Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Tehokkaampaa terveydenhuoltoa ja yksityisiä moottoriteitä: Thatcherismi iskee takaisin.
Viime talvena tarvitsin ensimmäistä kertaa tässä maassa lääkäriä. Menin terveysasemalle – yllättyäkseni kovin, kun sain ajan pikemmin ja parempaa hoitoa kuin Helsingissä ikinä. Vaikka Britannia on kaukana hyvinvointivaltiosta, on maan terveydenhuoltojärjestelmä National Health Service (NHS) suorastaan esimerkillinen instituutio. Sitä ollaan kuitenkin ajamassa alas osana hallituksen vastausta talouskriisiin.
NHS on briteille rakas, minkä vuoksi uudistukset ovat ajautuneet kiivaan väittelyn kohteeksi. Missä muodossa tahansa reformit toteutetaan, on niiden ytimessä kuitenkin antaa lääkäreille enemmän sananvaltaa budjettiasioissa. Tämän pitäisi tehostaa terveydenhuoltoa, mutta uudistusten kriitikot väittävät sen olevan pois lääkäreiden tärkeimmästä tehtävästä eli potilaiden hoitamisesta. Uudistusten kustannuksiksi arvioidaan 1,4 miljardia puntaa, mutta hallitus arvioi säästöjen yltävän viiteen miljardiin vuoteen 2015 mennessä. Suuri osa säästöistä tulee työpaikkojen vähentämisen kautta.
Terveydenhuoltouudistus on vain yksi esimerkki brittihallituksen yksityistämispolitiikasta. Korkeakoulutuksen rahoituksen leikkaukset antavat entistä enemmän tilaa yksityiselle rahoitukselle ja yliopistotutkinnosta tulee tuote. Hiljattain on nostettu esiin pyrkimys jakaa lisää poliisin tehtäviä ja vankiloiden hoitoa yksityisille vartiointifirmoille. Uusin, ja ehkä hulluin, ajatus on tieverkoston yksityistäminen. Vaikka kaikki nämä muutokset ovat osittaisia ja esitellään käytännön ratkaisuina, on taustalla kuitenkin suuri periaatteellinen kysymys valtion roolista. Asetelma muistuttaa kovasti Thatcherin aikoja, jotka jakavat brittejä edelleen.
Helmikuussa David Cameron sanoi Daily Telegraphin haastattelussa julkisen sektorin tarvitsevan ”täydellistä muutosta” säilyttääkseen tehokkuutensa. Tämä muutos tarkoittaa tietysti valtion alasajoa: Yksi pääministerin lempifraaseja on ”Big Society”, ajatus siitä että yhteiskunnan olisi otettava enemmän vastuuta jäsenistään.
Kuulostaahan se kauniilta ajatukselta, mutta kun viime kesän mellakoistakin syytetään huonoa kasvatusta, tuntuvat poliitikot välttelevän vastuuta vähän liiallisuuksiin asti. Yhteiskunnan suurentaminen on vain tekosyy valtion roolin pienentämiseen.
On tavallaan hyvä, että ihmiset ovat heränneet politiikkaan, ja vastakkainasettelu julkinen–yksityinen on eittämättä yksi yhteiskunnallisen keskustelun peruskysymyksiä. Toisinaan sitä kuitenkin toivoisi, että virheistä oltaisiin opittu ja meneillään oleva talouskriisi todistaisi uusliberalistisen yksityistämisagendan olevan jo melkoisen passé. Mutta sen lisäksi, että Thatcher tuntuu seisovan brittipoliitikkojen selän takana neuvomassa, ajavat kansainväliset rahoituslaitokset Euroopassa samaa agendaa, joka pysäytti Saharan eteläpuolisen Afrikan kehityksen vuosikymmeniksi. 1980-luku on palannut politiikkaan – mikä on vielä pahempaa kuin se, että leopardikuvioiset trikoohaalarit ovat taas muodissa.
