Teksti Heikki Tuorila

Suolakurkkua, tilliä, persiljaa, perunaa ja suolaheinää kadunvarsikaupasta.

Osaako mummosi vielä säilöä kurkkuja vai ostaako hänkin niitä kamalia etikkakurkkuja? Miksi lähikaupoista ja ostosmarketeista löytää vain parin suuren valmistajan pilalle jalostamia, mauttomia massatuotteita? Miksi ihmiset ostavat niitä?

”Idän raja” siirtyy koko ajan kauemmaksi ja samalla katoaa osa tervehenkisistä tavoista elää. Onneksi venäläiset mummot vielä vaalivat jo lännestä lähes kadonnutta perinteen ja mutkattomuuden muotoa: vihannesten, yrttien ja sienien säilömisen ja niiden kauppaamisen taitoa.

Pietarin Vladimirskajan metron luona käy kuhina keväisenä arkipäivänä. Pääsiäinen on jo nurkan takana ja siksi katukuvan täyttävät pajunkissakimppujaan kauppaavat mummot. Mikäpä ei paremmin symboloisi kasvukauden alkua kuin pajunkissat nupullaan.

Mummot eivät kuitenkaan kauppaa pelkästään pajunkissoja, vaan heiltä voi ostaa kaupungin parhaita valkosipulikurkkuja, siis hapatettuja, itse valmistettua hapankaalia, tuoreita yrttejä, perunoita, porkkanoita, sipulia ja jopa säilöttyä suolaheinää. Suomessa hapantuotteita saa etsiä. Joistakin kauppahalleista niitä toki löytää, mutta koska menekki on ilmeisen vähäistä, hinta on kova. Markettien suuren volyymin perustuotteita saa halvalla, mutta kenen kustannuksella?

Suuret marketit ja valmistajat ovat saapuneet jo ajat sitten Pietariinkin. Venäläisistä marketeista löytyy kaukaa tuotuja ja teollisen makuisia elintarvikkeita siinä missä suomalaisistakin, mutta kaikki venäläiset eivät ole haudanneet taitojaan suurien valmistajien edessä.

Venäjällä tapaa edelleen omavaraisuutta ja sen rinnalla pienimuotoista ”suoraan tuottajalta kuluttajalle” -kauppaa, jopa kaupungeissa. Arjen selviytymiskeinot työntyvät asunnoista kaduille. Kerrostaloasunnoissa saatetaan kasvattaa vihanneksia ja yrttejä niin ikkunalaudalla kuin parvekkeellakin. Kesäisin kesämökkien eli datšojen pikkuruiset kasvihuoneet ovat tupaten täynnä vihanneksia. Perinteisillä datšoilla ei näe ruohonleikkureita, sillä maa-ala on pääasiassa omistettu hyötykasveille.

Kadunvarsikauppaa tapaa myös pitkien junayhteyksien asemilla, joilta voi edelleen ostaa paikallisten asukkaiden itse leipomia piirakoita, keitettyjä perunoita, suolattua ja savustettua kalaa, siis valmiita aterioita. Ikävä kyllä tätä riemua nakertavat asemille ja kauppoihin ilmestyneet järjettömiin muovikääreisiin pakatut biznes lantš -valmisruoat, juuri ne teolliset einesvalmisteet, jotka sitovat ihmiset kulutuskulttuurin.

Mummojen pahvilaatikoiden päälle asettamat tuotteet, etenkin itse säilötyt herkut, käyvät kaupaksi. Ja mikseivät kävisi, ne ovat huippuhyviä, tuoreita ja maukkaita. Toivottavasti venäläisillä juna-asemilla näkee jatkossakin piirakan- ja kalanmyyjiä. Suomessa ei näe, jatkossakaan?