Teksti Veli Itäläinen

Venäläiset ovat ainoa kansa, jolle suomalaisilla on merkitystä.

Suomalaisten ja venäläisten suhteen paradoksi on siinä, että kun suomalaiset anelevat hyväksyntää kaikilta muilta paitsi venäläisiltä, venäläiset ovat ainoa kansa jolle suomalaiset ovat, ja ovat aina olleet jotain sekä relevanttia että mielenkiintoista.

Suomen matkailunedistämiskeskukset, suurlähetystöt ynnämuutsellaiset käyttävät vuosittain ziljoona euroa saadakseen läntisten niin sanottujen sivistyskansojen edustajat kiinnostumaan Suomesta. Tästä huolimatta Suomea ei ole näissä maissa lisätty edes säätiedotusten karttoihin, ja kaikesta epätoivoisesta rinnan lyömisestä huolimatta emme me itsekään oikeasti usko, että Suomessa oikeasti olisi mitään mielenkiintoista. Mutta venäläiset hyökyvät Suomeen joka talvena kuin Tšingis-kaanin armeijat, uskollisemmin kuin suomalaiset lähtevät Kanarialle tai Pattayalle, vaikka kukaan ei heitä oikeastaan Suomeen edes kutsunut.

Venäläisten suhtautuminen historiaan on mielestäni huomattavasti terveempää kuin suomalaisilla. Vanhoilla kansan kollektiivisesti kokemilla vääryyksillä ei mässäillä, mutta esimerkiksi Solženitsynin vankileirien saaristo on nykyään osa koulujen pakollista opetussuunnitelmaa. Se on tietysti toinen asia, kuinka paljon menneisyyden kaivelu nykynuorisoa kiinnostaa, mutta ainakin tieto on kaikkien niiden saatavilla, jotka sitä haluavat.

Harvaa kansaa on historian kuluessa kurmotettu yhtä paljon kuin venäläisiä, mutta juuri kellään ei tunnu olevan mitään hampaankolossa. Menneet ovat menneitä. Erään kaverini isoisä tosin linnoittautui huoneeseensa, kun suomalaista vävypoikaa tuotiin näytille – hänen oma isänsä oli kadonnut talvisodassa. Mutta hän olikin burjaatti.

Olen varma, että vähintään 95 prosenttia suomea vieraana kielenä Suomen ulkopuolella opiskelevista on venäläisiä, kurssit ovat erityisesti aikuisten suosiossa. Takavuosina kampuksellani Moskovassa joku toiveajattelija liimasi jatkuvasti ilmoituksia, joilla hän mainosti suomen kielen yksityisoppitunteja. Kukaan ei tosin koskaan repinyt mukaansa hapsuihin printattuja numeroita, joten silloin tällöin joskus revin itse irti yhden – ihan vain näön vuoksi, kävi sääliksi sekä sinnikästä ilmoitusten liimailijaa että koko suomen kieltä.

En kuitenkaan jaksa suhtautua kovin kannustavasti venäläisiin suomen opiskelijoihin. Heitä kohdatessani heitän pari nopeaa lausetta puhekielellä (jota heille ei tietenkään opeteta), simputus ja lannistaminenhan kuuluvat perinteisesti sekä suomalaiseen että venäläiseen pedagogiikkaan. Tajuavatpahan ainakin homman haasteellisuuden, ja voisivat ylipäätänsä tulla järkiinsä ja opetella ensin kunnolla edes englannin, jota Venäjällä puhuu edes Suomen lukion oppimäärän tasoisesti harvempi kuin joka sadas.

Siinä missä suomalaisia vaivaa pakkomielteenomaisesti mitä muut heistä ajattelevat, venäläiset ovat täysin vakuuttuneita siitä, että kaikki rakastavat heitä. Pari vuotta sitten lueskelin erästä suomenvenäläisten foorumia, jossa joku tilitti miten hän oli muuttanut Suomeen, ollut mukana työelämässä pari vuotta, ja vasta sitten ymmärtänyt, että suomalaiset eivät itse asiassa pidä venäläisistä!

Hämmästyn jatkuvasti, miten hajonneen imperiumin perillisillä, joiden koulu- ja armeijajärjestelmä on yksi maailman alistavimmista, ja joiden byrokraatit maailman vittumaisimpien joukossa, voi olla niin teräksinen itsetunto. Joko Suomessa tehdään jotain todella pahasti pieleen tai sitten kyse on vain geeneistä.

Venäjällä matkailevan toimittajan pitää kertoa joko vääryyksistä ja viranomaismielivallasta, tai päätyä johonkin persläpeen, jonka ankeutta voi sitten kuvailla leppoiseksi downshiftaukseksi.

Valitus ja vakuuttuneisuus oman elämän kurjuudesta ovat molemmat niiden lukemattomien asioiden joukossa jotka yhdistävät venäläisiä ja suomalaisia. Tosin venäläinen kuitenkin pohjimmiltaan uskoo oman kulttuurinsa ylivertaisuuteen, ja siihen että syy kaikkiin ongelmiin ovat viranomaiset ja ulkoiset viholliset.

