristötuholle, orjatyölle, vapauden riistolle, syrjinnälle, sorrolle tai erilaisille pakkotoimille. Niinpä on helppo ajatella ihmiset kaduilla, palavat autot ja roska-astiat, yhteenotot virkavallan kanssa sekä kohtalokas laukaus. Se kaikki on ympärillämme, ja koska ongelmien ratkaisusta on jo siirrytty niiden seurausten säätelyyn, on vain ajan kysymys, milloin vahinko tapahtuu – jos vääjäämättömyyttä voi millään perusteella vahingoksi edes kutsua. Niin ikään on yhtä helppoa kuvitella sana terroristi tämä mielikuvitusvaltion kuvitteellisen Erdoğanin tai Niinistön suuhun.

Koska siellä missä vihollisuus, siellä myös totuus, on ainekset edelliseen näkyyn löydettävissä valtion synkimmät painajaiset sisältävästä terrorismilainsäädännöstä.

En tiedä miten asia on Turkin kohdalla, enkä jaksa käyttää koko päivää asian selvittämiseen, joten tyydyn esittelemään terrorismimääritelmän Suomen lainsäädännöstä ja kuvittelen, ettei se ole kriteereiltään ainakaan turkkilaista tiukempi. Pahoittelen tätä epätarkkuutta, mutta se ajaa tarkoituksensa eli riittää asian selittämiseen ja osoittaa samalla ongelman ylikansallisen luonteen.

Lain mukaan terrorismia ovat teot, joiden tarkoitus on:

– ”pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin”;

– ”oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä”;

– ”aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle, valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille” tai ”kansainvälisen järjestön taloudelle tai sellaisen järjestön muille perusrakenteille”.

Asia on kiteytettävissä siis kolmeen syntiin: 1) valtiosäännön rikkomiseen, eli oikeudettomaan vallankäyttöön 2) valtiontalouden vahingoittamiseen sekä 3) kansainvälisen järjestön horjuttamiseen.

Jos tämän lain kääntää ympäri ja katsoo, mitä se pyrkii suojelemaan voi huomata, että ”rikoslain 34 a luku: Terrorismirikoksista” on paras lakikokoelmasta löytyvä kuvaus modernista oikeusvaltiosta ja sen olemuksesta. Paljon parempi kuin tähän tarkoitukseen tehty perustuslaki, joka esittelee valtiojärjestyksen periaatteet sekä jopa jotain siihen liittyviä ideaaleja.

Laki terrorismirikoksista ei sorru sellaisiin latteuksiin, kuin että ”valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”; tai valtion pyrkimys on ”rauhan ja ihmisoikeuksien turvaaminen”; saati että ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, vaan menee suoraan koko poliittis-ekonomisen järjestelmän kovaan ytimeen, jossa on globaali talous, sitä turvaavat kansainväliset järjestöt sekä järkähtämätön valtio, joka pitää huolta siitä, että työt tulee tehtyä. Jos joku yrittää väittää, että perustuslaki on lainsäädännön normihierarkian ylimmänasteinen säännös, hänen on syytä virkistää mieltään tutkimalla mitä perustuslaillisia loukkauksia on tehty sitten syyskuun 2001 jälkeen terrorismin vastaiseen ”turvallisuussyyhyn” vedoten.

Ennen kuin avasin lakikirjan, elin vahvassa uskossa, että terrorismi on määritelmällisesti juuri sivullisiin ja siviileihin kohdistuvaa satunnaista ja silmitöntä väkivaltaa tyyliin WTC:n iskut, Brejvik, autopommit, natsien katuväkivalta, Kreikan talousahdinko, USA:n lennokki-iskut, leipäostoksilla olevan pojan ampuminen ja niin edelleen. Olin väärässä. Mutta mikä lakitekstissä eniten hämmensi, oli ihmiskohtaloiden olematon huomiointi terrorismin juridisessa määrittelyssä. Väestöön viitataan laissa vain ”vakavan pelon” yhteydessä (terrorismi ”aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa” ). Ihmisiä on siis suojeltava vain heidän omilta reaktioiltaan. Näin merkityksetöntä valtiolle on ihmiselämä (kansalainen jolle valtiovalta kuuluu?!?). Tämä on se varsinainen syy, miksi Elvan on kuollut.

Toivon, ettei kukaan edes erehdy kuvittelemaan, että tilanne oikenisi, jos lain kirjainta muutettaisiin käsittämään myös ihmiset. Vedestä ei tule viiniä, pelkää sanaa muuttamalla. Neljäkymmentä kaksi hyllymetriä pykäliä ja säädöksiä on surkeaa pyrkimystä häivyttää oikeudenmukaisuuden usvaan modernin demokraattisen oikeusvaltion perustava sovittamaton ristiriita vapauden ja hallinnan, hallitsija ja alamaisen välillä. Tämä ei katoa mihinkään ennen kuin laki itse katoaa. Oikeudenmukaista lakia ei ole. Piste.

Palaan lopuksi vielä Wikipedian määritelmään valtiosäännöstä. Valtiosääntö ”määrittää oikeussääntöjen tuottamisen ja soveltamisen tavan ja rajat. […] Koska se sääntelee (ihmisten) pääsyä poliittiseen ratkaisuvaltaan, määrää sen käytössä noudatettavan menettelyn ja asettaa sille rajat”, on se siten ”välttämättä poliittis-ideologisesti latautunut oikeudenala”. Kuten edellä osoitin, vallitseva ”poliittis-ideologinen latautuminen” tarkoittaa markkinaliberalismia, jota turvaa kansainväliset organisaatiot sekä oikeusvaltion rautanyrkki. Kaikki mikä tähän ei sopeudu on terrorismia.

Elämme kummallisia aikoja. Olemme seuranneet 2000-luvun aikana kymmeniä enemmän tai vähemmän väkivaltaisia vallanvaihdoksia Euroopan suurvallan ulkorajojen lähistöllä, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä, Ukrainassa, Gruusiassa, Kirgisiassa ja niin edelleen. Olemme siis nähneet viime vuosina mittavan aallon ”terrorismia”; eli sitä miten kerta toisensa jälkeen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksiä on oikeudettomasti horjutettu. Tosin seuraukset eivät toistaiseksi ole olleet kovin mairittelevia. Se mitä itse odotan on tämän pirullisen vallan kierrättämisen loppu ja todellinen vapaus. Ei enempää marttyyreita.

Berkin Elvanin muistotilaisuus pidettiin kadunkulmassa, jossa Kreikan poliisi ampui 15-vuotiaan Alexandros Grigoropouloksen vuonna 2008.