Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Nina Sarell
Nicaraguan arki on hyväntuulista. Miksi?
Costa Rica on maailman onnellisin maa. Näin sanoo Brittiläisen New Economics Foundation -järjestön Happy Planet –indeksi. Costa Rican naapurissa sijaitsee Nicaragua – pinta-alaltaan kolmannes Suomesta, väkiluvultaan jokseenkin Suomen kokoinen. Nicaragua tunnetaan upeista tulivuoristaan, kahviviljelyksistään ja omaperäisestä naivistisesta taiteestaan. Ehkä parhaiten Nicaragua kuitenkin tunnetaan siitä, että se on Keski-Amerikan köyhin maa.
Mutta Nicaraguan tunnettuus lisääntyy myös hiljakseen kasvavan turismibisneksen vuoksi. Keski-Amerikka on omatomimatkustajien paratiisi, jossa voi suhauttaa kahdeksankin maan läpi mukavia bussireittejä ja kohtuuajassa. Nicaragua on löytänyt omat ihailijansa, jotka nauttivat mieluummin papu-riisiaamiaisensa Nicaraguassa jonkin törkyisen bussiaseman ränsistyneessä kahvilassa kuin korianterin ja vientilaatuisen kahvin kera Costa Rican lomaparatiiseissa. Miksi reppuretkeläisten pataljoonat marssivat Granadan, Leonin ja Estelin kaduilla vuosi vuodelta runsaslukuisimpina? Miksi rauhakseen käyskentelevä amerikkalainen eläkeläispariskunta on tullut tänne viidettä kertaa? Miksi me, joilla on kaikkea, ylipäätään kaipaamme sinne, jossa ei ole mitään?
Ilmeisin selitysmalli perustuu siihen, että Nicaraguassa mikään ei ole meille kallista. Suurin menoerä on lentolippu. Nicaraguassa eurooppalainen raha muuttuu ihmevaluutaksi, jolla saa vaikka mitä: hanttihommia tekevä kausityöläinenkin voi syödä hummeria, matkustaa paratiisisaarelle, palkata siivoojan, juoda mojitoja, tai ajelehtia kuukausikaupalla joutilaana tekemättä mitään. Viime vuonna olin Nicaraguassa vapaaehtoistöissä puoli vuotta. Elin tavallista elämää: harvoilla lomillani pääsin kyllä snorklaamaan turkooseihin vesiin ja mutustamaan chevichejä rantabaarissa, mutta pääosin elin normaalia elämää: matkustin täpötäysissä ruuhkabusseissa töihin ja takaisin, istuin hikeä valuen saunanlämpöisessä toimistossa kahdeksan tuntia päivässä ja heräsin aamuisin puoli kuudelta halkoliiteriä muistuttavassa kotitalossani kukonlaulun ja reggaetonin kotoisaan potpuriin. Ja voin mainiosti. En vieläkään osaa selittää miksi, niin vain oli. Edullisesti saavutettavissa oleva ökyturistin status alkoi tuntua laihalta selitykseltä sille, miksi Nicaraguaan on päästävä takaisin.
Nicaraguasta ei puutu ongelmia, mutta ihmisten kyky sietää epämukavuutta on ilmiömäinen. Joukkoliikenne on usein hyvin käyttökelpoinen mittakeppi, jolla vertailen, mikä mielentila missäkin maassa vallitsee. Nicaraguassa matkustetaan huomattavasti ahtaammin kuin M-junassa Helsingissä, mutta vain M-junassa huokaillaan teatraalisesti ja kiristellään hampaita kanssaihmisille. Kun auto simahtaa keskelle tietä, sieltä purkautuu ulos nauravia ja vitsailevia ihmisiä. Tien tukkona seisovalle peltilehmälle ei tööttäillä.
Miika Nousiaisen kirja Vadelmavenepakolainen on suurenmoinen tarina suomalaismiehestä, joka on kateellinen ruotsalaisille, heidän sosiaalidemokratialleen, akvaviitilleen ja luontevalle käytökselleen. Minulle tulee joskus Nicaraguassa sellainen olo kuin kirjan päähenkilölle. Olen kuin kateellinen naapuri, joka katselee aidanraosta, kun viereisellä pihalla vietetään hauskoja grillijuhlia ystävien seurassa, äänekkään naurunhohotuksen keralla. Nicaraguan arki on leikinlaskun ja liennyttävän, hyväntuulisen sosiaalisuuden sävyttämää. Miksei meillä osata?
No, tämä nyt on tämmöistä tyypillistä länsimaisen turistin horinaa jossakin paratiisisaarella. Voi, miten vaatimattomia ja onnellisen näköisiä ihmisiä, voisinpa jäädä tänne ja tulla yhdeksi heistä. Ja kuitenkaan et olisi valmis vaihtamaan paikkaa, kun pitäisi mennä paikalliseen sairaalaan synnyttämään, kuolla ennen aikojaan jostakin typerästä syystä tai tyytyä vaikkapa kymmenesosaan tämänhetkisistä tuloistasi. Mutta yhtä kaikki, sen mainitsemani tilaston mukaan Nicaragua on onnellisempi maa kuin Suomi, Ruotsi, Norja tai Tanska. Ja tämän tilastotiedon tuottivat paikalliset – eivät ne hellehatuissaan Toña-olutta hörstävät möhömahaiset jenkkituristit, joiden känniset lausunnot ovat toki nekin pääosin hyvin myönteisiä.
Minun on etsittävä uusia vastauksia. Olen nyt muuttanut majani tänne, onnellisten maahan, maailman onnellisimpien naapuriin. Olen tarkkailuasemissa, kuulostelen ilmassa tuntuvaa hyväntuulenviriä. Haluan selvittää, miksi nicaragualaisilla ei tunnu olevan läheskään yhtä paljon ahdistuksen aiheita kuin meillä. Eivät ne hitto vie spreijaa koiranpaskojakaan.