Venäläiset ovat täysin vakuuttuneita siitä, että he asuvat kehitysmaassa. Käynti missä tahansa Venäjän miljoonakaupungissa saa kuitenkin nopeasti vakuuttumaan siitä, että näin ei ole. Ainakaan niissä matkustava turisti ei saa mitään kehitysmaaviboja, siitä että kookospähkinöitä paskalätäkössä myyvä kurjalisto on kaikesta huolimatta iloista, hymyilee ja tanssii jonkun sellaisen ennestään tuntemattoman musiikin tahdissa, josta juuri sinä voit kirjoittaa ensimmäisenä Suomessa. Suurkaupunkien venäläiset ovat hyvinvoivia mutta tylyjä, yrittäessäsi metroon Moskovassa joku vihainen babuška tyrkkää sinua kyynärpäällä palleaan.

Erosta saa narratiivin, mutta samanlaisuudesta ei – mutta venäläisiä enemmän suomalaisten kaltaisia ovat varmaankin vain virolaiset. En usko, että kenellekään niistä lattareista, afrikkalaisista tai eteläaasialaisista, joiden kanssa opiskelin Moskovassa, koskaan valkeni miten eroan venäläisistä.

Slaavit pitivät pohjoisten metsien alkuperäisasukkaita noitina, ja tämä usko elää venäläisissä vieläkin – suomalaisiakin pidetään jonkinlaisen salaisen tiedon kantajina. Monen on vaikea uskoa, kun kerron että viimeiset šamaanien rummut poltettiin Suomessa jo kauan sitten. Moskovasta pitää matkustaa vain nelisensataa kilometriä ersämordvalaisten kyliin, joissa kristinuskosta huolimaatta järjestetään edelleen pakanallisia nuorten initiaatiorituaaleja. Vielä vähän kauempana Marinmaalla lähes kuudesosa väestöstä eli kolmasosa marilaisista on edelleen pakanoita. En tiedä, miksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko pystyi kolmessasadassa vuodessa siihen, mikä ei Venäjän ortodoksikirkon ja Neuvostovallan yhteisvoimin onnistunut edes kuudessasadassa vuodessa. Selvästi pitkästä totalitarismin perinteestä huolimatta kontrolli ja yhtenäistäminen ei Venäjällä ole aina niin kaikkialle ulottuvaa, kun se on toisinaan Suomessa.

Tietääkseni suomalaisista kertovat vitsejä vain norjalaiset ja venäläiset. Norjalaisten vitsit ovat kuitenkin lähinnä geneerisiä hölmöläisvitsejä, samanlaisia kuin suomalaisten ruotsalaisista kertomat vitsit – ne eivät perustu mihinkään oikeisiin kansallisiin erityispiirteisiin. Sen sijaan venäläisten suomalaisvitsit esittävät kohteensa sellaisina, minä venäläiset oikeasti näkevät suomalaiset – hitaina ja harkitsevaisina, vaikka toki joukossa on myös hölmöläisvitsejä. Nämäkin vitsit ovat lähes aina huonoja, mutta kuitenkin jälleen yksi todiste siitä, että venäläiset ovat ainoa kansa, jolle suomalaiset merkitsevät mitään.

Joitain näistä vitseistä kerrotaan myös virolaisista, eikä minulle ole vielä selvinnyt, olivatko virolaisvitsit itse asiassa levinneempiä kuin suomalaisvitsit neuvostoaikana. Nykyään kuitenkin naurun kohteena ovat useammin suomalaiset, ehkä rajojen avauduttua venäläiset ovat ymmärtäneet, etteivät virolaiset olekaan niitä kaikista hitaimpia. Kuten vitsi kuuluu:

”Jos eestiläinen ohitti sinut maantiellä Latviassa, olet todennäköisesti suomalainen”.

Venäläiset tuntevat myös suomalaisen sään:

Sotšin rannalla makaa suomalainen, valkoisena kuin smetana. Rannan muut vieraat kysyvät

”Mistä sinä tulet noin vitivalkeana?”

”Suuooomeeeestaaaaaa.”

”Ai mitä, eikö teillä ole siellä kesää ollenkaan?”

”No onhaan meilläää, mutttaaa sinääää pääivääänääää määäääää ollliiinnn duuunniiiissssaaaaa.”

Hitauden ja sään lisäksi vitsiä väännetään myös vähäpuheisuudesta:

”Isä ja kaksi poikaa lähtivät illalla kalaan. Onget heitettiin jokeen, ja istuttiin alas. Istuttiin ja odotettiin, kunnes kolmen tunnin päästä ensimmäinen pojista sanoi:

”Eeeeipääää taaaiiiiidaaaa syyyööödäääää.”

Kului vielä kolme tuntia, ja toinen poika vastasi:

”Eiiiippäääää juuuuu.”

Istuttiin aamuun asti, kunnes isä virkkasi:

”No eipääää kaaiiii, kunnn vaaaannnnn jauuuhaaaatteeeee paaskaaaaaa kookoooooo aaajjjjaaaaannn!”

”Suomalaisia on kahta lajia, introverttejä ja ekstraverttejä. Ne on helppo erottaa toisistaan – keskustellessa introvertit katselevat jalkojaan, mutta ekstravertit katselevat keskustelukumppaninsa jalkoja.”

Ja pitäkää mielessä, että suomenvenäläisen kansanviisauden mukaan olet asunut Suomessa liian kauan, jos:

– Kuullessasi kovaäänisen keskustelun joukkoliikennevälineessä, epäilet heidän olevan joko kännissä tai ruotsalaisia, tai molempia.

– Et enää kysy oppilailta, oliko heillä jotain kysyttävää.

– Sunnuntai ei enää ole viikon tylsin päivä ja

– Halaaminen kuuluu vain seksiin.