Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Itävallan vaalien alla on mietittävä parkkipaikkoja ja gekkojen päitä.
Wienin syyssää kirvoittaa pinnalle yhden inhimillisen piirteen: kateuden. Nimittäin. Hemaisevaan puna-asuun pukeutunut leidi ilmoittaa, kuinka koko Itävallan yllä on pilvetön taivas ja lämpötilat edelleen kahtakymmentä ja päälle. Televisioruudussa näytetään ihmisiä auringonpaisteessa nauttimassa luonnosta ja toisistaan. Koko kansa on viikonloppuna kylpenyt ja kylpee vielä tänäänkin auringossa. Paitsi Itä-Itävallassa ei kylve. Täällä on korkeasumua. Se merkitsee, että teoriassa aurinkoisesta säästä huolimatta myyräasuminen on taas alkanut. Lamput päälle ja suojatkaa luunne kolotukselta! Tätä tulee kestämään kokemuksen mukaan sitten vähintään jouluun. Ei ihme, että wieniläisillä on kärttypäiden maine. Ihan syystä. Kun kerran tällaista.
Onneksi kohta tulee sentään pyhäinpäivä, jolloin päästään vaeltamaan hautausmaille. Ette ole ehkä tienneet, mutta Wienissä on Euroopan suurin hautausmaa. Se on kokonainen kylä. Siellä asuu myös paljon eläimiä.
Ja pian alkaakin myös joulumarkkina-aika. Itse asiassa jo muutaman viikon kuluttua Wieniin ripustetaan ihanat jouluvalot. Stephansplatzista ja Grabenista tulee koko kansan tanssisali. Markkinakojut avaavat ovensa. Markkinakojuja on hirveä määrä ja vuosi vuodelta enemmän! Biedermeier-idylli puhkeaa kukkaan. Kahvilat pursuavat yhä enemmän ja enemmän kakkuja ja kahvia, jos nenänpäätä kylmää. Lämmin punssi virtaa. Missään ei ole yhtään ongelmaa. Maltan tuskin odottaa.
Ja ai niin… täällä on ensi sunnuntaina kunnallis- ja kaupunginosavaalit. Unohdin kokonaan, että niistähän minun piti kirjoittaa. Toisaalta. Mitäpä niistä olisi sanomista? Siis jotain tähdellistä sanomista? Luotettavaa analyysiä eikä pelkkää mielikuvakampanjoinnin toistoa? Parempi ehkä tosiaan puhua säästä, se tuntuu jollain lailla konkreettiselta ja sumuisenakin luotettavalta, lähes lämpimältä. Jos vertaa.
Nimittäin. Sinänsä sympaattiset ja yritteliäät mutta liian intellektuellit ja sumuisfilosofiset vihreät ovat jo kauan ennen näitä vaaleja alkaneet riidellä keskenään niin, että pahaa tekee. Parhaimmat ehdokkaat – kärkipäässä älykäs ja tummaääninen, kertakaikkisen ihana ja hieno Maria Vassilakou – sanovat mitä tarkoittavat, mutta eihän sellainen sovi vallalla olevaan poliittiseen brändipeliin. Äiti auta! Maailmasta on tullut tällainen. Vihreiden kaikki vaalimainokset näyttävät kiusallisesti pesuainemainoksilta, joita ei voi ottaa tosissaan.
Sosiaalidemokraatit ovat niin kuin aina. Ehkä se ei haittaa. Kaupunkia jo kuusitoista vuotta hallinnut pormestari herra Häupl, koulutukseltaan biologi –
(Wikipedian mukaan hänen lopputyönsä käsitteli gekkojen kallokinetiikkaa! – Enkä edes yritä kääntää tätä oikein. Katsokaa itse. Panette hakuun ”Schädelkinetik bei Gekkoniden”, ja jo alkaa tulvia valtavasti artikkeleita juuri pormestari Häuplista.)
– latelee välillä aika hauskojakin ja osuvia, setämäisiä kommentteja rakkina räksyttävän äärioikeistolaisen Strachen puhkumiselle ja sylkemiselle. Se taitaakin tehota parhaiten, sillä niin Strachen älyttömyys ja julmuus todellakin toisinaan paljastuvat hyvinkin kirkkaasti ja selkeästi. Selvää on, ettei Strachen aggressiivista räksytystä saa alkaa pelätä ja että herra Häupl ei pelkää.
Sosiaalidemokraatit ovat tässä vaalitaiston viimeisessä vaiheessa nostaneet tapetille asevelvollisuudesta luopumisen. Myös metron pidennys valmistui pari viikkoa sitten ja yölinjat avattiin. Saa nähdä, riittävätkö nämä asiat tuomaan puolueelle jälleen kerran absoluuttisen enemmistön, vai joutuuko puolue sittenkin jakamaan kakun konservatiivien kanssa. Sitä konservatiivit tietenkin odottavat ja erityisesti toivovat.
Sunnuntaisessa vaalitelevisiodebattiohjelmassa oli yksi hauska kohta. Strachelta kysyttiin, tietääkö hän, minkä maalaisia ne ihmiset ovat, jotka hänen mukaansa huumeiden diilaamisella ja muilla rikollisilla teoilla saavat wieniläiset tuntemaan olonsa niin turvattomaksi. Näin Strache nimittäin väittää: wieniläiset tuntevat olonsa hyvin hyvin turvattomaksi omassa kotikaupungissaan. Strachen vastaus vei epäilemättä idän suuntaan ja samassa yhteydessä kuultiin jälleen vaatimus Schengen-rajojen sulkemisesta. Mutta yllätys yllätys, sisäministeriön mukaan oikea vastaus ei olekaan ”slovakialaisia”, ei ”unkarilaisia” eikä edes ”bulgarialaisia”. Oikea vastaus on: ”saksalaisia”. Se taas muuten ei johdu mistään muusta kuin siitä, että saksalaiset ovat jo muutaman vuoden ajan olleet Itävallan suurin maahanmuuttajaryhmä.
Samaisessa televisio-ohjelmassa oli tietenkin neljäntenä myös konservatiivien ehdokas, Christine Marek. Mutta hänestä ei oikeastaan koskaan ole jäänyt mieleen mitään kovin erityistä paitsi ehkä riemukas energisyys. Aina suu auki. Muuten saa oikein pinnistää, että muistaa edes etunimen. Sunnuntaidebatista muistan häneen liittyen yhden asian: painokkaan parkkipaikkavaatimuksen. Kaikilla pitää olla oikeus ajaa omaa autoa siellä ja silloin kuin huvittaa ja myös voida panna se parkkiin siellä ja silloin kun huvittaa. Kun on enemmän autoja, tarvitaan lisää parkkipaikkoja. Aukoton logiikka. Ja kyse on, huom., siis nimenomaan oikeudesta.
Ah! Sää on kaikin puolin paljon parempi teema. Pitää vain löytää jostain talveksi hyvä sauna, kun uimahalli meni remonttiin.
Sitä paitsi, enhän minä edes saa äänestää. Tai saan, mutta vain tässä pienessä, minimaalisen pikkuruisessa bobojen – bohemian bourgeoise – kaupunginosassa. Alue on näiden vaalien jälkeen luultavasti ainoa vihreänä säilyvä kaupunginosa. – Vaikka kovin paljon puita täältä ei löydy. Sen sijaan luomuruokaa ja pienyrittäjiä kyllä. – Keskikaupungin pormestarin valitsevat aivan muut ihmiset kuin minä. Ja sitä kautta ympyrä sulkeutuu ja olemmekin taas kirjoituksen alussa.
