Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Häpeä Recep Tayyip Erdogan!
Joulun ja uudenvuoden aikana kansainvälinen media hiljentyy joulun viettoon ja ikävät tapahtumat jäävät vähälle huomiolle. Silloin tapahtuneiden teloitusten ajankohta ei ole sattuma. Romanian ex-diktaattori Nicolae Ceau?escu teloitettiin vuoden 1989 joulupäivänä, Irakin ex-diktaattori Saddam Hussein 30. joulukuuta 2006.
Viime joulun tienoon kauhu-uutinen oli kolmenkymmenenviiden kurdisiviilin joukkomurha Turkissa. He kuolivat Roboskin kylässä Sirnakin läänissä 28. joulukuuta Turkin ilmavoimien hyökkäyksessä. Turkin hallitus pahoitteli asiaa ja tarjosi korvauksia uhrien omaisille, mistä nämä kieltäytyivät. Kansainväliset tiedotusvälineet eivät juurikaan paneutuneet asiaan, kun toimittajat palailivat töihin joulun vietosta.
Oliko salakuljettajaryhmän pommittaminen todellakin vahinko, kuten Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan väittää? Turkki sai viime vuosikymmenellä käyttöönsä Yhdysvaltojen satelliittitietoja Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n sissien paikallistamiseksi. Laitteet eivät toimi kovinkaan hyvin, kun armeija ei erota sokerisäkkejä kantavia lapsia kalashnikoveja kantavista univormuihin pukeutuneista sisseistä. PKK:n komentajan Murat Karayilanin mukaan isku ei ollut vahinko vaan se oli suunniteltu huolellisesti. Karayilanin mukaan pommituksesta elossa selvinneet silminnäkijät kertoivat, että sotilaat olivat pysäyttäneet heidän ennen sitä, ja koonneet heidät paikkaan, jonne pommit pudotettiin. Karayilan vaatii tapahtumista puolueetonta tutkimusta.
Kurdeja on pakkoassimiloitu Turkissa turkkilaisiksi tasavallan perustamisesta vuodesta 1923 lukien. Valtion politiikkana on ollut ”antaa kurdeille opetus” kun he eivät ole suostuneet muuttumaan turkkilaisiksi vaan kapinoineet. Kun kurdien oikeuksia ajanut poliitikko palaa vankilasta murtuneena kidutuksen takia, kaikki saavat opetuksen: ei kannata sotkeutua politiikkaan.
1990-luvulla monet kurdikylät tukivat PKK:n sissejä (jotka olivat näiden kylien poikia ja tyttäriä), niinpä kyläläisille annettiin opetus: kylät poltettiin. Asukkaat pakotettiin muuttamaan suurkaupunkien slummeihin.
Niissä he yrittävät pysyä hengissä ja säilyä kurdeina. Kun muita töitä ei ole, bensan ja sokerin kuskaaminen rajan yli Irakista on monelle ainoa tapa saada edes vähän tuloja. Turkkilaiset nimittävät näitä bisneksiä salakuljetukseksi. Kurdit käyttävät kuitenkin omia, satoja vuosia vanhoja kauppareittejään. Niitä pitkin kuljettiin paljon ennen kuin Turkin tasavalta oli olemassakaan. Kurdistanin 1920-luvulla tapahtuneen jaon myötä Turkki on yrittänyt sulkea nämä ikivanhat kauppareitit. Menetelmät ovat koventuneet koko ajan, kuten muussakin Kurdistanin elämän ja kulttuurin tukahduttamisessa.
Sillä ei todellakaan rikastu, että kuskaa aasin kanssa bensaa ja sokeria vuorten yli. Päiväpalkka raskaasta ja vaarallisesta työstä on kaksikymmentä euroa. Vanhin joukkomurhan uhreista oli 40-vuotias. Useimmat heistä olivat opiskelijoita, joilla ei ollut muuta tapaa rahoittaa opintojaan.
Olin viime vuosikymmenellä Vanissa, Turkin miehittämässä Pohjois-Kurdistanissa. Siellä ”Irakin bensaa” oli runsaasti tarjolla. Käsittääkseni vain sotilaat ja poliisit asioivat huoltoasemilla, muut hakivat bensan kanistereilla vakitoimittajan kellarista.
Rajavartijat ampuivat silloin tällöin muutaman salakuljettajan ikään kuin vahingossa, mutta tavoitteena oli tietysti ”antaa kurdeille opetus” ja muistuttaa kuka siellä hallitsee. Näitä tapauksia oli useita sinä aikana, kun olin Vanissa.
Roboskin joukkomurhaa voi arvioida monesta näkökulmasta:
On kummallista, että sotilaslentäjillä on vaikeuksia erottaa siviilejä sisseistä, mutta kohteeseen osumisessa ei ole ongelmia. Se ei tunnu enää kummalliselta, kun muistaa, että tavoitteena on antaa kurdeille opetus, että he lopettaisivat kaupankäynnin autonomisen Kurdistanin kanssa.
Lähes puolet uhreista eli yhdeksäntoista henkilöä oli alle 18-vuotiaita, nuorimmat vain 12-vuotiaita.
Miten tämä EU:n jäseneksi pyrkivä maa kohtelee lapsiaan, kun he joutuvat roudaamaan sokerisäkkejä vuoristossa talvella? Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Turkki on hyväksynyt YK:n lastenoikeuksien julistuksen vain osittain (ei sitä kohtaa, jossa todetaan lapsilla olevan oikeus äidinkieliseen opetukseen).
Täällä Kurdistanin autonomisella alueella tiedotusvälineet ovat seuranneet Roboskin pommi-iskun jälkiselvittelyä huolellisesti. Kun uutisissa mainitaan nimi ”Sirnak” kaikki hiljenevät ja katseet kääntyvät televisioruutuun.
