YleinenKirjoittanut satu taskinen

Uutisia Wienin museomaisemasta

Lukuaika: < 1 minuutti

Uutisia Wienin museomaisemasta

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Satu Taskinen

Wienin museot joutuvat kilpailemaan keskenään ankarasti.

Muutama vuosi sitten Albertina oli Wienin museoista ehkä jopa kaikkein puhutuin. Kuuluisaksi Albertinan teki vuonna 2008 etenkin suuri Vincent van Gogh -näyttely, joka oli valtava hitti. Iso vesivahinko heti seuraavana vuonna aiheutti museolle isoja huolia. Taideteoksia jouduttiin evakuoimaan urakalla. Niitä ei kuitenkaan vahingoittunut.

Tänä vuonna vaikuttaa siltä, että neljännen kaupunginosan Belvedere-linna olisi ottanut uudistuneella ilmeellään ja tarjonnallaan museomaailman kärkipaikan. Perinteisesti Belvedere on tunnettu ainakin turistien parissa Gustav Klimtin maalauksista. Surullisen kuuluisaksi museo tulikin jokin aika sitten restituutio- eli korvausoikeudenkäyntien yhteydessä. Monta vuotta kestäneen riidan jälkeen Klimt-maalauksia määrättiin palautettaviksi niiden oikeille omistajille, ja kun Itävallasta ei löytynyt ostajaa, ne myytiin Yhdysvaltoihin.

mainos

Belvedere on kuitenkin nykyään hyvin monipuolinen ja kiinnostava museoryhmä muutenkin kuin Klimt-maalausten ansiosta. Se panostaa ja laajentaa perinteen ohella entistä enemmän nykytaiteeseen.

Yksityinen Leopoldmuseum täytti juuri kymmenen vuotta. Se perustettiin niin ikään kymmenisen vuotta sitten valmistuneeseen kulttuurikompleksiin MuseumsQuartieriin. Myös Leopoldmuseum on välillä joutunut lehtiotsikoihin korvausriitojen takia.

Koskaan ei tiedä, alkaako jokin uusi kulttuurikeskus viehättää yleisöä niin paljon, että se hengittää ja elää kaupungin asukkaiden yhteisenä olohuoneena. MuseumsQuartier on tässä onnistunut. Sen kulttuuritarjonta kattaa koko kentän traditioista nykyaikaan, lapsista vanhuksiin. Yleisö on tarjonnan peili. MuseumsQuartierin sisäpihalla hengailee porukkaa lukemassa, syömässä, juomassa ja juttelemassa. Tunnelma on välitön ja mukava.

Kiinnostavaa on nähdä, mitä niin johdoltaan kuin muutenkin uusitulla ja tauon jälkeen avatulla nykytaiteen museolla Mumokilla on tarjottavaa. Sen motto näyttää nyt olevan ”Museum der Wünsche” eli toiveiden museo. Vielä en ole siellä käynyt, mutta listalla on.

Mainitsemisen arvoisia museoita on Wienissä lukemattomia muitakin. Mainitaan tässä vielä useimmiten niin ikään nykytaidetta esille paneva Bawag Foundation ja kansallisgalleria Kunsthistorisches Museum pysyvine ja vaihtuvine aarteineen. Juuri nyt siellä voi erityisnäyttelyssä ihastella vanhoja kreikkalaisia kolikoita! Se herätti spontaanisti ristiriitaisia tunteita.