Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kirsi Koivuporras
Mielessä suuret ongelmat kietoutuvat arjen positiivisiin tarinoihin.
Istun toimistossa ja katselen, kun opiskelijat tekevät atk-koettaan. Tällä kertaa kaikilla tuntuu menevän hyvin, jotain olen siis saanut taottua toimisto-ohjelmien perusteista perille asti. Menossa on lukukauden toiseksi viimeinen viikko. Reilun kahden viikon päästä olen jo Suomessa.
Tällä hetkellä ajatus tuntuu epätodelliselta ja kaukaiselta, sillä arki on Sambiassa, tässä elämän syömässä toimistossa, jonne raahasin koulun kaksi toimivaa tietokonetta atk-luokan sähköongelmien takia. Toimisto on nyt myös atk-luokka sen lisäksi, että se toimittaa henkilökohtaisen tukikohtani virkaa kampuksella.
Kymmenen kuukauden ajan elämä on ollut mielenkiintoinen sekoitus köyhyyttä ja hyvinvointia, kulttuurista sopeutumista, oppimista, turhautumista, ponnistelua ja asioiden tasaantumista. Sambialainen elämä on hyvin kiinni hetkessä, ihmisten suhtautuminen kaikkeen on keskimäärin hyvin huoletonta.
Huolettomuutta ja kiireettömyyden tuntua ihaillaan usein, kenties siksi, että se on meille niin vaikeaa. Toisaalta huolettomuuden taakse kätkeytyy passiivisuutta, tyytymistä. Ihmiset ovat päällisin puolin iloisia, mutta ovatko he sen onnellisempia?
Historian suurin taakka on siinä, että ihmiset on opetettu pyytämään ja vaikenemaan. Onni ei asu ongelmissa, riittämättömässä toimeentulossa, näköalattomuudessa, sairauksissa tai alkoholismissa.
Toisaalta Sambiasta löytyy valtava määrä yritteliäisyyttä, koska palkkatyötä on vain pienelle vähemmistölle. Palkkojen matala taso vaikuttaa osaltaan siihen, että moni tekee palkkatyön ohella pientä bisnestä. Sambiassa myös perhe ja yhteisöt pitävät huolta omistaan, turvaverkko on ihmisissä.
Mihin suhtaudun aiempaa kriittisemmin ja negatiivisemmin ovat afrikkalaiset johtajat. Sambiassa vietetty aika ei ole yhtään ruokkinut uskoani tämän maanosan poliitikkoihin.
Toivo asuu kuitenkin ihmisissä.
Arjesta voi kertoa myös paljon pieniä, positiivisia tarinoita. Bussissa rahattomalle vipataan pari tuhatta kotiin pääsemiseksi. Lasten innostunut keskittyminen, kun he pääsivät taidepajassa piirtämään, maalaamaan, tekemään koruja ja savitöitä.
Opiskelijoiden into, kun he oppivat käyttämään internetiä. Ihmisten yleinen ystävällisyys ja mielenkiinto kanssaihmisiä kohtaan. Jakaminen.
Tulen aina muistamaan papaijan, jonka yksi Kanyama Youth Programmen alueen taiteilijoista toi minulle. Sain sen lahjaksi, ihan ilmaiseksi.
