YleinenKirjoittanut Fanny Malinen

Prinsessahäät vuosimallia 1984

Lukuaika: 2 minuuttia

Prinsessahäät vuosimallia 1984

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Fanny Malinen

Maailma seurasi häitä ja poliisi aktivisteja.

Heti alkuun myönnän, että melkein hävettää kirjoittaa mistään kuninkaallisiin häihin liittyvästä. Ottaen huomioon, että asun häiden tapahtumakaupungissa, olen onnistunut välttämään yllättävän suuren osan lipuin koristellusta krääsästä ja lehdistön hehkutuksesta – kiitos epäilemättä kansainvälisen ja erittäin tasavaltalaisen kuplan, jossa elän. Silti tuntuu, että William ja Kate -uutisointia on jo mahtunut maailmaan enemmän kuin tarpeeksi.

Häiden varjolla tapahtui Lontoossa kuitenkin paljon sellaista, mistä on syytä kirjoittaa: viime viikko oli demokratian ja sananvapauden kannalta surullinen. Toki tapahtui myös asioita, joilla ei ollut välitöntä tekemistä häiden tai kuninkaallisten kanssa. Niitä olivat esimerkiksi uutinen siitä, että viime joulukuun opiskelijamellakassa päähän loukkaantunut poika joutuu syytteeseen (violent disorder), tai että facebookin ylläpito poisti kymmeniä aktivismiin liittyviä sivuja. Tämä tosin tapahtui kuin sattumalta samaisena perjantaina, kun nuoripari sanoi Westminster Abbeyssa tahdon, ja huhujen mukaan myös twitterissä oli ollut häiriöitä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Vaikka siltä ei päällepäin näyttäisi, liittyy kaikki kaikkeen, eikä sen huomaamiseen tarvitse foliohattua. Britannian poliisivoimat ovat yhä enemmän varuillaan ”anarkistien” takia, ja korkean profiilin ratsiat ja kiinniotot palvelevat epäilemättä jonkinlaista pelottelutarkoitusta. Häiden ajaksi Lontoon poliisi oli kieltänyt yli kuudeltakymmeneltä hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa kiinniotetulta henkilöltä pääsyn suoja-alueelle, joka kiersi Westminster Abbeyta. Säteeltään puolitoistakilometrinen alue oli eristetty yli kaksimetrisin aidoin, ja sitä olivat turvaamassa paitsi poliisi ja armeija jalkautuneina kaduille, myös tarkka-ampujat katoilla.

Virallisesti Britanniassa on viimeiset puolitoista vuotta ollut vakavaksi luokiteltu terroriuhka, mutta poliisi myönsi, ettei sillä ollut syytä epäillä sen koommin ääri-islamistien kuin pohjoisirlantilaisten ryhmittymien iskua hääpäivänä. Yksi päivän 55 pidätetystä oli mies, joka valokuvasi turvallisuudesta vastaavaa henkilökuntaa Charing Crossin asemalla. Kuka terrori-iskua suunnitteleva lähtisi tekemään mitään noin näkyvää päivänä, jona ympärillä on 5000 ylimääräistä poliisia, jotka on ohjeistettu ampumaan tappaakseen?

Se, että itse häiden tapahtumapaikka haluttiin turvata, on ymmärrettävää. Soraäänien tukahduttaminen demokratiassa ei ole. Häitä edellisinä päivinä poliisi teki ratsioita kymmeniin lontoolaisiin vallattuihin taloihin. Love Police -nimisen aktivistiryhmän perustaja Charlie Veich otettiin kiinni kotonaan Cambridgessä ja vietiin Lontooseen poliisiasemalle ilman, että hänen olinpaikkaansa kerrottiin asianajajalle, perheelle tai tyttöystävälle. Kolme henkilöä, jotka olivat suunnitelleet performanssia, pidätettiin niin ikään torstaina hallussaan prinssi Andrewia esittävä nukke ja puinen feikkigiljotiini. Näiden tapahtumien innoittamana joukko ihmisiä lauloi perjantaina Sohossa ”We all live in a fascist regime” Yellow Submarinen sävelellä. Ei varmasti yllätä, että siviiliasuiset poliisit yhtäkkiä nappasivat yhden laulajista. Tämä kiinniotto, kuten noin puolet päivän kiinniotoista, johtui epäillystä julkisrauhan rikkomisesta. Mutta rikkooko rauhaa enemmän se, että valtaapitäviä ja monarkiaa saa kritisoida, vai että alun perin terrorismin torjuntaan suunniteltuja poikkeuslakeja käytetään mielenosoitusten tukahduttamiseen?

Ironista siitä, että poliisi etsi tuntemiaan aktivistikasvoja, tekee myös se tosiasia, ettei mitään suurmielenosoituksia nähty. Päivä sujui rauhallisesti ja monarkian vastustajat olisivat tuskin edes ylittäneet uutiskynnystä, jos sananvapauden olisi annettu kukoistaa. Esimerkiksi pikku-uutiseen, joka kertoi Cambridgen opiskelijoiden polttaneen Britannian lipun yliopistollaan, törmäsin vasta tehdessäni taustatyötä tätä kirjoitusta varten. Se on twiitattu vaivaiset 16 kertaa.

En väitä olevani yllättynyt siitä, että poliisin toiminta on poliittista; mutta en tunne oloani mukavaksi maassa, jossa poliisi avoimesti myöntää pidättävänsä ennaltaehkäisevästi henkilöitä, jotka harjoittavat sananvapauttaan, ja media kirjoittaa suurin kirjaimin onnistuneista turvatoimista.