Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sonja Hyppänen
Kun keli on huono, Sea Shepherdin laivaston kansiväki on pakotettu sisätöihin.
Olemme matkanneet tasaisesti pohjoisempaan halki Tyynen valtameren. Nimi on osoittautunut harhaanjohtavaksi aaltojen iskiessä vasten laivan kylkeä, ja pärskeiden kastellessa minut läpimäräksi viidennen kerran yhden työpäivän aikana. Onneksi kesä kuivaa sen minkä kastelee.
Kelin ollessa hieman huono on kansiväki jälleen pakotettu sisätöihin. Olen tutustunut uuteen taiteenlajiin: verhoiluun. Nopean Delta-veneemme istuinten päällykset saivat kyytiä viime vuonna Etelämantereella. Veneemme olivat pysäyttämässä Japanin valaanpyyntilaivaston harppuunalaivaa. Aluksen miehistö sinkosi laivan keulalta köyteen kiinnitetyn ison tarttumakoukun kohti Delta-venettä. Kaksi veneessä olijaa loukkaantui koukun repiessä kiitävää venettä, ja istuinten selkänojat repeytyivät.
Nyt uudet päällykset ovat paikoillaan. Herkän polkimen omaavan teollisen ompelukoneen käyttö keinuvalla laivalla on oma haasteensa. Saumat näyttävät helposti siltä kuin jono humalaisia muurahaisia olisi juossut kankaan poikki.
Matka on taittunut myös asiaankuuluvien hätäharjoitusten parissa. Olemme simuloineet niin mies yli laidan-, laivanjättö- kuin tulipalotilanteitakin. Tulipalotilanteessa kansimiehistö toimii laivan palokuntana. Olemme kiertäneet laivaa täydessä palomiehen varustuksessa happimaskin ja pullojen kanssa. Pienikokoiselle palonaiselle pullojen kanssa keinuvan laivan portaiden kiipeäminen tropiikin lähettyvillä käy hyvin treenistä.
Kelin salliessa ohjelmassa on ollut treeniä kumiveneiden vesillelaskun ja ajamisen parissa. Vaikka kumivene roikkuukin kannen yläpuolella ohjaamani nosturin koukussa, tarvitaan veneen heilumisen hallintaan viisi pitkää köyttä ja niiden päähän kansiväkeä. Jokaisen on tiedettävä, kuinka mikin köysi vaikuttaa veneen liikkeeseen; milloin löysätä tai kiristää omaa köyttä, jotta vene ei heilu liikaa, kuitenkaan jarruttamatta veneen siirtämistä kannen poikki.
Veneen ollessa vedessä venekuskit ja venemiehistöt harjoittelevat laivan kyljestä lähtemistä, veneen ohjaamista, sekä kaikkein kimuranteinta manööveriä: veneen kylkeen palaamista. Turvallisuussyistä veneessä on oltava ainakin yksi miehistön jäsen, joka kykenee telakoimaan veneen takaisin laivan kylkeen, jos venekuski sattuu loukkaantumaan.
Ahkeran ruosteen nakutuksen ja maalauksen ansiosta laiva on tällä hetkellä todella hyvässä maalissa. Kansiväellä on aikaa opetella uusia kädentaitoja. Puutöiden tai hitsaamisen hallitsevalle löytyy aina tekemistä laivalta. Omat hitsisaumani näyttävät vielä tursuilevilta tuhatjalkaisilta. Hitaasti hyvä tulee. Innokkaat puuseppäoppilaat ovat täyttäneet laivaa esteettisillä hyllyillä ja lisäpunkilla.
Monimutkaisempien kansitehtävien lisäksi on hyvä palata perusasioihin, kuten laivalla käytettäviin solmuihin. Solmuissa laatu korvaa määrän. Vaikka olenkin kauniiden purjelaiva-aikakauden koristesolmujen suuri ystävä, on parempi osata muutama käytännöllinen solmu ja tietää kuinka varioida niitä, kuin suhrata puoli tuntia Indonesian laivaston erikoissolmun kanssa. Hätätilanteessa siansorkka ja paalusolmu täytyy onnistua vaikka vasemman jalan varpailla, päällään seisten, juuri heränneenä ja ilman aamukahvia.