Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kirsi Koivuporras
Maailma lepää sijoillaan, parempi paikka se tuskin on.
Tiistaina keitin kahvit jo kuudelta, koska olin sopinut haastattelun yhdeksäksi toiselle puolelle kaupunkia. Teemme selvitystä ammattikoulutuksen tarpeesta Lusakassa ja vuorossa oli Garden House -hotellin johtajan tapaaminen.
Johtajalla oli huoneessa tv, josta tuli eteläafrikkalaista saippuaa. Kävimme erittäin hyvän keskustelun ja viivyin parikymmentä minuuttia kauemmin, kuin olin ajatellut.
Matkalla työpaikalle jutustelin ”Josephiksi” esittäytyneen bussikuskin kanssa, joka halusi olla ystäväni. Ystäväehdokkaita on ollut lukuisia. Pakkaavat vain kaikki olemaan nuoria miehiä, minkä takia en suhtaudu ”ystävyyteen” kovin vakavissani. Useimmiten heittäydyn kuitenkin juttusille.
Saavuin töihin yhdentoista pintaan. Silloin kuulin uutisen ensimmäisen kerran. Osama bin Laden on kuollut. Asia selvisi möykästä kollegan toimistossa. Siellä käytiin kiivasta keskustelua aiheesta. Epäilevät kysyivät, pitääkö tieto paikkansa. Oma ensireaktioni oli sama.
Osama on osaltaan jokseenkin myyttinen, toisaalta taas niin demonisoitu hahmo, että miehessä on vaikea nähdä lihaa ja verta. Epäilyni sai kuitenkin osan kollegan toimistoon kokoontuneista miehistä vakuuttamaan, että kyllä se on totta ja dna-testiä tehdään. Tosin ruumistahan oli jo päästy eroon.
Tämän jälkeen olikin vaikea välttää Osamaa. Kävin iltapäivällä maahanmuuttovirastossa ja sielläkin seurattiin suoraa tv-lähetystä. Kollegalla, jonka kanssa jaan toimiston, on kannettava, kämmenenkokoinen radio, josta tuli suorana BBC:n lähetystä.
Bussissa keskusteluohjelman kuulijakommentointi oli pyhitetty Osamalle.
Uutinenhan julkaistiin jo maanantaina, mutta Sambiassa se oli kansallinen vapaapäivä. Yleiseen keskusteluun asia näyttikin ryöpsähtäneen tiistaina.
Työpaikalla aiheesta käytiin myös ajoittain kiivasta keskustelua. Kovaäänisimmän kollegan päällimmäinen pointti oli ihmetys siitä, että Osama noin vain päästettiin päiviltä.
”Miksei häntä pidätetty? Tai edes yritetty pidättää. Miten amerikkalaiset voivat noin vain tappaa jonkun? Onko heillä muka lupa tunkeutua minunkin keittiööni ja tappaa minut ja sitten väittää, että olin tunnettu terroristi?”
Kollegan puheessa oli relevantti pointti, jossa Osamalla on lopulta vain sivurooli.
Tuntuu, että kosto on saatu. Voidaan jäädä odottamaan seuraavaa. Kostohan ei tapaa kulkea ilman kaimaansa.
Surullisinta tässä on lukea keskustelupalstoilla rönsyilevää kommentointia muslimeista ja islaminuskosta. Tässä on ero Sambian ja Suomen välillä, ehkä voisi sanoa jopa Afrikan ja Euroopan välillä. Täällä Osaman kuolemasta ei ole tehty muslimi- tai maahanmuuttokysymystä.
Torstaina aamu valkeni tavallisena. Osama oli jo pitkälti unohdettu. Maailma lepää sijoillaan, parempi paikka se tuskin on. Yhden miehen kuolema ei tässä asiassa ratkaise mitään, korkeintaan pahentaa itse ongelmaa, johon ei edelleenkään ole tartuttu.
Se onkin paljon vaikeampaa kuin al-Qaidan johtajien päiden metsästäminen.
