Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Jalkapalloa taistelujen keskellä?
Turkki on ilmoittanut hakevansa sekä kesän 2020 olympiakisoja että saman kesän jalkapallon EM-kisoja. Kansainvälisen olympiakomitean ja Euroopan jalkapalloliitto Uefan kannattaa paneutua maan poliittiseen tilanteeseen. Jos olympialaiset tai jalkapallokisat myönnetään Turkille, saatetaan olla niiden historiassa ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa ne järjestetään sisällissotaa käyvässä maassa.
Tutkija-kirjailija Haluk Gerger varoittaa Turkin olevan ajautumassa kohti sisällissotaa. Kaakkois-Turkissa (eli Pohjois-Kurdistanissa) on ollut de facto sisällissota jo parikymmentä vuotta. Vaara sen laajenemisesta koko Turkkiin on todellinen uhka.
”Sisällissodat ovat vaarallisia leikkejä. Ne, jotka leikkivät tulella, polttavat myös itsensä”, Haluk Gerger varoittaa www.kurdishinfo.comin julkaisemassa artikkelissa.
Kansainvälisen yhteisön huomio kiinnittyy nyt Syyriaan, jonka taisteluista ja epävarmasta tulitauosta raportoidaan päivittäin. Tässäkin tapauksessa valtamedian uutistulvasta on vaikea saada selkeää kuvaa siitä, mistä oikeastaan on kyse. Kotimaisten ongelmiensa kanssa kompuroiva Turkki esitetään maana, joka rakentaa rauhan Syyriaan ja estää Muslimiveljeskunnan nousun valtaan.
Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan tunnusti hiljattain Dersimin massamurhat: vuonna 1938 murhattiin kymmeniätuhansia kurdisiviilejä. He olivat alevimuslimeja, joka on yksi shiia-islamin laji. Erdogan ei puhunut asian laajemmista yhteyksistä. Eikä hän pitänyt vastuullisena Turkin valtiota vaan Kemal Atatürkin CHP-puoluetta, jonka perustaman järjestelmän nykymuotojakin maltillista islamismia edustama Erdogan vastustaa.
Syyrian nykyjohto, Bashar al-Assad ja Ba’ath -puolue, ovat myös aleveja. Alevi-uskonto on sufi-islamin ohella kaikkein kauimpana enemmistönä olevasta sunni-islamista. Jotkut pitävät alevi-uskontoa enemmän filosofiana kuin uskontona. Turkin alevien joukossa on sekä turkkilaisia että kurdeja. Heidän tarkkaa lukuaan ei tiedetä, heitä saattaa olla kymmenen prosenttia maan asukkaista.
Sekä Syyrian että Turkin asukkaista enemmistö on sunni-muslimeja. Syyriassa vähemmistönä olevat alevit hallitsevat sunneja. Turkissa poliittinen johto on sunnien käsissä, ja alevien asema on niin vaikea, että monet jopa salaavat uskontonsa.
Syyriaan julistettu aselepo näyttää horjuvalta. Sisällissodan syttymistä sunni-muslimien ja alevien välille pelätään. Turkki ei tällaisessa tilanteessa suinkaan olisi rauhanturvajoukkoja lähettävä valkoinen kyyhkynen. On olemassa suuri vaara, että sunni-alevi-sota leviäisi Syyriasta myös Turkkiin.
Vuoden 1980 Turkin sotilasvallankaappausta edelsi anarkistinen tilanne, jossa yli kymmenentuhatta ihmistä kuoli katutaisteluissa vajaan vuoden aikana. Usein niissä olivat vastakkain vasemmistolaiset alevi-työläiset ja armeijan sotilaat, eikä armeija saanut tilannetta hallintaansa ennen kuin 12.9.1980 julistamalla koko maan sen kymmeniksi vuosiksi lamaannuttavaan poikkeustilaan. Edes tällä tavalla valtio ei saanut nujerrettua aleveja, vaan seuraava sukupolvi on valmis jatkamaan taistelua siitä mihin isät jäivät.
Jos Turkkiin nyt syntyy vastaavanlainen katutaistelujen tilanne tai sisällissota, mitä keinoja hallituksella tai armeijalla olisi saada tilanne hallintaansa? Edellinen kokeilu erittäin massiivisilla keinoilla vuonna 1980 ei onnistunut.
Eri tahot valmistautuvat Bashar al-Assadin jälkeiseen aikaan. Syyrian kurdit valmistelevat itsehallintoa tavoitteena samanlainen autonomia kuin Irakin kurdeilla. Myös Turkin kurdit valmistuvat muuttuvaan tilanteeseen. Turkin valtio puolestaan yrittää estää kurdeja organisoimasta toimintaa, kurdipoliitikkoja vangitaan 50–100 henkilön päivävauhdilla, tällä hetkellä heitä on kaltereiden takana lähes viisitoistatuhatta. Turkin lain mukaan heidät pitäisi viedä nopeasti oikeuteen. Käytännössä näin ei kuitenkaan tapahdu, koska poliittisia oikeudenkäyntejä hoitavat erikoistuomioistuimet ovat ruuhkautuneet eivätkä syyttäjät ehdi valmistella juttuja. Jos/kun valta vaihtuu Syyriassa, Syyrian kurdit ovat valmiit aloittamaan oman kansannousunsa. Sen leviämistä Turkin kurdien keskuuteen vaikeuttaa johtajien istuminen vankilassa. Vaikka ihmisillä olisi kuinka valtava tarve muutokseen, massat eivät vyöry kadulle itsestään, vaan jonkun on organisoitava mielenosoituksia.
Olen kirjoittanut mahdollisimman yksinkertaisesti vain kaikkein keskeisimmät asiat. Lähi-idän todellista shiia-mahtia eli Irania en ole edes maininnut. Enkä puhunut Bahrainin tilanteesta, jossa perusongelma on sama: valta on vähemmistöllä, Bahrainissa sunnit hallitsevat enemmistönä olevia shioja.
Toisaalta ei saa unohtaa, että Lähi-itä on monikulttuurinen alue, jossa monet uskonnot ja etniset ryhmät ovat eläneet satoja vuosia rauhanomaisessa rinnakkainelossa. Uskonnolliset konfliktit tulivat vasta poliittisten ongelmien jälkeen. Täsmällisemmin sanottuna: uskonnollisia erimielisyyksiä lietsotaan poliittisten tarkoitusten takia.
Tästä voisi vetää hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tyydyn yhteen asiaan: Turkki ei ole maa, jossa voisi järjestää olympiakisoja tai jalkapallon EM-kisoja.
