Teksti Tuomas Aivelo

Välinpitämättömyys huokuu, kun luontodokumenttityöryhmä tulee viidakkoon.

Viidakon rauha järkkyi hetkeksi, kun kenttäasemalle kurvasi parikymmenhenkinen luontodokumenttityöryhmä. Yhdysvaltalais-englantilainen joukkio kuvaa IMAX-dokumenttia Madagaskarista ja sen luonnosta. Mukana oli lisäksi ranskalainen kuumailmapalloryhmä, joka auttaa ilmakuvien ottamisessa.

Supina alkoi heti tutkijoiden pöydässä.

Erästä tutkijaa haluttiin kuvata keräämässä ruskomakien ulosteita. Koska ruskomakiryhmää ei ollut helposti saatavilla, tilanne päätettiin lavastaa. Maapähkinävoita ammuttiin katapultilla ja tutkija juoksi perässä. Tutkijan kommentti siitä, ettei ruskomakin uloste ole kyllä yhtään tämänkaltaista sivuutettiin: ”Eihän me niitä ruskomakejakaan kuvata, tämä on vain tällainen välikevennys.”

Olen aina luullut, että luontodokumentin tekemisessä on kyse taiteilusta rahapulan kanssa: parempaa jälkeä tehtäisiin, jos rahaa olisi enemmän. Ehei. Minulle selvisi, ettei realiteeteilla ollut mitään tekemistä lopputuloksen kanssa. Kyse on näyttävimmästä kuvasta.

Kuvausryhmä halusi kuvata päivänvalossa yöaktiivisia hiirimakejani ja saada hienoja lähikuvia. Koska kohderyhmä, kymmenvuotiaat lapset, varmasti vaikuttuisivat kymmenmetrisestä 3D-hiirimakista elokuvateatterissa. ”Kyllähän niitä yölläkin saisi kuvattua, mutta se ei näyttäisi yhtä hyvältä.”

Välinpitämättömyys ulottui eläimistä ihmisiin: kuvausryhmä oli palkannut ison joukon paikallisia kantamaan tavaroitaan. Asiantuntijoiksi paikallisista ei ollut: Madagaskarista kertovan dokumentin käsikirjoitustiimissä ei ollut yhtään malagassia.

Paikallinen opas kävi pyydystämässä käärmeitä, liskoja ja kameleontteja kuvaamista varten. Nämä sitten laskettiin yksitellen samaan puuhun, samalle oksalle ja jätettiin sinne. Hyvää 3D-materiaalia saatiin lisää.

Ero pari kuukautta aiemmin käyneeseen BBC:n ryhmään oli kuin yö ja päivä. BBC:n tiimi koostui muutamasta ihmisestä, jotka viettivät kaiken aikansa, myös yönsä, pusikossa kuvaamassa ja odottamassa eläimiä. Heillä oli mukanaan paikallinen biologi ja paikallinen elokuva-alan opiskelija harjoittelijoina.

Ranomafanan kansallispuisto on aikanaan perustettu suojelemaan leveäkuonobokombalia, mutta vuosi sitten viimeisetkin yksilöt lähtivät pois puistosta. Nyt ne tietävästi majailevat jossain puiston rajamailla kaukana asemalta, ja puiston sisäänkäynnistä. IMAX-ryhmän ratkaisu kyseisten makien kuvaamiseen oli siirtää muilta alueilta takaisin puiston ydinalueelle makeja, ja kuvata niitä. Pitkällisten selvitysten jälkeen puistonjohtaja kielsi projektin – ja hyvä niin – maailman uhanalaisimpiin kuuluvaa kädellistä ei ole syytä uhrata viihteelle.

Hiirimaki yöllä.