Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Veli Itäläinen
Moskovan antifasisteja murhannut viettää vankilassa vähintään seuraavan neljännesvuosisadan.
Toimittaja Anastasia Baburov ja asianajaja Stanislav Markelov ammuttiin 19. tammikuuta 2009 Moskovan keskustassa. 6. toukokuuta murhassa avustanut Jevgenia Hasis tuomittiin vankilaan kahdeksaksitoista vuodeksi, ja liipasinta painanut Nikita Tihonov sai elinkautisen.
Syytettyjen syyllisyydestä vakuutuin jo kiinnioton aikoihin, sen sijaan oikeudenkäynnin tuloksesta minulla ei ollut mitään varmuutta aina toissa perjantaihin asti, jolloin valamiehistö ilmoitti äänestyksen tuloksen. Syitä oikeuden ennalta-arvaamattomuuteen käsittelin jo helmikuussa, eikä tilanne vaikuttanut selkeältä missään vaiheessa oikeudenkäyntiä.
Venäjällä valamiehistön langettava päätös edellyttää ehdotonta enemmistöä äänistä. Valamiehistö totesi Jevgenia Hasisin ja Nikita Tihonovin syylliseksi Stanislav Markelovin murhaan äänin 8–4. Molempien syytelista on pitkä, mutta suurimmassa osassa syytekohdista valamiesäänet jakaantuivat samalla tavalla. Kaikki syytteet menivät läpi, tosin Hasis tuomittiin syylliseksi laittomaan asekauppaan osallistumiseen pienimmällä mahdollisella äänten enemmistöllä – seitsemän ääntä viittä vastaan.
Oikeudessa näytettiin videolta Tihonovin tunnustusta yhdestä pidätyksen alkuvaiheen kuulustelusta, jossa hän kertoi ”olleensa pakotettu” tappamaan Anastasian, koska tämä kääntyi häntä kohti ja näki hänen kasvonsa. Mutta joulukuussa 2009, vajaa pari kuukautta kiinnioton jälkeen, Tihonov teki täyskäännöksen ja ilmoitti että tunnustaminen oli saatu aikaan painostamalla. Nauhoitetut, yksityiskohtaiset tunnustukset lienevät olleet kuitenkin keskeisimpiä syitä langettavaan tuomioon. Ennen mielenmuutostaan Tihonov kertoi murhasta yksityiskohtia, jotka eivät niitä kerrottaessa olleet edes tutkijoiden tiedossa – esimerkiksi että hän ampui Baburovan ja Markelovin vuosimallia 1910 olevalla pistoolillaan, ennen kuin ballistiikan asiantuntijat olivat todenneet luotien olevan peräisin juuri Tihonovin antiikkisesta aseesta. Ase oli ilmeisesti samanlainen kuin se, jolla Eugen Schaumann ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin – Browning-pistooli, jota ei ole valmistettu vuoden 1911 jälkeen.
Kiistämällä syytteet Tihonov pelasi vaarallista peliä, jonka hän hävisi. Myöntämällä murhasyytteet tuomio olisi todennäköisesti ollut lievempi. Tuomio ilman enimmäiskestoa on Venäjällä verrattain uusi konsepti, vuonna 1992 kuolemantuomioita alettiin muuttamaan elinkautisiksi ja osaksi rikoslakia se tuli vasta vuonna 1996. Epäsuosittu uudistus, joka vietiin läpi aikana, jolloin Venäjän vallanpitäjät olivat nykyistä herkempiä ottamaan huomioon Länsi-Euroopan hallitusten näkemyksiä. Kukaan elinkautistuomion Venäjällä saanut ei ole vielä koskaan päässyt ehdonalaiseen – ensimmäiset voivat päästä vuonna 2017. Ja voi olla, ettei kukaan tule koskaan pääsemään – niin moni maailmankuulu sarjamurhaaja istuu Venäjällä elinkautista, että poliittinen johto ei välttämättä halua vihjata että elinkautisesta voisi vapautua ylipäätänsä.
