Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Hedelmien tuoksua vuorilla.
Turkin valtion sota kurdien vapautusliikettä vastaan jatkuu Vanin suuren maanjäristyksen raivaustöiden varjossa. Kuusi viime kesäkuun vaaleissa Turkin parlamenttiin valittua kurdikansanedustajaa on vankilassa, ja muidenkin poliitikkojen vangitseminen jatkuu. Marraskuun ensimmäisenä päivänä pidätetty kustantaja Ragip Zarakolu on edelleen kaltereiden takana.
Kurdistanin Työväenpuolue PKK on julistanut useita yksipuolisia aselepoja haluten aloittaa neuvottelut Turkin hallituksen kanssa. Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoganin ja hänen edeltäjiensä kanta on ollut sama vuodesta toiseen: he eivät suostu tulemaan neuvottelupöytään. Aselevot ovat päättyneet yksi toisensa jälkeen.
Turkin huippunykyaikaisesti varustettu armeija on toiseksi suurin Nato-maiden armeijoista. Se ei ole kuitenkaan pystynyt lyömään Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n sissejä, vaikka pääministeri Erdogan vakuuttaa tätä jatkuvasti. 1990-luvulla PKK kärsi taisteluissa huomattavasti enemmän miestappioita kuin Turkin armeija – suhdeluku kaatuneiden määrässä oli suunnilleen 5:1, sissejä kuoli siis noin viisi kertaa enemmän kuin sotilaita. Vuonna 1999 PKK aloitti useita vuosia kestäneen yksipuolisen aselevon tukeakseen poliittisen ratkaisun löytämistä Turkissa. Sissit eivät käyttäneet aselevon vuosia lepäilyyn vuorilla, vaan kehittivät uusia taistelumenetelmiä. Kun pitkään kestänyt aselepo murtui vähitellen pari vuotta sitten, kurdisissien iskut ovat olleet tehokkaampia kuin 1990-luvulla. He ottivat esimerkiksi suuren ryhmän turkkilaisia sotilaita sotavangeiksi ja kuljettivat heidät Irakiin. Turkkilaisia sotilaita on kuollut suhteessa kaatuneisiin sisseihin huomattavasti enemmän kuin ennen aselepoa.
PKK:n taistelumenestys ärsyttää turkkilaisia, onhan armeija maan ylpeyden aihe. Lokakuun 19. päivänä PKK teki useita samanaikaisia iskuja armeijan kohteisiin Cukurcassa ja Yuksekovassa, lähellä Irakin rajaa. Iskuissa kuoli kaksikymmentäneljä sotilasta, ja kahdeksantoista haavoittui (ja ehkä jotkut heistäkin ovat kuolleet – Turkin armeija ei yleensä ilmoita mikäli haavoittuneet kuolevat, koska suuri kaatuneiden määrä on sotilaallinen tappio). Tämä nostatti kansallisen suuttumuksen Turkissa. Armeija lähetti heti maajoukkoja Irakiin etsimään sissejä, sen lisäksi, että se on pommittanut Pohjois-Irakissa sijaitsevaa Qandilia jo pari kuukautta.
Turkin armeija aloitti saman tien Kazanin laaksossa, Cukurcassa, suuroperaation, jossa kuoli kolmekymmentäneljä sissiä. On erittäin harvinaista, että näin monta sissiä kuolee samaan aikaan. Armeija ja sissit toimivat erilailla. Armeijalla on rakennuksia, joihin pääsyä vaikeuttavat piikkilangat ja hiekkasäkkimuurit, mutta joiden sijainti on kaikkien tiedossa. Sissit liikkuvat muutaman hengen ryhmissä yön pimeydessä, eikä heidän löytämisensä onnistu juuri muuten kuin helikopterin lämpökameralla.
Cukurcassa kuolleiden sissien ruumiit kuljetettiin Malatyan kaupunkiin, jonne heidän omaisensa tulivat noutamaan niitä. Turkissa oli aiemmin voimassa laki, jonka mukaan viranomaiset eivät saa haudata kuolleita Turkin kansalaisia ilman omaisten suostumusta, vaan ruumiit on luovutettava omaisille. Tämä laki kumottiin muutama vuosi sitten. Nykyään viranomaiset luovuttavat kaatuneiden sissien ruumiit toisinaan omaisille, ja toisinaan eivät luovuta. Joskus ruumiit on poltettu niin, ettei vainajaa tunnista. Malatyassa omaisille luovutettiin vain viisi ruumiista. Pahoin mustuneista vainajista on laitettu internetiin videoita, jotka ovat niin järkyttäviä, että päätin olla katsomatta niitä, vaikka vuosien varrella olenkin nähnyt kaikenlaista materiaalia. (Videomateriaalia löytyy täältä http://hevallo.blogspot.com/2011/11/stop-us-cobra-sales-to-turkey.html
Kurdinettisivuilla pohditaan nyt, millä menetelmillä ihminen saadaan mustaksi hiiltyneeksi kasaksi. Firat -uutistoimiston (ANF) haastattelema saksalainen sotilasasiantuntija Erich Schmidt-Eenboom pitää mahdollisena, että sissejä vastaan käytettiin kemiallisia aseita. Schmidt-Eenboille arvioi Cukurcassa kuolleen naississi Ebru Muhicancin kuvasta, että palaneessa ruumiissa olevat valkoiset läikät viittaavat kemiallisiin aseisiin, esimerkiksi napalmista tulee toisenlaiset palovammat. Operaatiosta hengissä selvinneet sissit ovat kertoneet tunteneensa hedelmien tuoksua. Myös tämä on Schmidt-Eenboillen mukaan tyypillistä kemiallisille aseille.
