Teksti Jenni Jarventaus

Sarah Palin ei ole vain Amerikan Veltto Virtanen.

Sarah Palinista on helppo keksiä vitsejä, mutta onko hänellä oikeasti mahdollisuuksia päästä presidentiksi?

Washingtonin poliittisissa piireissä on lähiaikoina kerrottu seuraavaa vitsiä:

– Yhdysvalloissa on monissa osavaltioissa ollut harvinaisen kylmä talvi. Miksi tämä on hyvä asia?

– Koska Sarah Palinin on pakko käyttää hansikkaita.

Juttu peräytyy konservatiivien kokoukseen, jossa entinen Alaskan kuvernööri ja republikaanien varapresidenttiehdokas Palin pysähtyi kesken haastattelun tuijottamaan vasenta kämmentään. Kameroiden tarkentuessa Palinin käteen ilmeni, että nainen oli raapustanut tussilla ihoonsa sanat ”energia”, ”vero” ja ”nosta amerikkalaisten henkeä”. Kämmenessä luki myös ”budjettileikkaukset”, josta ”budjetti” oli sutattu yli.

Käteen raapustettu lunttilappu oli tietysti amerikkalaisille politiikan kommentaattoreille mannaa, josta riitti naljailtavaa päiväkausiksi. Mutta Palinia ei, ikävä kyllä, saa häipymään Yhdysvaltain politiikasta pelkillä vitseillä. Hän on yksi näkyvimpiä naispuolisia amerikkalaispoliitikoita ja mahdollisesti ainoa nainen, joka asettuu Barack Obamaa vastaan vuoden 2012 presidentinvaaleissa.

Palin olisi huvittava kuriositeetti — vähän kuin Amerikan Veltto Virtanen (anteeksi, Veltto) — jos Yhdysvaltain äärioikeisto ei pitäisi häntä pelastajanaan. Kyseessä on nainen, joka toimi tuntemattomuudessa kaukaisen Alaskan kuvernöörinä, kunnes republikaanien presidenttiehdokas John McCainin kampanjagurut valitsivat hänet varapresidenttiehdokkaaksi. McCainin neuvonantajille, jotka olivat kaikki miehiä, Palin oli täydellinen pakkaus: entinen missi ja räväkkä suurperheen äiti, joka näyttää hyvältä televisiossa. Palinin nollatason asiaosaaminen ja olematon kokemus kansallisen tason politiikasta eivät ole niin tärkeitä seikkoja, koska naisäänestäjäthän kannattavat automaattisesti naista, konservatiivit kampanjapomot suuressa viisaudessaan päättelivät.

Toisin kuitenkin kävi. En ole usein toiveikas amerikkalaisäänestäjien arvostelukyvyn suhteen, mutta tällä kertaa naisäänestäjät tunnistivat Palinin pelkäksi koriste-esineeksi, jolle kukaan täysijärkinen ei uskoisi Yhdysvaltain ydinaseiden laukaisukoodeja, ja äänestivät Obaman valtaan. McCainin häviöstä suurin yksittäinen kunnia kuuluukin Palinille.

Mutta nyt on 2010, ja Obama on ollut presidentti jo reilun vuoden. Miksi Alaskan amatsoni on edelleen päivittäin amerikkalaismedian otsikoissa ja vetää kirjakiertueellaan kymmeniätuhansia ihmisiä jonottamaan nimikirjoitusta?

Simppeli vastaus: koska Palinin halpa populismi uppoaa älyköitä inhoaviin amerikkalaisiin tehokkaammin kuin Krispy Kreme -tarjousdonitsit.

Palin on äärikonservatiivi, jonka suvaitsemattomuudelle vetää vertoja vain hänen irrationalisuutensa. Palin ei esimerkiksi sallisi aborttia kellekään, ei edes teini-ikäiselle raiskauksen uhrille. Kuitenkin, odottaessaan Down-syndroomaista Trig-poikaansa, Palin myöntää harkinneensa abortin tekoa. Hän haluaisi siis kieltää abortin kokonaan, mutta on harkinnut raskaudenkeskeytystä itse. Tämä on yksi Palinin pelottavimmista puolista: kyky olla samanaikaisesti täysin epälooginen ja täysin varma asiastaan.

Palinin ulkopoliittinen osaaminen on oxymoron eli itsensäkumoava termi. Hänen mukaansa Afrikka on maa, välilasku Irlantiin todistaa Euroopan-tuntemuksesta ja asuminen Venäjän naapurivaltiossa oikeuttaa hänet puhumaan asiantuntijuudella kansainvälisestä politiikasta. Haastatteluissa hänellä on tapana sotkea niin kielioppi, käsitteet kuin aiheetkin. Kysymys saattaa koskea Irakia, mutta Palin päätyy puhumaan veronalennuksista.

Tasa-arvoa kannattavana ihmisenä haluaisin hurrata Sarah Palinin nousua, koska se on tuonut lisää näkyvyyttä naisille Yhdysvaltain politiikassa. Siellä kun ei parveile heitä tungokseen asti: sadasta senaattorista 17 on naisia, edustajainhuoneen 435 jäsenestä naisia on 74 kappaletta ja Obaman kabinetin 22 jäsenestä 7 on naisia. (Vertailun vuoksi, Suomen 200 kansanedustajasta 80 on naisia, ja hallituksen 20 ministeristä naisia on 12 kappaletta.) Palin on myös kärsinyt mediassa samasta naisvihasta kuin Hillary Clintonkin, ja siitä huolimatta onnistunut vakuuttamaan jopa vanhojen valkoisten miesten republikaanipuolueen, että naisesta on johtamaan maailman vaikutusvaltaisinta valtiota.

Mutta siinä missä entinen presidenttiehdokas ja nykyinen ulkoministeri Clinton, YK-lähettiläs Susan Rice, edustajainhuoneen puhuja Nancy Pelosi, turvallisuusministeriön johtaja Janet Napolitano ja useat naispuoliset senaattorit ovat vakuuttaneet amerikkalaiset osaamisellaan ja pätevyydellään, Palin on kuin jenkkileffojen arkkityyppi: äänekäs cheerleader, joka on suosittu, koska on söpö ja ei uhkaa vallitsevia valtarakenteita liialla älyllisyydellä. Palinin ihannemaailmassa naiset vaikuttaisivat politiikassa mutta säätäisivät 1950-luvun arvojen mukaisia lakeja: yhteiskunnan vähäosaiset pärjätkööt omillaan, varakkaat säästyköön veroilta, ja naiset ja vähemmistöt tyytykööt osiinsa.

Seuraaviin presidentinvaaleihin on 32 kuukautta, joten Palinilla on rutkasti aikaa kerätä kampanjarahoitusta, harjoitella haastattelutekniikoita ja palkata parhaat strategistit. Parhaillaan hän kerää muhkeita palkkioita puhekeikoilla, ja hänestä veikataan kasvavan konservatiivisen tea party -liikkeen kärkihahmoa.

Liberaalit ja koomikot kompastelevat toisiinsa yrittäen keksiä nasevimpia Palin-vitsejä — joista osa on oikeasti hauskoja, kuten allaolevassa YouTube-videossa esitettävä Saturday Night Live -sketsi presidentti Palinin jälkeisestä maailmasta — mutta harva uskaltaa oikeasti esittää sitä pelottavinta kysymystä. Entäs jos Palin pääsee presidentiksi? Amerikka kun on maa, missä kaikki on mahdollista.