Miksi Tihonov sitten tunnusti alun alkaenkaan? Natsit selittävät tämän tutkijoiden ankaralla painostuksella, mutta Tihonov itse kielsi että häntä olisi fyysisesti kidutettu – sen sijaan hän kertoi tutkijoiden uhkailleen, mitä he voisivat tehdä hänen avovaimolleen Hasisille. Mutta tämän lisäksi merkitsivät varmaankin psykologiset tekijät – kiinniotettaessa Tihonov oli elännyt jo kolme stressaavaa vuotta maan alla. Salakuuntelijoiden äänittämillä nauhoilla hän keskustelee Hasiksen kanssa, miten he tulevat kuolemaan ase kädessä, jos joutuvat virkavallan käteen. Kiinni otettaessa kumpikaan ei kuitenkaan tehnyt aseellista vastarintaa, ja ehkäpä putkassa Tihonov tunsi itsensä niin helpottuneeksi, että millään ei ollut enää mitään väliä.
Videoitu tunnustuskaan ei välttämättä olisi ollut tarpeeksi ilman Tihonovin tunnistaneiden silminnäkijöiden lausuntoja. En ole mitenkään varma, että yksikään näistä silminnäkijöistä oli murhan tapahtuessa lähimaillakaan – ainakin osa oli joko entisiä tai vapaalla olevia poliiseja, ja oikeudenkäyntiä paikan päällä seuranneiden mukaan he sekoilivat lausunnoissaan. Valamiehistöön kuului alunperin 21 jäsentä joista yhdeksän varamiehiä, mutta lopulta tämä määrä kutistui neljääntoista. Suurin osa prosessista poistuneista valamiehistä ei selitellyt kieltäytymistään, moni varmaan pelkäsi natsien kostoa. Mutta yksi, Anna Dorbatšev, ilmoitti julkisuudessa luopuneensa prosessista protestina sitä vastaan, että kaksi valamiehistä yritti painostaa muita antamaan langettavan tuomion. En yllättyisi, vaikka venäläisten valamiesten ailahtelevuuteen tottunut virkavalta olisi soluttanut joukkoon omia agenttejaan.
Siinä, missä Suomessa jo pelkkä tekninen todistusaineisto olisi riittänyt langettavaan tuomioon, Venäjällä todistustaakka on siinä määrin raskaampi ja valamiehet luottavat virkavaltaan niin vähän, että esitutkinta ja syyttäjä käyttävät rutiininomaisesti kaikkia mahdollisia likaisia keinoja.
Hasis taas piti esitutkintavankeudessa paremmin pintansa kuin hänen avomiehensä, huolimatta ailahtelevasta ja aggressiivisesta luonteestaan, jonka purkauksia ollaan saatu nähdä myös oikeudenkäynnin aikana. Hän ei missään vaiheessa tunnustanut mitään. Poliisin herrasmiesmäinen taktiikka kuitenkin tuotti osittain tulosta – tämän nauhoitteen, jolla Hasis kertoo poliisille natsiliikkeen johtajista. Nauhalla Hasis kertoi erityisen paljon kansainvälisen Blood & Honourin Moskovan järjestön johtajasta, Sergei ”Oper” Golubevista, joka kosti tämän juttutuokion todistamalla oikeudessa Tihonovia vastaan.
Golubev ei ole keskiverto wannabe-führer, vaan hän johti ryhmää joka piti kauhun vallassa koko Moskovan äärioikeistoa. Moskovan Blood & Honour kiristi omia kulujaan varten rahaa kaikilta muilta radikaaleilta natsiryhmiltä, ja rankasi armotta kaikkia jotka kritisoivat heitä. Kiovalainen natsibloggaaja, nimimerkillä ”White Patriot” -blogia pitänyt Vlad Noskov oli vielä kolme vuotta sitten sittemmin suljetun Yandexin blogirankkauksen mukaan kahdenkymmenen suosituimman blogin joukossa. Muutaman vähemmän imartelevan maininnan jälkeen Moskovan Blood & Honour pakotti Noskovin pyytämään julkisesti anteeksi, ja tämän päälle vielä murskasi hänen molemmat kätensä – mistä tietysti laitettiin video nettiin. Sittemmin Noskov ei ole paljoa bloggaillut.
