Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Ada-Maaria Hyvärinen
Loma Kreikassa onnistuu parhaiten pakettina.
Ei EVS:nä olo pelkkää matkailua ja lomailua ole, mutta juuri nyt minulla sattuu olemaan loma, ja olen kokenut ensimmäisen kunnon lomamatkani Kreikassa. Ennen olin aina hiukan väheksynyt matkatoimiston valmismatkoja: miksi kukaan antaa jonkun toisen päättää, miten viettää lomansa. Nykyään ymmärrän paremmin. Kreikassa on mukava matkailla, mutta matkan suunnittelu vaihtelee rasittavasta kammottavaan. Mistään ei löydy tietoa liikenneyhteyksistä tai majoituksesta, nähtävyydet on kyllä yleensä listattu johonkin, mutta kukaan ei tunnu tietävän, missä ne ovat ja miten niille pääsee. Pahimmassa tapauksessa lopputulos on se, että tuntien seikkailun jälkeen löytää pari kiveä ja kyltin, jossa lukee kreikaksi, että paikalla sijaitsi ennen jokin temppeli.
Meidän, eli minun ja kahden vapaaehtoiskaverini, matka suuntautui kesän ja helteiden kunniaksi eräälle saarelle, Kefalonialle, koska kaupunkeihin matkustamista ei kannata ajatellakaan tässä säässä. Pelko siitä, että paikka olisi täynnä kreikkalaisia turisteja, osoittautui turhaksi. Suurin osa turisteista tuli Ranskasta ja Italiasta. Toisaalta turisteja ei ollut niin paljon kuin yleensä, koska öljynkuljetuslautat ovat lakossa. Saarille ei siis tuoda bensaa, eivätkä useimmat autoilijat halua niille lähteä. Toisen harmi on toisen onni, meille tyhjemmästä saaresta oli tietysti vain iloa.
Koska Kefalonialla on totuttu autolla liikkuviin turisteihin, ei mihinkään oikein pääse bussilla. Meille autoilu ei ollut vaihtoehto, koska ainoa meistä, jolla oli ajokortti, ei uskaltanut lähteä kreikkalaiseen liikenteeseen, joka on kyllä melko hurjaa. Koska Kefalonia elää suureksi osaksi turismista, matkailijoille annetaan hyvin tietoa paikallisista matkatoimistoista. Virkailija selitti, että satamakaupunki Samin tärkeimmät nähtävyydet, kaksi luolaa ja linnan rauniot, sijaitsevat kyllä ihan kävelymatkan päässä. Lähdimme ranskalaisen kaverini kanssa kävelemään kohti ensimmäistä luolaa nimeltä Melissani Cave, ja saavutimmekin sen erinomaisesti, matkaa oli Samin keskustasta ehkä kolme kilometriä. Vaivannäkö kannatti, en ollut koskaan aiemmin nähnyt luolaa, jonka sisällä on järvi. Hyvästä kokemuksesta rohkaistuneena lähdimme kohti toista luolaa nimeltä Drogarati Cave, jonka piti sijaita myös noin kolmen kilometrin päässä Samin keskustasta. Ajattelimme, että ei matka ole liian pitkä, vaikka se onkin ylämäkeen ja lämpötila on melko korkea (seuraavana päivänä saimme kuulla, että lämpöä oli ollut 45 astetta). Olisi pitänyt huomioida kreikkalaisten matkaesitteiden summittaisuus: lopulta kävelimme noin 5–6 kilometriä. Sitä mukavampi oli päästä viileään ja kauniiseen tippukiviluolaan. Takaisin menimme taksilla, jonka kahvilan myyjä ystävällisesti soitti meille.
Kumpikaan kavereistani ei ollut enää innostunut lähtemään etsimään linnan raunioita, mutta minä päätin yrittää. Lähdin aamulla aikaisin, jotta ehtisin kävellä mahdollisimman kauan ennen päivän kuumuutta. Juuri ketään ei siihen aikaan ollut liikkeellä, mutta tiellä, joka johti vuorelle, kohtasin kreikkalaisen miehen, joka ystävällisesti neuvoi minua jotenkin johonkin liittyen, kreikaksi. Lähes kuuden viikon Kreikassa oleskelun jälkeen osaan kieltä sen verran, että ymmärsin kysymyksen ”mistä olet kotoisin” ja osaisin vastata siihen, mutta muu osa selityksestä meni valitettavasti täysin ohi. Jälkikäteen oletan, että mies sanoi jotakin siihen suuntaan, että matka linnalle on pitkä. Matkatoimistossa annetun esitteen mukaan linnalle kävelee noin 40 minuuttia. Minulta kului matkaan neljä tuntia, joista tosin yhden tunnin käytin siihen, että eksyin metsään ja kiipesin mäen päälle nähdäkseni, missä Sami on ja mihin suuntaan minun pitää lähteä, jos haluan vielä joskus päästä kotiin. Lopulta en löytänyt linnan raunioita, enkä usko, että sellaisia olikaan, vaan luostarin rauniot, jotka olivat kyllä hienon näköisiä. Ainakin sain liikuntaa: palasin takaisin lyhyempää reittiä metsän halki, joten paluumatkaan kului vain kaksi tuntia.
Kävely kannatti muutenkin: sain kokea erään saarille tyypillisen osan kreikkalaista kulttuuria. Jotenkin minulla oli tunne, että metsässä liikkuu jokin, ei ehkä ihminen, mutta jokin elävä olento. Tunne ei ollut lainkaan perätön: eräässä risteyksessä näin vuohen. Katsoin ympärilleni, ja havaitsin, että pienellä aukealla tien vieressä on kolmisenkymmentä vuohta, jotka lepäilevät rennosti ruostuneessa autossa ja niityllä ja tuijottavat minua. En tiedä, miten kreikkalaiset löytävät vuohensa silloin kun haluavat lypsää tai keritä niitä. Joka tapauksessa vapaana liikkuvat vuohet ja kreikkalainen autoilukulttuuri selittivät yhdessä edellisenä päivänä näkemämme sarvekkaan eläimen kallon.