”Omenan tuoksu” on sanonta, joka toistuu jatkuvasti raporteissa Saddam Husseinin iskuista Irakin kurdeja vastaan 1980-luvun lopulla. Silloin kansainvälinen yhteisö käänsi selkänsä tahoille, jotka yrittivät saada Saddamin lopettamaan kemiallisten aseiden käytön. Nyt on selviä viitteitä siitä, että Turkin armeija on ottanut käyttöön samat aseet, vaikka ne on kielletty kansainvälisillä sopimuksilla, jotka Turkkikin on allekirjoittanut.
Turkin kurdien nykytilanteessa on monia yhtäläisyyksiä Irakin kurdien tilanteeseen 1980-luvun lopulla. Kummassakin maassa on/oli autoritaarinen hallitus, joka kieltäytyy neuvottelemasta kurdien vastarintaliikkeen kanssa. Irakin kurdien aseellinen taistelu oli jatkunut laajamittaisena 1940-luvulta lähtien, Turkissa on taisteltu vuodesta 1984 lukien (ja kummassakin maassa on ollut runsaasti alueellisia kurdikapinoita jo ennen tätä). Maan keskushallitus vannoo sotilaallisen ratkaisun nimeen, mutta se lykkääntyy vuosikymmenestä toiseen. Saddam Hussein otti kemialliset aseet käyttöön viimeisenä keinona nujertaa kurdien vapautusliike. Irakin armeija teki kurdeja vastaan kuusikymmentä kemiallista iskua. Saddam onnistui tuhoamaan valtionsa pohjois-osan maaseudun, mutta jatko ei mennyt suunnitelmien mukaan: Saddam päätyi hirttolavalle, ja hänen seuraajansa on toinen hänen tärkeimmistä vastustajistaan, Patriotic Union of Kurdistanin johtaja Jalal Talabani.
Mielestäni kemiallisten aseiden käyttö (niin Irakissa kuin Turkissa) heijastaa armeijan epätoivoa: kaikki mahdolliset keinot on käytetty, mutta vihollista ei ole nujerrettu, ja yleinen mielipide vaatii armeijalta tuloksia. Kun vapautusliikkeen toiminta on menestyksekästä, myös keinot sitä vastaan kovenevat.
Toivottavasti kansainvälinen yhteisö ei käännä selkäänsä nyt kuten 80-luvulla. Tilanne on siten erilainen, että Turkissa toimii monia kansalaisjärjestöjä, mikä oli mahdotonta Saddamin kauhuyhteiskunnassa. Ihmisoikeusjärjestö IHD:n (Insan Haklari Dernegi) Hakkarin osaston johtaja Ismail Akbulut kävi marraskuun alussa Kazanin laaksossa alueella, jossa sissit olivat kuolleet. Maassa lojui edelleen palaneita ruumiin osia. Akbulut kertoi, että kyläläisiä oli kehotettu välttämään alueen veden käyttöä jonkin aikaa. Alueelta kerättiin maaperänäytteitä lähetettäväksi ulkomaisiin laboratorioihin analysoitavaksi.
Turkin tilanne näyttää kehittyvän askel askeleelta kuten Irakin tilanne, jossa kehitys johti kansanmurhaan pian kemiallisten iskujen jälkeen vuonna 1988. Toivottavasti kansainvälinen yhteisö näkee nyt vaaran merkit, eikä historia toista itseään tämän pidemmälle.
PKK:n johtaja Abdullah Öcalan on ollut Imralin vankilasaarella vuodesta 1999 lukien. Turkin lain mukaan vangeilla on oikeus tavata kerran viikossa omaisia ja asianajaja. Öcalanin kohdalla tätä lakia ei noudateta: hänen sisarensa ja veljensä eivät ole päässeet Imraliin yli sataan päivään. Ei tiedetä edes onko Abdullah Öcalan enää elossa. Turkin viranomaiset ovat estäneet sukulaisten vierailut Imralissa usein aikaisemminkin, mutta näin pitkät vierailutauot ovat harvinaisia.