Vaikka jokaisella natsisivustolla onkin sininen nauha, ei sananvapaus kuitenkaan taida olla natseille ”se” juttu. Moskovan Blood & Honourin toiminta on kuitenkin jälleen yksi esimerkki siitä, miten natsit itse pilaavat omat projektinsa – vaikeaa kuvitella, miten sen toiminta olisi voinut olla vielä hajoittavampaa. Voi tietysti olla, että Golubev oli poliisin agentti alusta alkaen, kuten hänen lempinimensäkin vihjaa.
Mitä taas Russki Obraziin tulee, oikeudenkäyntiä loppua kohden Tihonov väitti, että järjestön johtaja Ilja Gorjatšev (ja Tihonovin itsensä mukaan hänen entinen paras ystävänsä) olisi antanut murha-aseen hänelle ”huollettavaksi” vasta murhan jälkeen. Tämän tiedon panttaaminen loppuun asti ei ollut kovin uskottavaa, valamiehet arvatenkin uskoivat Tihonovin vain yrittävän kostaa Gorjatševin esitutkinnan aikana antamat lausunnot. Gorjatševia ei enää oikeudenkäynnissä nähty, ilmeisesti hän ei luottanut venäläiseen todistajasuojeluohjelmaan ja lähti ulkomaille pakoon aatetovereidensa kostoa – huhupuheiden mukaan Serbiaan. Russki Obraz ei kuitenkaan ole irtisanoutunut johtajastaan, minkä vuoksi viime marraskuussa 6000-päisen natsimarssin järjestäneen porukan blokki tämän vapun noin tuhannen hengen natsimielenosoituksessa oli vaivaiset viisikymmentä henkeä. Russki Obrazin tarina on suurin piirtein lopussa, mutta esitutkintapäiväkirjojen perusteella on selvää, että Kremlin luottonatsi Gorjatšev oli läheisessä tekemisissä Tihonovin kanssa aina jälkimmäisen kiinniottoon asti. En pidä salaliittoteorioista, mutta vähintäänkin Gorjatšev onnistui pelaamaan pitkän aikaa kahta roolia – yhtäällä lainkuuliaisena kansallismielisenä, jonka kanssa hallitseva Yhtenäinen Venäjä-puolue voi käydä dialogia ja järjestää yhteisiä projekteja duumanedustaja Maksim Mištšenkon kautta, ja toisaalla maanalaisen natsien taistelujärjestön yhteyshenkilönä.
Esitutkinta-aineistoon kuuluvissa nauhoituksissa Hasis ja Tihonov keskustelevat myös esimerkiksi Ivan Hutorskoin ja tuomari Eduard Tšuvašovin murhaamisesta. Molemmat murhattiin vasta pariskunnan kiinnioton jälkeen, mutta mitä ilmeisesti ryhmässä oli enemmänkin kuin kaksi jäsentä, todennäköisesti ainakin Aleksei ”Dober” Koršunov. Tämän Koršunovin etsintäkuulutuksessa käytetyn kuvan otti muuten Aleksei Gaskarov poistettuaan ensimmäisen ”epäilyttävänä” Stanislav Markelovin lehdistötilaisuudesta vain viikkoja ennen murhaa. Itse arvaan, että Koršunov on sekä Hutorskoin että Tšuvašovin murhaaja.
Alun perin Tihonov joutui maan alle, koska Stanislav Markelov järjesti hänet etsintäkuulutetuksi antifasisti Aleksander Rjuhinin murhan jälkeen vuonna 2006 – jotkut murharyhmän jäsenistä kertoivat kuulusteluissa Tihonovin osallistuneen iskuun. Tutkinta Tihonovin osuudesta kuitenkin lopetettiin pian kiinnoton jälkeen – on selvää, ettei yli kaksi vuotta tuomion jälkeen kellään muilla tuomituista ole enää mitään hyötyä todistamisesta Tihonovia vastaan. Ilmeisesti Tihonovin etsintäkuulutus oli melko muodollinen – hänen avovaimonsa Hasis toimi avoimesti koko tämän yli kolmen vuoden ajan, eikä poliisille tuottanut vaikeuksia löytää Tihonov heti kun he halusivat hänet löytää.
