Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Paula Kultanen Ribas
Mikään paikka ei ole iloinen, elleivät sen asukkaat ole iloisia.
Pääsiäislomalla pääsin käymään Barcelonassa. Ensi kertaa turistina. Pitkä, kylmä talvi oli saanut jo kaipaamaan toista kotiani. Välistä olin miettinyt, olinko tehnyt virheen palatessani Suomeen. Arktisiin oloihin sopeutuminen ei tapahdu käden käänteessä. Olin ehtinyt kaivata värejä, kaoottisia katuja, iloista puheensorinaa, aurinkoa, kesävaatteita, leikkisää ilmapiiriä.
Todellisuus yllätti. Barcelonan aura oli muuttunut. Satoi ja oli viileää, ylläni kannoin samaa varustusta kuin Helsingissäkin ja kesähepenet saivat kulkea vain matkalaukussa. Katukuva oli harmaa. Ilmapiirin leikkisyys oli kaikonnut, muuttunut apaattiseksi.
Vallanvaihdon jälkeen mielenosoitukset olivat vain lisääntyneet, samoin työttömyys, epävarmuus ja rikollisuus. Ymmärsin, etten voisi nauttia kaupungin pinnallisista viihdytyksistä niin kuin ennen.
Espanjan sisällissodasta selviydyttyään mieheni isovanhemmat eivät vähästä ole säikkyneet. Nyt yöunia vievät ikkunan alla rauhattomasti liikehtivät mielenosoittajat. Oikeistohallituksen suurleikkaukset, jotka kurjistavat köyhimmän kansanosan elämää, ovat täysin oikeutettu syy majoittua kadulle mieltä osoittamaan. Ikävä kyllä hallitukseen vetoavan kansan vanavedessä liikkuu myös kärsimättömiä anarkisteja, jotka haluaisivat ottaa vallan omiin käsiinsä. Roskasäiliöitä räjäytellään, näyteikkunoita rikotaan ja liikkeitä ryövätään.
Sukujuhlissa eräs lastentarhanopettaja kertoi olevansa tyytyväinen, ettei häntä vielä ollut irtisanottu. Palkkaa kuitenkin lasketaan asteittain aina työttömyysturvan pienuiseksi, kunnes kunnalla on taas varaa maksaa normaalia, tuhannen euron kuukausipalkkaa. Yliopistolla opiskeleva sukulaistyttö päivitteli, että lukuvuosimaksu on nostettu yhdessä yössä neljästä tuhannesta viiteen tuhanteen euroon. Tutkinnon hinnaksi tulee huikeat 20 000 €.
Ystävät eivät halunneetkaan tavata vanhassa tutussa kantabaarissa. Omistaja oli joutunut sulkemaan sen kannattamattomana. Meidät vietiin kiinalaisten pitämään kuppilaan, joka houkuttelee asiakkaita euron tuoppeja mainostavalla kyltillään. Lama on mitä ilmeisimmin lakkauttanut vielä syksyllä kukoistaneen cocktail-buumin.
Yhdeksän vuotta vakituisena sähköasentajana toiminut kaveri oli juuri saanut potkut ja mietti mihin maahan muuttaisi. Baarin pitäjä ajautui konkurssiin ja kokkikin joutui irtisanotuksi. Ystäväpariskunta oli joutunut muuttamaan erilleen, seitsemän tunnin matkan päähän toisistaan. Koko elämä on nyt järjestettävä sen mukaan, mistä kulloinkin onnistuu löytämään työtä. Suurin osa suomalaisystävistämme kyseli Helsingin tilanteesta ja harkitsi ensi kertaa vakavasti paluumuuttoa. Iloisia keskusteluja varjosti huoli toimeentulosta.
Espanjalaiset ystävät kuuntelivat tarinoitamme Suomesta silmät kiiluen.
”Olette onnekkaita! Älkää vain palatko tänne, täällä ei ole elinmahdollisuuksia”, he totesivat kuin yhdestä suusta.
Olimme matkustaneet Barcelonaan turistilomalle, rentoutumaan ja huvittelemaan, mutta päädyimmekin lohduttelemaan, kannustamaan ja huolestumaan. Ensi kertaa Suomi näyttäytyi silmissäni positiivisena, iloluontoisena mahdollisuuksien maana. Matka antoi varmuuden: en ollutkaan erehtynyt päätöksessäni.
Kotona ymmärsin vapautuneeni Barcelonan ikävöinnistä. Kaipaamaani paikka ei ole sellaisenaan enää olemassa. Kaupunkien aurat muuttavat muotoaan, ne muodostuvat ihmisten tunteista ja ajatuksista. Mikään paikka ei ole iloinen, elleivät sen asukkaat ole iloisia, tai synkkä, elleivät kansalaiset vajoa synkkyyteen. Aistin design-pääkaupungin arktisessa ilmassa väreilevän toivon, tulevaisuuden uskon ja luovuuden. Tunsin kuuluvani Helsinkiin.
