Teksti Nina Ahola

Perulla on 2400 kilometriä rantaviivaa & maailman parhaat aallot. Yksi näistä on Chicamassa.

Katselin auringossa kimaltelevaa vettä ja seurailin katseellani aaltojen tasaista kuohahtelua Chicaman rantaan. Tuuli pyöritti hiukset kymmenelle solmulle ja sai kiristämään huivin tiukemmin kaulaan. Pohdin kirjavia villasukkia ja toppatakkia. Pienen kalastajakylän Puerto Malabrigo -nimikin jo viittasi siihen, että olisi ollut syytä harkita lämmittävää pukeutumista.

Aamun lämpötila oli noin 16 astetta, ja se vilutti. Taisin kuitenkin olla ainoa, jolla oli neljä liian pinkeää paitaa päällekkäin takin alla eli kaikki, mitä reppuun oli mukaan tullut. Humboltin virran ja talven viileydestä huolimatta on yksi syy, joka saa tietyn heimon veteen tänä kylmimpänäkin kautena: aalto. Yksi maailman pisimmistä vasemmanpuoleisista aalloista. Sen vuoksi matkustetaan laudat kainalossa tälle kuivalle ja karulle rannalle, Trujillosta pohjoiseen. Se saa ratsastajansa hymyilemään ja odottamaan seuraavaa.

Aallon reunalla voi matkata yli minuutin tai sen kauneutta voi katsella rannalta. Meri Chicamassa ei ole postikorttikuvan turkoosinsininen, mutta se on elävä, kuohuva ja jännittävä. Aaltojen säännöllinen rytmi on hypnotisoiva.

En mennyt veteen. Perun ystävällisemmissäkin aalloissa olen paiskautunut pohjasantaan ja kierinyt kippurassa kuperkeikkoja ennen kuin aalto jätti vaahdon ja minut jälkeensä haukkomaan henkeä kuplivaan suolaveteen. Kuljin hiekkaa korvissani ja sääri raapaleella vielä viikon jälkeen. Opin tuolloin jotakin tärkeää merestä ja sen voimasta. Ystäväni sanoin: ”Kulje meren kanssa, älä taistele sitä vastaan”.