Tihonovin ja Hasisin kotietsinnässä löytyi myös ase, jolla vuonna 2009 ammuttiin Rasul Halipov, joka oli syytteessä äärioikeistolaisia venäläisnuoria vastaan hyökkäämisestä. Pariskunnan asevarasto oli mittava – Browningin lisäksi siihen kuului myös CZ 83-pistooli, vuoden 1895 Nagan, omatekoinen pistooli, AKS-74U rynnäkkökivääri ja neljä itsetehtyä käsikranaattia.
Kesäkuussa 2009 murhatun antifasistin Ilja Džaparidzen kohtalo näyttää olleen suorastaan tragikoominen. Ilmeisesti sattuman oikusta Ilja Džaparidze harrasti itsepuolustuslajeja samalla salilla Hasisin kanssa – jälkimmäinen on joidenkin tietojen mukaan voittanut thainyrkkeilyn paikallistason mestaruuden Moskovassa omassa sarjassaan. Džaparidze yritti hakkailla Hasisia, joka tunnisti Iljan antifasistiksi vastapuolen henkilötietojen jakamiseen tarkoitettujen natsisivustojen ansiosta. Näin Hasis sai helposti viritettyä ansan, tosin tällä kertaa toimeenpano ilmeisesti annettiin ryhmän ulkopuoliselle natsiaktivistille Juri Tihomiroville, joka pidätettiin viime vuonna ja joka odottaa toistaiseksi oikeudenkäyntiä.
Näyttää siltä, että suurin osa moskovalaisten antifasistien murhista viimeisen viiden vuoden aikana on ollut vain yhden ainoan, melko pienen mutta päämäärätietoisen ryhmän tekosia. Aleksei Krylovin murha maaliskuussa 2008 oli poikkeus säännöstä, siitä syytetään toista natsiryhmää, jonka kolmeatoista jäsentä vastaan käydään tällä hetkellä oikeutta kaiken kaikkiaan 28 murhasta ja suunnitelmista räjäyttää vesivoimalan pato. Näiden ryhmien kiinnijääminen on merkinnyt melkoista takapakkia Moskovan natsien maanalaiselle siivelle, eikä niinkään vankilan itsensä vuoksi, vaan niiden selkäänpuukottamisten ja ilmiantojen vuoksi, joihin on sekaantunut joka toinen Moskovan viime vuosikymmenen äärioikeiston johtajasukupolvesta. Tämä natsien sukupolvi on nyt siinä määrin menetetty, että vappuna äärioikeiston tunnuksien alla marssi lähinnä vain koululaisia ja eläkeläisiä.
Antifasisteille välittömän vaaran romahtaminen on tietysti iso haaste – enää sillä ei voi selitellä oman liikkeen heikkoutta ja on lopetettava yhteiskunnan marginaalissa piileskely.
Tutuistani erityisesti vanhan neukku-intelligentsian edustajat ovat epäuskoisia – oliko tämä nyt tässä? Eikö Markelovia ja Baburovaa tappaneetkaan FSB tai esimerkiksi eversti Budanovia tukeneet kenraalit? Jotain marginaalisia natseja, epäilyttäviä todistajia ja epäilyttäviä valamiehiä – kyse on pakko olla salaliitosta!
Mutta vaikka Neuvostoliitossa kasvaneen on vaikeaa uskoa, että mitään tapahtuu ilman vallanpitäjiä, minä itse olen varma, että tällä kertaa syyttäjien ja esitutkinnan versio on oikea, vaikka Kreml kyllä tukikin välillisesti Tihonovia ja Hasista tekemällä yhteistyötä Russki Obrazin kanssa. Ihmisten tappaminen Moskovan megalopoliksessa ei lopulta ole kovinkaan vaikeaa, ja ajatus, etteivät natsit siihen pystyisi ilman valtiovallan apua, on natsien aliarvioimista.
