Teksti Derya Tekin

Kaikkien Etiopian näyttämien paradoksien keskellä on hankalaa olla menettämättä järkensä.

Vietin vuodenvaihteen lentokoneessa. Itse asiassa vuosi ei vaihtunutkaan seuraavaan. Koneen laskeuduttua Etiopian pääkaupungille Addis Abebaan elettiinkin vuotta 2006. Kyseessä ei ollut aikakone vaan Etiopiassa käytetään erilaista kalenteria, joka on 8 vuotta tottumaamme ajanlaskua jäljessä.

Olin noin kuukauden maassa ja vietin eniten aikaa Hosaina-nimisessä kaupungissa, jossa sain tuntuman etiopialaiseen elämään käytännössä.

Mielestäni Etiopia on merkittävä alue ihmiskunnan historian kannalta. Nyt en tarkoita Etiopian kulttuurista tai kielellistä rikkautta, enkä puhu kahvista, vaikka maalla onkin merkittäviä saavutuksia näillä kaikilla saroilla. Etiopiassa on nimittäin ollut eniten löytöjä miljoonia vuosia vanhoista ihmisten esi-isien fossiileista. Kuuluisin löydöistä on 3,2 miljoonaa vuotta vanha Lucy, jonka löysi 1970-luvulla antropologit Tim Whiten ja Donald Johanson. Johanson nimesi fossiilin Beatlesin Lucy in the Sky with Diamonds -kappaleen mukaan. Afrikan sarven alueelta, johon myös Etiopia kuuluu, on löydetty monia lajeja ensimmäisten bipedal eli kahdella jalalla seisovien esi-isiemme ja modernin homo sapiensin väliltä.

Lucy-fossiili. Kuva: Ferhat Kaya

Jos Etiopiaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla niin se olisi arvaamaton. Siellä sattuu hetkessä niin paljon, että edes seuraavaa tuntia on vaikea suunnitella. Etiopia elää ja muuttuu. Liikkeen aiheuttama pöly ei ikinä laskeudu maahan. Pölyä ja savua on ilmassa jatkuvasti. Pöly tarttuu vaatteisiin, hiukset haisee savulta ja maistuu ruoassa. Ja savu taas verhoaa maisemat. Öisin on pilkkopimeää, ja päivällä savu kätkee kaiken. Ikään kuin pimeys ja savu haluaisivat peittää maapallon häpeän: köyhyyden.

Olen nähnyt suhteellisen paljon köyhyyttä ennenkin, mutta vastaavaa kurjuutta en ole kohdannut. Jopa lapsilla on ollut traumaattisia kokemuksia. Voi väittää, että jokainen etiopialainen on arkiselviytyjä.

Kaikkien paradoksien keskellä on tosi hankalaa olla menettämättä järkensä. Länsimaalaisena järjenmenettämisestä selviää hyväntekeväisyydellä. Sehän on todellakin omantunnon runkkausta, mutta auttaa hetkellisesti oloa.

Paikallisten olen taas huomannut alistuvan kohtaloonsa. Samanlaista tapaa huomaa myös toisessa kotimaassani, Turkissa. Molemmissa ihmiset kiittelevät suurempaa tahoa olemassa olevista – vai pitäisikö sanoa olemattomista – oloistaan. Eihän se ole enää kohtaloa, jos huonot elinolot ja jopa kuolemanuhka on krooninen. Eikä siitä selviytyminen ole suuremman tahon ansiota, jota pitää kiittää. Tilanne tarkoittaa ainoastaan ihmisoikeuksien puuttumista.

Kohtaloon antautuminen vain auttaa pitämään maapallon siinä keinulaudalla, missä se nyt onkin. Ehkäpä maailmanmenon hyväksymisen tilalle pitäisi sanoa: Nyt riittää!

Mietin mitä itse tekisin tai mitä suomalaiset tekisivät, jos vaikka Suomen kauneimmat alueet olisivat aidattuna ja sinne pääsisi vain muutama rikas suomalainen ja kaikki muut ulkomaalaiset nauttimaan ylellisyyksistä. Suomalaiset lapset juoksentelisivat autojen perässä aitojen toisella puolella kynän tai pienen rahasumman toivossa.

Kyllä! Maassa on pölyä ja maailman omantunto leikkii piilosta siinä. Pölyltä on mahdoton päästä karkuun ja on mahdotonta pysyä puhtaana. Varoitan, jos menette Etiopiaan, älkää vain hengittäkö sitä pölyä! Sillä jos kerrankin hengittää ja se pääsee keuhkoihin, niin Etiopia ottaa vallan. Haluaa sitä enemmän ja enemmän. Haluaa takaisin Etiopiaan.

Hosiana savussa ja pölyssä. Kuva: Kristian Isotalo

Kuvat: Derya Tekin